sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Uusin Vain Elämää Jakso

Eli tuo ensimmäinen jakso tuota uutta, "oolstaar", kautta.
Missä olikin, ihan oikein, pistetty heti huonoin alkuun eli oli "Cheekin" päivä.
Ensinnäkin, ja muistakaa että kuulitte tämän MINULTA ensikertaa(!!); Cheekin nimi pitäisi "Cheekin" sijaan olla "Plank" eli lankku, tai ehkä myös pölkky, sillä sen naama on niin litteä ja lankkumainen / pölkkymäinen.
Ja toisekseen; kaikkien niiden osallistujien IHO näytti kamalalta niissä liian HooDee lähikuvissa ! Varsinkin katseltuna tältä ihan liian suurelta näytöltä.
Karmealta !

Ja siis tuo Tiihosen Jartsa tai "Jare" tai mikä VITTU lie, saatana ! Niin nin....siis voiko olla tylsempää, tavallisempaa, triviaalimpaa, epätodennäköisemmin "levyttävää artistia" kuin tuo vitun kapiaisen tai kytän(!) näköinen vitun salskea mulkku ?!?!
Vittu se on niin tuikitavallisen Matti Meikäläisen, Suomijuntin, näköinen luunaama että olisi vaikeaa KEKSIÄKÄÄN parempaa KUVAUSTA sanalle "kyttä" tai "se ärsyttävä vartija" tai "sotilas" jne, kuin tuo tylsä ja mitätön, haalean valju vitun pölvästi mitättömyys.

Se on kuin Swcharzenneggeri olisi päättänyt olla Presidentin ja Keisarin ja Kuninkaan ja Bodarin ja Näyttelijän ja Poseeraavan Mallin lisäksi myös Ihka Aito ja Oikea, Paljon Elämää Nähnyt ja Kokenut Levylaulaja.

"Jare"lle sopisi paljon paremmin "laulaa" vaan itsekseen siellä salilla tai suihkussa tai jotain, ennen yövuoroon kyttäasemalle lähtöä, kuin keekoilla jossain vitun Julkisuudessa ja "Suomi Räppärinä".

Chiikki on aivan kauheaa kuraa, toisinsanoen. Ei sitä muutoinkaan oikein voi kai ilmaista ?!
Se on hyytävää suomlantilaista potaskaa ja paskaa paskaa.

Mutta ehkä se on tarkoituskin, ehken ole vain snaijannut asiaa ?..aiemmin ?...en tiä...sori siitä.
Aattelin ja aattelen että sitä tehdään kuitenkin ihan tosissaan tai ei-vitsinä ? Mutta ehkä se on jo aika paksu olettamus kyllä, kun aattelee ja kattelee ja kuuntelee....

-

No mutta, siirrytään tuosta puuduttavan tylsästä paskakasasta, joka oikein "keksi" viedä porukat jumalauta vittu ONGELLE ! Ai Kristus vittu; voiko juntimmaksi mennä ?!

Vittu aatelkaa ny vähän joskus jotain !?!? Teeveessä pyörii artisteja jossain perkeleen MÖKILLÄ ja KALASSA ?!!?
Vittu tätä vitun Alaska lightia.

No eniwei, kuten olen jo aiemminkin sanonut, paitsi että ehkä paskin koskaan artistilajitelma, Sanni ehkä uloslukien, niin Kaija Koo näyttää nykyään ihan hirvittävän kamalalta. Se näytti nytkin Jari Sillanpäältä peruukissa.
Jari taasen näytti Turtlesin Rocksteady sarvikuonolta, vai oliko se Be-Bob ? Siltä hirviökarjulta kumminkin. HIRVEE vitun kyömyniskainen homohärkä, SIKA oikein. Saatana !

Jättimäinen PORSASrouva, ja körmy. Irstas sika !

Ja se vitun nyökyttelevä, tic-liikkeiden vaivaama, Suamijuntti-kalamies, se "Juha Tapio"....vittuako SE siellä tekee ?!?!?! Kuka vittu se ON ja kuka vittu sen sinne keksi ottaa ?!?
Ylipäätään, saati sitten KAKSI KERTAA !

Se vain irvISTELEE, ja yhtä yht´ääKKISESTI kääntää päätääN ja nyökyttelee...*tic!*...

Sanni alkaa jo mennä kurjemman näköiseksi, se ehkä vanhetessaan tulee melko karmivaksi hyypiöksi.
Sitten katsotaan...ketäs muita siellä oli...mietin tässä, tai muistelen, kirjoittaessani....mmmm....venatkaas ny!...siellä oli siis "Siltsu" sipsuttelemassa 250Kg elopainonsa kanssa, varpaisillaan, kuin baletti-sarvikuono, ja se hänen drägversionsa eli Kaija K. ja Tsiikki ja Sanni....niin ja sit se just se "Juha Tapio".... AAIIIINIIN !! (täytyi Guuklata) Jenni Vartiainen ja se Tontsa Virtanen !
Ne !! NEHÄN siellä oli. Niin niin niin niin juu.
Ok. Ok..



OK!!

Toni veti ihan silkkaa sontaa...tai "apulantaa" ?! Thahah... no jaa, no, ja sitten tuli Jennin vuoro olla se mitä se on, eli keskinkertainen ja tylsä.
Se oli, kaikki biisit, NIIIIIN tylsiä lehmän henkäyksiä ettei niistä voi oikein edes sanoa mitään.
Ai miin..."joka jumalten keinussa keinuu se .." *kkroooooh...pfiiyyyyh* ...ZZZzzZZzzz.z.z..z.zZZZ.zz.Z.zZZ... voihan vittu mikä tyhmä ja tylsä ja mitäänsanomaton ja haalea biisi !
VITTU MITÄ PASKAA !

Jos pistäisi jonkun (ehkä ilmaisen!) pelti tai muoviämpärin lehmän tai sonnin (EI Sannin ! vitun mulkut!) takapuolen alle, eikä Sannilla o kai edes häntää muuten..(?)..en tiä, niin nin jos pistäis sen siihen ja venais, niin sieltä tulis ulos, siihen saaviin, paaaaljon khuulimpaa ja kuumempaa, tai ainakin  lämpöistä, matskua kuin mitä nyt kuultiin Tiihosen Jare-Chiikin hevonpaskapäivänä.

Ja edelleenkin: MITÄ VITTUA SE TEKEE SIELLÄ !?!? Hei !?!  ...häh ?!
"Suomi" koostuu PALJON muistakin kuin jostain Helsinkiläisistä "skede"spedeistä, jotka on "kovii" ja näi. Ja spreijaa niinku kraffitteja ja näi, hei...jou... et sä vaan ehkä tajuu...jou...ehkä sä tajuut...jou...ei (ay)...
Ja joiden "juttu" on myös kuunnella paskaa musaa, ja huonoa musisointia ja suunsoittoa, ja olla jossain "loft asunnon" yläparvella villamyssyssä kesällä, ja Instagramissa.
Ja sieltä käsin / turvin, näsäviisastella maailman asioita.
Vitun tyhmät mulkut.
Siinä olisikin teille hyvä / parempi nimi kuin mikään mitä jo käytätte; Tyhmät Vitun Mulkut tai Vitun Tyhmät Mulkut, ja sen voisi tälläin muodikkaan siististi ja khuulisti lyhentää muotoon V.T.M tai VTM tai T.V.M tai TVM tjns.

Teki ihan pahaa, palatakseni noihin "vetoihin", kuunnella niitä lasittuneen pinnallisia, paatuneen tylsiä vitun huitaisuja, ja kuinka esim juurikin Sanni yritti parhaansa mukaan elää niissä tunteella mukana, ja Chiikkikin, mutta se on kuin yrittäisi liikuttua (kuten Nuijassa ja Tosinuijassa) jostain puhelinyhtiön mainoksesta. Se vain jää vähän....vajaaksi ja platkuksi ja muovisen pinnallisen tylsäksi.
Kuin "politiikaksi". Ehkä sitä se muuten onkin !?!? Ollaanhan nyt suomessa !

Ehkäpä, Hankamäkeläisittäin, "Asiallisen Rutikuiva" onkin se päämäärä ja toivottu TAVOITE ! ...jaa..jaa...no mutta minä nyt ruodin tätä omasta näkökulmastani kun kerran alkuun pääsin.

Toni siis oli ihan tylsää apulantaa.
Kaija Koo kuten olen sanonut, tekee ihan pahaa tuollaisena ikääntyneenä Pissaliisana. Kun se vanha ämmä siinä kyykkii ja revittelee ja niiailee kuin jokin irstas vanha emakko.
Vartiainen inhotti ja tylsistytti ja puudutti kuten olettaa saattoikin, sillä mitättömän "henkevällä" länkytyksellään jostain vitun keinusta. Mikä viittaa tuohon Lahtelaiseen tavalliseen perisuomalaiseen kalastajapoikaan joka on ottanut joskus viimekesänä vaan vähän liian vähän / haaleita lääkkeitä. Siinä on tuon Jumalaisen Draaman alkulähde.
Deeemn san !

Siltsu-Sillanpää-Jari-Jartsa / "Jarza" jos sallitte tällaisen nokkelan sana / kirjoitusasu leikin ja näppäryyden ? Niin nin se...se istui siinä baarijakkaralla kuin jokin iso plösö, joka suuntaan pursuava, valtava leidi, jonka maha on isompi kuin monen köyhän auto, ja kyseinen (irstas) sika hinkui jonkin biisin nimeltä "parempi mies".

Ja siinä olikin kai kaikki ?
..no ei. Ei.
Olihan siinä vielä ainakin se Sanni ja se Tapsan Jussi....
Sanni veti kai sen toisen, kahdesta, sidettävästä, ja hienossa luukissa kyllä, se täytyy sanoa. Mä yleensä diggaan Sannin tyylitajua, kunhan se ei ole liian neekeri tai veekeri.
Sen biisin nyt tsiigasi sillain ihan mielenkiinnosta uutta Vain Elämää kautta kohtaan, kun vahingossa ylipäätään satuin kanavalle, ja juuri siinä kohtaa kun Sanni alkoi osuutensa.
Juha Tapioksi kutsuttu, melko tuntematon entiteetti, veti sen toisen (tavallaan) hyvän, ja tämän kauden "Kelastinen" vedon, heittäytymällä räpin aivojatylsistyttävään apinamaailmaan hetkeksi. Hienossa hupussa kylläkin.


Ja SIINÄ oli kai nyt jo kaikki ?...en tiä, jos joku jäikin välistä niin luultavasti jäi ihan syystäkin.


Minä en tykkää tuosta vitun "Satulinnasta", joka on sitäpaitsi oikeasti vain pelkkä surkea ja masentava, laho, rantasauna / mökki, jonka puupintaa ei ole edes jumalauta pintakäsitelty mitenkään !!
Ja se on rakennettu luultavasti jossain Ranskan Vallankumouksen ja Ensimmäisen Maailmansodan välisenä ajanjaksona.
Kuten nykyinen Maailmankuva muutenkin, lakeineen kyttineen valdeineen päivineen.

Hyvin te kaikki kyllä vedätte ! Täytyy sanoa ja myöntää.
Ei siinä mitään.

-

Senkin sanon että tuo koko V.E "formaatti" alkaa jo kulahtaa ihan jo siksi, että sinne mennään NIMENOMAAN itkemään. Se alkaa olla se oletusarvo.
Tulee mieleeni "meemi" "cry harder!" itke kovempaa / lujempaa.
Sanni on ainakin tarttunut SIIHEN haasteeseen, ja päättänyt että "vittu NYT! Nyt mä vittu itken ja jumalauta kunnolla!" mennessään tuonne rantasaunaan taas takaisin, mutta tylsemmän ja vastenmilisemmän joukkion muita typeryksiä kanssa.

Ja jos kaikki on ihan O.K, mikä ennen oli edes vähän..."kääk", niin kohta ne tyhjentää suolensakin siihen pöydälle, ja niitä sitten ronkitaan ja tökitään, Hackmannin haarukoilla ja aidoilla, idästätuoduilla (ei Venäjältä) puikoilla, ja keskustellaan kyynelsilmin.
Ja jari luultavasti vatkaa munaansa ennenpitkää ja ehkä laukeaakin johonkin..siihen pöydälle ehkä ? En tiä. Mutta odotan kuitenkin tavallaan, haaleasti, en ihan varmana, että niin käy. Ehkä jo tällä kaudella.
"Hei anteex mut mullolis yx juttu minkä mä haluisin näyttää.. ja *HUISKIS*(mulkku esille) HAHAAA!!!" ja siitä alkaisi raivoisahko vatkaus, missä lihava kroppa hölskyisi ja turpean punertava naama punertuisi vielä lisää, ja Sannin ilme siellä taustalla olisi se mikä sillä on lähinnä siinä ollutkin, eli sellainen outo pöllämystyneisyys, ja iljetys, ikäänkuin se olisi juuri nähnyt sfinksikissan synnyttävän, mutageenilätäkössä, tjns - ja sitten.....
...no joo.... olkoon.
Alan ällöttää itseänkin / ainakin.

Mutta aika ....moinen, kauden alku.

Tsiigataan nyt.






Se täytyy vielä sanoa että se tunnusmusiikki, ja se mainoskatkolta paluu "ai jai jai jai jaa!", alkaa TODELLA käydä hermoon !
Vaihtakaa se. Pois.
Vaihtakaa se pois.
Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti