torstai 9. huhtikuuta 2026

google = criminal

 https://fi.wikipedia.org/wiki/Rikollisuus


Tämä on jo ihan kiistämättömän triviaalin itsestäänselvää mutta toistetaan nyt: googlet ym operoi lakiakin vastaan ja laitta ja lain ulkopuolella jne jne sensuroidessaan. Kuten ovat TAAS tehneet Blogille


Alan TODELLA vittu kyllästyä tähän saatanan ylimielisyyteen ja yksipuoliseen saatanan VITUN saneluun perkele !!!

On tehtävä jotakin, guuklelle sunmuille on tehtävä jotakin. Niille on laitettava loppu sitten jos eivät osaa saatanan JUTKUN ja NEKRUN pedestalisoijat pysyä edes perkele länsimaisen IHMISsivilisaation perusytimessä eli sanan ja ilmaisunvapaudessa. Se on SOTAA meitä vastaan ja kohdattakoon heidät sodalla.

Ihan ensin voisivat joutua maksamaan veroja vaikkapa. Toisekseen, jokaisen guuklen termiitin pitää asuttaa OMAAN kotiinsa vähintään 2-5 nekrua, ja mitä tyhmempiä ja rumempia sen parempi, ja näiden lisäksi ainakin 1 jutku.

Katsotaan sitten kuinka kumbaijjaa sitä ollaan sen jälkeen. Vitun elitistiset SIAT.


Samoin guuklelle tulisi jo määrätä aivan VITUNMOISET sakot tekemästään sensuurista yms suomessa. Muttei KENELLÄKÄÄN ole munaa lähteä sitä tekemään. Eikä suomalaiset osaa tehdä omaakaan juutuubia ihan vain suomelle, joten ei uskalleta haastaa guuklea tai amerikkaa jottei ne vain vedä piuhaa seinästä ja jätä meitä ilman puritaanituubia.

Vitun näädät saatana.


* * * * *


Mainitsen tuosta ^ wiikipedian jutusta muuten samalla, että se tukee sitä mitä minäkin aina sanon, ettei vankilat ym mitään tehoa tai muuta.

" Rangaistukset ehkäisijänä

Oikeustieteilijöiden mukaan kovemmat rangaistukset eivät vähennä rikollisuutta yhteiskunnassa. Vankeusrangaistuksen uhka ei yleensä vähennä rikollisuutta. Vankeustuomiot eivät myöskään ehkäise rikosten uusimista.[11][12] Vankiloita ei tulisi käyttää olettamalla, että vankeusrangaistukset vähentävät rikollisuutta[13]. "


Jees. Mutta yritä nuijia tuo ^ jonkun typerän vitun jurtassasyntyneen finnuiitti-siilitukka junttipaskan ERITTÄIN kovaan ryssänkalloon ! Hah... hahahaaaa kud lak.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti