perjantai 19. huhtikuuta 2013

"Amerikkalaiset" Symboolit

Luin tässä yhden Kräkkedin, mielestäni ehkä kaikkeinaikain parhaista artikkeleista ; Amerikan kulttuurin 6 pyhää ikonia, jotka eivät edes ole Amerikkalaisia.

Silmille hyppäsi eritoten

- Sinisten farkkujen / farkkukankaan oikea alkuperä. Joka olikin sitten jo keskiajan Eurooppa, eikä niillä ole itseasiassa mitään tekemistä Jenkkien kanssa.    Farkut on siis kotoisin Renesanssin Euroopasta !.

 Houlii shit !. Eikä farkkuja ensinkään keksinyt hra. Levi  Strauss, joka hääräili pikemminkin finanssiasioiden tuntijana ja taloudellisena tukena farkkujen eräänlaiselle  keksijälle  Latviaanolle  Jacob Davisille.  Mutta "Denim" vaatetus oli jo vuosisatoja vanhaa heihinkin mennessä, ja sanat Demin ja Jeans tulevat välimeren alueen merkittävistä kauppapaikoista / kaupungeista.

Denim nimi tulee Ranskalaisesta Nimes:n kaupungista ja Jeans Italian ´Genoa´sta jonka Ranskalainen nimi on Genes.  Alueen kaupungit olivat käyttäneet Denimkangasta jo keskiajalla mm. purjeisiin. Ja nyt v.2010 löysivät taidehistorioitsijat Italialaisia maalauksia 1650-luvulta jossa maalaistolloillakin oli päällään denim-takkeja ja hamosia.
 
Farkkuhame




Farkkutakki

1650 !! luvulta!!.


Ja ilmeisesti pikaruokakin on jo ns. "old hat"  niin nähty, tuhansien vuosien aikana. Muummuassa Englannissa oli Thames-joen varrella 1100-luvulla pikaruokaloita ja kaiketi "drive thru" -luukkuja, ja itse draivthruu luukun idis lienee kotoisin jo muinais Iranista !. Ja sen kaikki jo tietänevätkin, ettei Hampurilaisilla ole mitään tekuutta Mericalaisten kanssa niin kuin kyseisen sämpylän käntyn nimikin jo sanoo, on se kotoisin Saxonien Hamburgista.

Mutta käykää itse tsiigaamassa jos lystää.

torstai 18. huhtikuuta 2013

An idea for M

Keksin tällaisen uuden hienon idean Mäkdonaltsille ja disainasin logot ja kaikki, joten pidemmittä puheitta !!.



Here you go !!. My very own, novelty idea for ya´ll at McDonalds !!. I even designed this logo for you and everything !!. Forget about Big Mac this is the future !!.

Kakkahaus

Kun ehdin jo kerran kehaistakkin modernia "Arkkitehtuuria" voisinkin nyt sopivasti sitten samantien haukkua sen !. Täyttä paskaa !!


No, joo katsoin tuossa juuri (nyt keskellä yötä!) Japaninkanavalta NHK   "Desing Talks" ohjelman, jossa oli juttua modernista Japanilaisesta arkkitehtuurista. Ideana oli suurimmaksi osaksi tehdä asunnoista ja rakennuksista mahdollisimman avoimia, ympäristöön ja luontoon -sulautuvia ja kaikelle maailmalle ikäänkuin näyteikkunoita. Vaikka tällainen voi toki joskus, jossain yksittäisessä tapauksessa ja kohteessa / paikassa toimiakkin, niin lopunkaiken kuka haluaa asua näyteikkunalla ?. Arkkitehdit Hoi !

Se on jo jotain kertovaa, että Kommarit, Liberaalit, Modernistit, Vasemmistolaiset miksikä niitä nyt kukin kutsuukin, haluavat pakottaa ihmiset yhteen ja samaan, avonaiseen tilaan. Tilaan jossa ei pääse pakoon kaikilta muilta ja kaikennäkeviltä silmiltä, tilaan jossa ei saa kadota edes paskalle erilliseen huoneeseen, vaan pitäisi koukistua kuten koira, "laskemaan kaapelia" siinä, kaiken kansan nähden !!. Jo nyt on jumalauta !. Tuossa ohjelmassa esitellyistä kohteista yhdessä nimittäin sattui olemaan paskahuusi, Kakkahaus joka oli sekä ...öö ..kaikille avoin, sanotaanko näin, ja vieläpä jonkinsortin vatukoksi disainattu !!. Seinät vuorattu viherkasveilla ja lattia oli lasia jonka alla rehotti .....no totisesti aluskasvillisuutta. Onhan se toki sangen luonnonläheistä ja vihreää ja vielä mitä, mutta onko se perin realistista saati sitten viihtyisää?. Sama homma on koko Moderni Arkkitehtuuri, se on eräänlainen arkkitehtooninen vastine vaatemuodin Haute Kouturelle, eli siis ihan totaalia, täyttä -sontaa jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, ei kvanttiakaan.

                                                                  Not a quantum of realism.

Millainen kieroutunut kommunistinen, kollektivistinen lauma-mieli viihtyy ja haluaa asua moisissa, avoimissa ja komm....uunimaisissa kolhooseissa ?!.  Ainakaan tämä hypoteettinen "joku" ei juurikaan perusta yksityisyydestä ja on mahdollisuuksien rajoissa, ettei hän myöskään omaa mitään merkittävää omaa Itseä. Yksi nimitys tällaiselle olennolle kyllä jo löytyykin ja se on - Nainen -. Naaraathan ovat luonnon omia kommareita, kollektiivinen lauma, Me, jotka viihtyvät käkättävässä, vähä-älyisessä, kontrolloivassa, tyhmän hysteerisessä omassa piirissään. Materiaa hamstraten, tietenkin.

Ajatelkaa mikä vitun idiootti täytyy olla jos luulee, että joku perhe voisi ja haluaisi oikeasti elää talossa tai asunnossa jossa ei ole saatana seiniä !!. Se oli yksi näiden luiskaotta arkkitehtien ideoista ja yhden "tehdin" oma henk.koht. tyyli   /   "juttu". Jos on vaikka Isä, Äiti ja pari lasta likka ja könsikäs, niin mitä siitä tulisi jos he joutuisivat olemaan ja elämään periaatteessa yhdessä ja samassa huoneessa ?!. Ei tietenkään yhtään mitään eikä sitäkään. Painajainenhan se olisi. Joutua nyt sietämään jatkuvasti, koko-vittembergin-ajan samoja lärviä pörräämässä ympäri, pieremässä ja kertomasssa typeriä juttujaan. Missä teini´boitsu´ kävisi näpillä, kuka jaksaisi edes yhden saati sitten kahden emakon rahnutusta ja kälkätystä, eittämättä Orja-työ -päivän jälkeen vähän tuoksahtava, haiseva isä löhöäisi ja örisisi siinä perheen ainoalla sohvalla keskellä kaikkea. Akat kalkattaisi miespuoliset pöllöxi alle päivässä ja tuskin siinä mitään mainittavaa tilaa muutenkaan olisi tehdä yhtään mitään. Ajatelkaa nyt saatana edes vähän !.

Joka tällaista suunnittelee on totisesti Paholaisen pikku-paska ja täysin kädetön disaineri ja pihalla kuin päätön lumiukko. Sellainen Lusiferiaaninen kusimulkku joka "ajattelee" ihmisiä lähinnä Goyiminä -karjana tai jonain hyvin samankaltaisena, yhdentekevänä mölyävänä, teuraalle ohjailtavana Gnuu-laumana. Siltikin käsittääkseni aika useat Vasemmisot Porvari -Työväenluokan Aateliset Köyhälistön Aristokraatit, elävät itse sangen, ei vaan jopa huomattavan traditionaalisissa Wanhan-ajan Herraskartanoissa ja linnoissa (sikäli kun vain voivat[niin kuin kaikki muutkin] ).

Bolshevikit, lakatkaa olemasta sikäli kun mahdollista, noin neuroottisia ja typeriä. Sen sijaan, että pilaisitte aina ja kaiken ja kaikille ja kaikkialla, nyt nykyään myös arkkitehtuurin miksette vain ampuisi itseänne ?. Ampukaa itsenne, hei    ihan tosi. Tai yksi juttu voisi olla, jos kävelisitte tai juoksisitte kielekkeeltä kohti tuntematonta ja sen yli...
Tai sitten tyytyisitte vain moppaamaan lattioita eli siihen mihin teidät on alunperinkin tarkoitettu.

Jos minä olen Pharau - Faarao ja disainaan Pyramiidin ja pari temppeliä, voisitte te ehkä lakaista jotain käytäviä, jollain harjalla ja kannella vettä ympäriinsä ja piiskata härkiä tai jotain. Ja joku Soturi-luokkaan kuuluva Morlokkini voisi aina välillä säestää työtänne napakalla raipaniskulla, teitin selkänahkaan, ....luonnollisesti. Voisitte myös itseasiassa vaikka pinota kiviä !. Tai hätistellä Jutkuja (siitä saisitte minulta mitallin ja oman patsaan!) tai vain pöllöillä ympäri pölyistä pihaa ja punoa juonia. Jos siihen vielä lisätään neuroottinen, hysteerinen vainoharhaisuus, alhaisuus, itsekkyys par excellance, ryöstely ja anastus, valehtelu ja raakuudet, hyödyttömyys ja bigottius, absoluuttinen "rasismi" ja paljon paljon muuta, olisittekin jo Juutalaisia !.

                                                                             HÄVETKÄÄ !!

USA:n Aselaki

Amerikan Ykkös Neekeri, Kommari-Mulatti, Marxilainen mustapantteri, NiggaBama on ärsyyntynyt kun ei saanutkaan tahtoaan läpi ja valkoisia aseistariisuttua.

Kaikenkaikkiaan, hieno päivä Amerikalle, kiteytän aatokseni. Mutta kuten kunnon Vasuri, hän pitää tätä vasta "ensimmäiseni eränä" eli perästä kuuluu. Kuinkas muuten. Luuleekohan se muljake oikeasti, että Amerikalta voisi ikinä viedä aseitaan ?. Ei taida natsata.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Rodman & Un

Onko Dennis Rodman, rakastunut Kim Jong-Unniin ?!? vai?.

Nyt tämä neekeri on taas änkemässä Pohjois-Koreaan, "hengailemaan" Kimin kaa, koska Kimi on vaan niin nasta jätkä.

" No niin kultsi, soitan sit ku kone laskeutuu, pusi pusi "

Kattokaa nyt !!. Siinä ne kuhertelee ja kiehnää kun mitkäkin äitelät teinit !.


"Pjongjangissa ennen lähtöään toimittajille puhunut Rodman luonnehti Kimiä "mahtavaksi kaveriksi".

- Hän on kuin isänsä ja isoisänsä, jotka olivat hienoja johtajia. Kim on hyvin rehellinen ja rakastaa vaimoaan kovasti, Rodman hehkutti."  Ilta-Sanomat


Siis ...jaa täh ?!. Onko tuo neekeri tolaltaan... vaikka tässä tapauksessa tuo jäänee lähinnä retooriseksi kysymykseksi. "Mahtava kaiffari" ja "..hienoja johtajia.." en tiedä kenestä Rodman oikein puhuu tai kuvittelee puhuvansa, mutta on vaikea kuvitella, että kyseisestä Johtajasta olisi kyse.

Vaikka mistäs sitä tietää, voihan Kimi ollakkin salaa joku oikeasti ihan sika hyvä tyyppi, joka vain saa paskat niskaansa kun ei tanssi Globaalin Uuden Juutalaisen Maailmanjärjestyksen tahtiin tjns.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Aaulto

Jos Suomalaisilla olisi oma auto merkki / auto, se luultavasti olisi tehty, kivestä, puusta & heinästä ja siinä olisi jonkilainen vesiperä.
Tietysti myös Alkolukko, ja GPS-paikannin, jottei pääse vilahtamaan kaikennäkevän ja tietävän Pyhän Valtion ja Rakkaiden Johtajien ulttumattomiin & näkymättömiin.
Se maksaisi enemmän kuin linna Monacossa (veroista puhumattakkaan), ja kävisi turpeella ja viinalla.
Se lahoaisi aina silloin ja tällöin epätoivoisesti, epätoivoonsa, mutta olisi lopunkaiken ehkä jopa huippulaatua.
Ja koska kaikki on aina nimettävä Alvar Aallon mukaan, olisi se luultavasti nimeltään Aalto tai oikein kekseliääksi jos kävisi niin Aaulto.
Käsityötä se olisi, luonnollisesti.
Sellainen se olisi.

Aaulto.

O M A 2

Heti perään tuosta esimerkki siitä kuinka "stailata" metroasema.

                        http://www.thecoolhunter.net/article/detail/2148/toledo-metro-station-naples--italy





Tuollaista olisi Suomeenkin syytä saada, jo tuo kyseinen disaini sopisi tänne aika nappiin. Maagisen kaunista, kuin jotain jäämaailmaa ja universumin maisemaa sekaisin. Lumoavaa.
Tuossa on luultavasti ollut jonkinverran työtä, mutta se on kyllä sen puhteen väärti.
Bravo  Napoli Italia, Toledon Metroassa.

                                                                                     ****
                                                                                   ( 5 )