torstai 30. maaliskuuta 2017

Ärsyttävän työteliäät oppilaat

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703292200092570_uu.shtml

Ihan tasan täsmälleen ja 100 prosenttisesti Neuvosto-Pohjois-Korea-Kommunisti rotanpaskaa. Tismalleen !!

Kuin suoraan jostain vitun kollektivismin painajaisesta, jostain tv-dokkarista jossa ihmetellään P-Korean varhais jurakautista "kulttuuria" ja tietoisuuden kehitystasoa, ja brutaalia sieluntappavaa kuria.

Vitun Finuiitti Älykääpiöt.

Minä olen yksi niistä joiden luovuuden ja sielun tämä kaikki tunkkaisuus on tukahduttanut melko lopulliseen ekstenttiin ja motivaationkin siinä samalla tappanut. NÄIN tuhotaan maita ja kansoja ja kaikkien tulevaisuus !!!

Kiitti vitusti ! Vitun latvalahot idiootit.

Mutta minkäs teet, kun nämä keskinkertaiset vitun kuhnurit on saaneet oppinsa jossain Perkeleen 70-luvun megatunkkaisessa "suomessa" eli Neukkulassa periaatteessa, ei heidän aivoistaan ole kuin ehkä se limbinen, sätkivä, osa jäljellä. Tiuskimassa itseään älykkäämmille ja lahjakkaammille. Kuten esim minulle.

Vitun pohjasakan liejurotat.


Vittu te olette TYHMIÄ.

KUUUUIIINKA typeriä te oikein VOITTE olla ?!?!
Sitä välillä täytyy kyllä ihan seisahtua hämmästelemään !
Se on vaikuttavaa.

-

Siinä te KAI(?!) nyt jo näette itsekin mitä on KAIKKI tämä "sosialismi / Vasemmistolaisuus / Vihreys" yms Totaalikontrolli Kommunistijuutalainen Kytänpaska ?!?!

EDISTYKSEN VIHOLLISUUTTA par excellance. Siinä kaikki.

Ne INHOAA edistystä; edistys KUMOAA vallan ja tekee "vallanpitäjistä" (PITÄJISTÄ?!?!? olisiko TUOSSA jokin vinkki ?) sitä mitä he ovat joka tapauksessa ja AINA olleet, eli täysin ylenpalttisen tarpeettomia ja tungettelevia loisia ja vieraiden komentelijoita ja päällepäsmäreitä ja hyödyttömiä loisia jotka kuppaavat muiden rahat, vapauden ja elämän ja KAIKEN. Ja ehkä sulkevat vielä linnaankin. SINUT siis !!!


Ei tietenkään ITSEÄÄN, joka sinne KUULUISI !! Ei paha ITSE ITSEÄÄN lopeta herran tähden !
Miksi se niin tekisi !?!?


Vittu AATELKAA että joku kehtaa kuvitella olevansa OPETTAJA !!!!!!!!!!!! Joka toruu ja sättii oppilasta joka TEKEE LIIKAA !! HAHAHAaa...ei vittu voi olla edes totta!! Siinä on totisesti Perkeleen kätten työ taas nähtävillä. Vitun luupäät. Vitun jutkut. Vitun "rituaali ja muoto ennen sisältöä ja totuutta yms" paviaanit.


OKSETTAVAA, sylettävää, sakkia.

HÄVETKÄÄ saatana !!

Shame on you !!
Hävetkää.



No; onneksi kaikki tämä suomen kollektivismi-kommunismi saasta häviää luullakseni parin tulevan Sukupolven aikana. Nämä nykyskidit on jo nähneet ja kuulleet jne, TARPEEKSI jotta heidän seassaan viriäisi edes jokin ajatus ja "kapina" eli vapauden ja omaehtoisuuden / itsenäisyyden kaipuu.

Ja mitä vitun "virkaa" opettajilla enää edes ON ??!? Sen kun tsiigaatte netistä ffs.
"Koulu" on muutenkin vain lasten ja nuorten eräänlainen päivähoito / säilytyspaikka, jossa "Valtio / Hallitus" saa samalla näppärästi sumennettua nuoren ja skarpin mielen ja terveen järjen ja SELKEÄN todellisuuden havainnoinnin, ja muussattua sen typeräksi tottelevaiseksi sianpaskaksi. Jossa aletaan jo pitää kyttääkin ystävänä ja valdea jonain hyvänä ja mitä kaikkea.



Aatelkaa vielä sitä että; jos nuoria / työttömiä moititaan jostain ja mistään, se on yleensä motivaation puute ja oma-aloitteisuuden puute. Ja MIKÄ sen olikaan mitä tässäkin tapauksessa / tapauksissa, on yritetty hätistää ja hakata lapsista ulos kuin jotain vitun riivaavaa demonia !?!? Thät´s rait !! Juuri noita kahta piirrettä !
Oma-aloitteisuutta ja aitoa motivaatiota, joka siis kumpuaa kuten totuuskin; sisältä EIKÄ ulkoa kuten typerä aivoton zombie-luuseri-idiootti-vasurin-kytänpaska luulee.


Miltei tulee se typerä sauthpark juttu mieleen, rispekt mai authorithää ! SE juttu.

Sellaisia koirat ja rotat on, kuten KAIKKIALLA Ei-Valkoisten paskamaissa; ne on olevinaan jotain Ylempiä OLENTOJA per se / an sich, VAIN SIKSI että heillä on kuten kytälläkin; uniformu päällään.
He ovat toisinsanoen NIIN taikauskoisia primitiivi-idiootti villejä, että uskovat eritysvaatteiden tuovan ja suovan erityisvoimia ja kykyjä ! Ja myös "oikeuksia" ! Kuten anastaa toisten omaa ja kidnapata heidät ja sulkea heidät paitsi kahleisiin, myös johonkin liian pieneen tilaan ja unohtaa sinne vailla MITÄÄN omantunnontuskia. Tuo johtuu paitsi tyhmyydestä ja pahuudesta ja häiriintyneisyydestä ja ilkeydestä ja tunteettomuudesta ja väärästä maailmankuvasta, siitä että he ovat sosiopaatteja.
Normaali-ihmistä HÄIRITSISI suuresti tehdä MITÄÄN siitä mitä "kyttä" tekee RUTIININOMAISESTI. Sama juttu kuin sarjaraiskaaja-murhaajan "ammatti" ei sovi kaikille.


Sellaista se on / sellaisia NE ON.





Demoneita.










P.s Eiks se Kim sieltä ISOMMASTA Koreasta voisi tulla tänne meille Pikku-Koreaan pressax ?! Hei ? Ihan hyvin vois. Ei tarttis edes "äänestää" sitäkään vähää, tai mitään.

Hail Kim !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti