sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Juntit vs Juntit & "Nettikirjoittelu"

Tervehdys pikkumaiset pikkusieluiset, pieniaivoiset, idiootit ja mahdolliset Lukijat !

Sanon tämänkin, kun on jo kauan pitänyt, tästä kun em. tahot eli pikkusielut, aina rääkyy jossakin tästä näin, tästä NettiKirjoittelusta.
Niin että; Ricky Gervais sanoi yhdessä haastattelussa asian melko hyvin, sanoessaan että netin kirjoitukset on kuin globaali vessanseinä, ja siinä ei ole MITÄÄN JÄRKEÄ mennä pitkin nettiä ja kiihottua ja suuttua ja ärtyä ja kimpaantua ja pelästyä ja mitä lie, joka vitun kirjoituksesta. Tai ylipäänsä VÄLITTÄÄ niistä; se on kuin lukisi JOKAIKISEN VESSANSEINÄN koko maailmassa.

Ei tuota kai paljoa paremmin voi sanoa.

Siitä näettekin taas oikein hyvin mistä OIKEASTI tuulee. Tyhmät vähäpätöiset nynnyt ja lahjattomat lapset ja kaikenlaiset vitun ällöttävät ja rumat inhokit käy suuttumassa ihan TAHALLAAN, JOTTA heillä(kin) olisi JOTAKIN.
Jotakin mistä suuttua ja jokin mahdollisuus olla edes vähän suosittuja. Tulla valituksi JOOOOOHONKIN joukkueeseen, ja mahdollisesti näyttää vieläpä Pyhimysmäisen Hyvältä. Todella Altruistiselta Ihmiseltä.
Joltain lähes.............Jeesuksenkaltaiselta.

Eli; mitä alhaisinta itsekkyyttä taaskin.

"Epäitsekkyys on suurin itsekkyyttä" kuten sanonta sanoo. Ja siitä on "Vasureissa" ja muissa vitun "Maailmanparantaja" reppanoissa kyse.


Huomatkaa tosin AINA kun MINÄ "puhun", etten minä kuulu sen enempää teihin IDIOOTTEIHINKAAN jotka on näiden "viherpiiperöiden" (minä vittu VIHAAN tuota typerää lahjatonta epähauskaa nimitystä!!!) näennäisiä tai oikeitakin vihollisia.
Te olette KAIKKI MINUN vihollisiani ja läjä täyspaskoja idiootteja, vailla MITÄÄN sielua tai tietoisuutta. Te olette osa meren mutaa, vaeltavaa zombiarmeijaa, kuin jotain vitun luontaissyntyisiä typeriä kusipääkyttiä tai jotain, te olette vain tavallaan "läsnä". Mutta ettehän te OLE, lainkaan, LÄSNÄ !


* - * - * - *

Sitten samalla sikäli kun muistan, olen tässä saanut monta hyvää hoksausta aikaan mutta ne on myös unohtuneet kun en ottanut ylös, niin kommentoin tätäkin ilmiöitä kun suomalaiset käy aina toistensa kimppuun KAHTENA selkeänä vastakkaisena rintamana.

Se tarkoittaa lähinnä sitä että te olette: idiootteja. Tarkoittaa ettei teillä ole, vielä ainakaan (mutta hyvää vauhtia edistytte kyllä niiden luomisessa ihan itse!!), OIKEITA ONGELMIA.
Te olette tämän turvallisen ympäristön pilallehemmottelemia pikkusieluisia pikkukakaroita vailla MITÄÄN todellista TERÄÄ ja särmää yms. Te elätte kuin jossain vitun tätienvahtimassa lastenhuoneessa vitun muulit, ja määitte sitten siellä keskenään koska jostain vitun vinoutuneesta syystä... . . ..te luulette koko maailman katselevan, silmä kovana, ja olevan ihan. vitun. kiinnostunut. mitänesielläsuomessaNYTpuhuvatjakirjoittavatjaovatasioistamieltä !!

Nobody gives a fucking fuck. Näin se ON.


Te toisiansanoen ESIINNYTTE, ja vieläpä IHAN TURHAAN, kuin lapset silloin kun tulee vieraita kylään. Sitä ollaan kuin omistettaisiin koko paikka ja sen asukkaat jne.
Vieraille esiintymistä. Turhaan. Ja siksi, SIKSI, kaiken oman ja todellisen OIKEA TUHO.
Ihan ihka oikea TUHO.

Vittu.
Te.
Olette.
Tyhmiä.





Olemisenne sietämätön KEVEYS teitä ajaa. Tekemään tyhmää, ja pahaa, ja kaikkea mitä EI pitäisi.
Ja luullakseni myös se ettei kukaan enää käsitä KUOLEMAA todeksi. Nuoret varsinkaan, tietenkään.
Eikä sitä käsitäkään jollei se iske lähelle.
Eikä sitä oikein sittenkään käsitä todeksi.


Mutta ihan suotta siinä esiinnytte vitun rumat rakit, ja typerät idiootit; ei KUKAAN meitä tai TEITÄ täällä seuraa ja katsele kiinnostuneena. Ja jos katselisikin, se olisi lähinnä VAIN minunlaisteni poikkeus-sielujen aikaansaannosta, johon te keskinkertaiset vitun paskapäät muulit olette vasta NYT alkaneet HERÄILLÄ, KUN elämä on jo kulunut ja lipunut ohi ja kaikella on enää.............................ei juuri mitään vitun väliä. Niin NYT !!
NYT sitten, yht-vitun-äkkiä teille kelpaakin vaikka mies jolla on pitkä tukka ja hyvä iho, tai vain hienot vaatteet, tai vähänkin persoonallinen puheenparsi tai jotain. Yht-vitun-äkkiä sitä ollaankin niin sivistyneitä, niin sivistyneitä ETTÄ !!!
Puhutaan vallan neekereistäkin TASAVEROISINA ja moititaan toisia siitä että kutsuvat neekereitä neekereiksi !!
HAHAHAHAa ai vittu teidän NAURETTAVUUTTANNE.

Minä NAURAN teille, mutta toisaalta EN koska tyhmät ja alhaiset MADOT saavat liikaa oikeaa TUHOA ja SURUA ja menetyksiä ja pahaa ja sen sellaista aikaan, jotta niille voisi ihan täysin, oikeasti, NAURAA lopunkaiken.


Kiitti hei ihan vitusti !!
Thänks  !



Ja vielä SE tästä suomalaiset vs suomalaiset jutusta, että eikö se nyt PERKELE mene vittu perille sekään, että jo SE että TE(!!!!!!!!!) olette "tukkanuottaisilla" siinä vittu KESKENÄNNE, jumalauta saatanan käpyaivot vittupäät, todista teidän siilintasoiselle tietoisuudellenne JOTAKIN ?!?!?!?!...............
.....MITÄÄN ?!?!?.................eniwan ?...H A L O O O O O!?!?!?



... . ...

Ei satu meneään paksuun kalloonne SE että; heheeii !?!?...venaas ...?! ....ehkä "Suomi" siis ON JO. "Monikulttuurinen™" sinänsä. As such. An sich. Per Se. Eikä SEKÄÄN VÄHÄ toimi !!!
Ja joka johtaa kyseiset vitun labyrintissa harhailevat rotat turvautumaan Sikavaltio-Totalitärismiin. Eikö TÄMÄ mene jakeluun ?!?!

Vittu.
Te.
Olette.
Tyhmiä.

!


Ja kuten typeryyden ikuiseen traditioon kuuluu; ongelmat "hoidetaan" PAHENTAMALLA niitä ! Ottamalla LISÄÄ kyseistä ongelmaa, ei vain omaan, mutta KAAAAIIKKIEN (jee!) niskaan !


Neekerit on ONGELMA ?...LISÄÄ NEKRUJA !
Ei rahaa ?...TUHLATAAN SITÄ LISÄÄ !! Ja mitä tyhmemmin, sen parempi !
Yksikin "Laki" olemassa ?..LISÄÄ NIITÄ !!


Tuohon tapaan.
Nooooiiiiin !! Nohohooiiiin !! Niiiiiin sitä pitää, pikku läskipaska !! Niin sitä pittää, lapsoseni !! Theer ja gou !


Vitun ääliöt, älykääpiöt.
MIKSI tyhmät aina kuvittelee ja luulee, että kun heitä TORUTAAN ja enemmänkin kuin AIHEESTA(!!) - että heitä siis jotenkin itse asiassa kehuttaisiin tai jotain !?!? Ja että heidän toivottaisiin vain JATKAVAN typerää ja tuhoista ja yleistä kaaosta ja tuskaa aiheuttavaa imbesillin aivokääpiön apinan toimintaansa !??!
Vitun itsekkäät ahneet paskarotat.



Vittu     L O P E T T A K A A !!!!!

Herran perkele sentään.

Ei tätä lämpimikseen sanota saatanan kääpiöt.

Teille annetaan KOOOOOKO vitun AJAN  ihan SUORIA, tikkusuoria, OHJEITA ja käskyjä yms. Mutta kun ei nin ei.

Jukolauta että on meinaan KOVAKALLOISTA väkeä !! Ai saatana mitä kusiruuttia pikku jästipäitä. Vittu miten RAIVOSTUTTAVIA olentoja sitä oikein VOI olla tässä kosmoksessa ?!?!
Teidät pitäsi REPIÄ. Silkasta pyhästä vihasta ja raivosta. Kappaleiksi ! Ja te tiedätte sen itsekkin vitun tyhmät läskiperse muulit.


Miksi vitussa MINÄ synnyin TEIDÄN sekaanne !??! SITÄ minä en ole koskaan täysin käsittänyt............aivan järkyttävää.
Olen totisesti "saanut sielulleni vahingon".

Ja minä haluan PALAUTTAA tuon vahingon TEILLE. TE saatte ihan itse nauttia siitä ja kuolla koristen omaan typerään oksennukseenne ja tunkkaiseen iljettävyyteenne ja idioottiuteenne ja ahmattimaiseen kyltymättömään pahuuteenne ja tyhmyyteenne.
Vitun rumat, sisältä ja ulkoa, tyhmät paskat.

Hukkukaa paskaan.



Te olette NYNNYJÄ kaikki.
Eikä ketään KIINNOSTA olla NYNNYN kaveri. Ei edes minua. Ja minä olen PAAAAALJON "Normaali Ihmistä" vähemmän tuomitseva jos en sillä hetkellä uhku vihaa.
Mutta teidänlaisenne on täysin HYÖDYTTÖMIÄ pahuuden ja tyhmyyden ja myös JUMALAN, VASTAISESSA, taistelussa.

MINÄ jään AINA yksin. AINA.
Ihan joka kerta. Jooooka vitun kerta. Joten; mitä vitun "ystäviä" tai "liittolaisia" teidänlaisenne saatanan kierosilmäiset hihittävät imbesillit oikeasti ikinä voisivatkaan olla ?!?!

Ja juuri TUON TAKIA kytät yms pahuuden tänne paskomat pikku kiusankappaleet ja sadistit "voittavat". Koska; teistä MUISTA ei vain ole JÄRJESTÄYTYMÄÄN yhteen PAHUUDEN, äs satsh, vastaiseen rintamaan !
Ihan perus beta-omega käytöstä. Saadaan jokin vitun hepuli ja peräännytään, ja aletaan järsiä omia nilkkoja ja kävellä seinänviertä ja mumista itsekseen ja mikä pahinta; kaveerata kiusaajan kanssa !!

Vittu mitä saatanan HALVEKSITTAVIA perkeleen, selkärangattomia, vitun matoja te olettekaan. Kuinka minä teitä INHOANKAAN, tsiisus vitun kristus !!

Miten te uskallatte edes ITSE, ilman Virallista Käskyä ja Kaavaketta, nousta saatana sängystä !!?!?! SITÄ minä suuresti ihmettelen !!
Ameizing mään ! Ameizing !

Mitä jos se hei, nin, on LAITONTA !!?!?  Gägägäääääääääg !
Mitä jos sitä, jotain, mitä vain, ei tuekaan se LAIN olento tai ulottuvuus tai "sopimus" tai paperi tai sanelu tai mikä vittu lie se onkaan ja missä ...?! Mitä jos EI ?!?! Gägägää käkäkäkÄKÄÄÄÄÄÄÄÄK !!!
Sinähän SYNNYIT tänne !! Se tarkoittaa, kytän krokotiilin aivoissa, että Laki koskee sinuakin !! Vaikket ole ikinä edes ehtinyt sanoa "..heetkinen...ja siis tsääh?!"

Nää on nääs KAIKKI; kyttien ja muun "Valtion" maita !! SINÄ vain satuit syntymään tänne, keskelle näiden sinua ylempien ja parempien vetelysten ja loisten ja varkaiden Valtakuntaa, missä HE !! MÄÄRÄÄVÄT ! Kuin iskän pikku veitikka, joka pullistelee hiekkalaatikolla kun on vuoden tai 2 muita skidejä vanhempi ja vähän fyysisesti isompi. SE oikeuttaa sellaisen vitun inhotuksen maailmassa kaiken mitä se tekee ja sanoo muille. Koska on lihasta....on oikeus ! Näin ELÄIN "ajattelee". Ihan. Tasan. Tismalleen. Ja kirjaimellisesti.



Toisaalta asia ON myös niin että; jos kerran OLETTE tuollaisia, ANSAITSETTEKIN tulla kohdelluksi kuten tulette. SE on tämän maailmankaikkeuden absoluuttisen kylmä olemus ja asian todellinen laita. Ei sillä ole moraalia tai mitään vitun "etiikkaa" tai oikeaa ja väärää, eikä se välitä sinustakaan hevon vittuakaan. Tappaa HETI kun voi, tai Kohtalosi määrää.

Te olette toisinsanoen; tuhlanneet TUHANSIA ja tuhansia, kymmeniätuhansia, vuosia ihan silkkaan humpuukiin ja tyhmyyteen ja pahuuteen ja vääryyteen ja ongelmien lietsomiseen kuin pikkukakarat, toisillenne, luullen, LUULLEN, että on jokin vitun JUUTALAISTEN jumala joka välittää ja jakaa "tuomioita" ....joita siis jaatte ihan ITSE, ja että paha saa sitä ja hyvä tätä ja kukkahattu tota ja kissat tätä ja blääblääblää ad nauseam.

Sen kun nyt vain myönnätte ja vähän vitun ÄKKIÄ sittenkin, että jep! pieleen meni ! Tuhlasimme noin 100-tuhatta vuotta ja miljardeja henkiä oman sokean tyhmyytemme ja sen sellaisen, lapsellisen ylimielisen kiukuttelun, takia.

Sinne meni !!

Kiitti vitusti vitun imbesillit käpyaivot lapselliset paskat.
Perkeleen rääpäleet.

Kuolkaa.

*

Summa summarum: teillä on HARHA. Ei mitään erityistä muuta. Harhaa.
Sitä teillä on.

Kosolti.

Paljon.


Ylenpalttisesti !!







Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti