perjantai 16. joulukuuta 2016

Sam Heedbär & Fintiaanien Ständap

Eli: tässä on nyt jo kaaauan sitten aloittamani kirjoitus Samista, jonka julkaisen vasta nyt. Ja myös sen osion jälkeen ihan uusi, uunituore, ....juttu, Sami Heedbäristä !
Nautinnollisia Lukuhetkiä !


===>
On myös surullista ja miltei myötätuntoa tai jotain, herättelevää, katsella mm juuri sitä Heedbäriä siellä lavalla. Lihavaa miestä, kävelemässä edestakaisin, päristen mikrofooniin pierua matkien.
(Johon muuten, huomannette, sangen HARVA suuren maailman Oikeampi Koomikko, joutuu turvautumaan!)


Heedbär matkalla keikalle.


Mainittakoonkin, että tätä laatiessani koen dezavuun ! On kuin olisin kirjoittanut tämän jo AINAKIN kerran aiemminkin...?!... saattaa olla, olen jankutellut tästä useammankin kerran. Mutta kuten se edesmennyt Matruuna aina jankkasi "kertaus on opintojen äiti".
Tosin ei se Matruunaan mitenkään LIITY, mutta mm hän sitä aina sanoi.

Minä siis ilmeisesti yritän, melko peräänantamattomasti, saada teidät sekä käsittämään että hyväksymään se tosiasian että; Sami Hedberg EI OLE koomikko eikä hauska !! Vaan lähinnä väkisin Koko Kansan Tietoisuuteen tuppaava, vähän päällekäyvä, liian iso, lihava / läski, tavallaan lähinnä kai tulisi sanoa että "Typerä Paska" - mutta se tuntuu snadilta liioittelulta. Ehkäpä "melko typerä paska" olisi parempi ?

Se on raukka sellainen jolle kukaan ei ole vain koskaan sanonut, tarpeeksi vakuuttavasti, että "sä vaan ET O hyvä komiikassa!"
Sellainen VIIHDYTTÄVÄHKÖHÄN se välillä on, kuten sanoin. Mutta se EI OLE hauska. HAUSKA on jotain ihan muuta, se on jotain mistä saa vatsalihastreeniä ja usein myöskin OPPIA jotakin. Mutta täytyy olla HYVIN yksinkertainen ja elänyt jossain vitun mullassa tai pellossa, kuten muslimi, nauraakseen Heedbärin jutuille.


Mutta... vaikken mieluusti halua antaa mitää LIIIIAAN hyvää ja syväluotaavaa teille muulini, täällä blogissa, niin en malta olla tuomatta esille, kun nyt tätä tässä taas jankkaan, että Sami Hedberg on myös, jos mitään, niin sangen oireellinen ilmentymä meidän nykyisempien sukupolvien olemuksesta ja elämästä ja elämänkokemisen olemuksesta yms. Sam ei siis ole lainkaan yksin !

Kun häntä katsoo, sitä katsoo jotakuta joka läpikäy periaatteessa hyvin hyvin julkista hermoromahdusta / MAAILMANKUVAN romahdusta, kuten on monen muunkin tapauksessa asian laita. Asia on nähkää niin, ja tämä ei ole mikään uutinen jos olet kolmenkympin jommallakummalla puolen tai jotain sinneppäin, mutta tämä ehkä ON uutinen vanhemmille sukupolville, mutta siis; asia on nähkää niin, että kuten elokuvassa "Fight Club" Tyler Durden sanoi "meidät on kaikki kasvatettu uskomaan, että jonain päivänä meistä kaikista tulee rocktähtiä / kuuluisia (yms jne), mutta alamme hiljalleen oppia että näin EI OLE, ja olemme aika vitun vihaisia!" SIINÄ on KAAAAAIIKEN tämän se YDIN !!
SIINÄ !!  Saitte ilmaiseksi, pyytämättä ja yllättäin, ihan oikean helmen !! Sikani. Sinä sait tiedon murun, jota käyttämällä saatat jopa saada jotakin aikaiseksi !
Käytä se hyvin.

Ja YMMÄRTÄEN !! Äläkä SYYLLISTÄ saatanan ärhäkkä typerä, ärtyisä, kärttyisä juntti-älykääpiö !

"Puu taipuu siihen suuntaan, mihin tainta taivutetaan!" Oppikaa vitun valkoiset IDIOOTIT nyt jo herran perkele edes tämä !!
Vittu sen käsittää kanatkin !! Ja kissat ja suurin osa eläinmaailmaa, neekeri uloslukien.

Sam Heedbär on nähkää KATSONUT Ständapkoomikoita ja muita Haliwuudhahmoja ja luullut kuten suurin osa suomalaisista, että "ahaa!....minä siis olen yksi noista...TUO on minun viiteryhmäni?!" silmät suurina ja yksi sormi suussaan.
Näin lapsi oppii. Muun Muassa.

Suomalaiset LUULEE nyt, että koska he ovat tsiiganneet koko pienen ikänsä Amerikkalais-elokuvia, me olemme automaattisesti osa heitä, Haliwuudin "perhettä" ja Amerikkaa, ja jotenkin täten "hyvää pataa Amerikan kanssa" tjns.
Mutta KAIKKI tuo on VAIN teidän omassa pienessä päässänne, kuten sekin että "ilman Kyttiä ja Valtiota ja  Lakeja olisi Kaaos ja Anarkia!"
Vitun idiootti !

Se on SINUN PÄÄSSÄSI !! Perkelen harhainen apina.
Mutta turhaan minä kai sinulle raivoan, sinä olet vain TYHMÄ. Siinä kaikki. Samahan se on kuin huutaisi koiralle. Ei se siitä mihinkään muutu tai ylene tai parane, ihmettelee vain minun aggressiotani.

Se näet ÄRSYTTÄÄ älykästä enemmän kuin sinä, Hyvä Typerys, saattaisit ikinä kyetä edes kuvittelemaan, joutua elämään käpyaivojen seassa. Se näet TAPPAA SIELUN !!

Mutta NYT perkele !! Ennenkuin eksyn aiheesta tämän kauemmas, palaan taaksepäin. Kyse oli siis Heedbäristä.


Sitä ihan säälii kun sitä katsoo. Siellä se pärisee pitkin lavaa, koska se luulee että sen kuuluu tehdä niin.
Muttei sen kuulu. Sen kuuluu olla jokin Kesoilin huoltamo-henkilökuntaan kuuluva heebo, tai jokin lihava talkkari tai ehkä se mikä ONKIN, eli se sellainen "välillä vähän huvittavahko tarjoilija". Se sellainen "se mukava tarjoilija".






Sam sopisi paljon paremmin joksikin kuuluttajaksi tai sellaiseksi puhujaksi joka on lavalla ennen sitä itse esitystä, toivottamassa lavalle sen itse pää-artistin ja ehkä vähän lämppäämässä yleisöäkin, kuin ITSE "päätähdeksi".

-

Siinä ! ^ Siinä oli se aiemmin laadittu jutun alku. Ja nyt uuteen osioon !

Tämän osan laatimiseen, joka on pitänyt joka tapauksessa tehdä jo kaun kauan sitten, sain lisäenergiaa ja "pontta" kun katsoin telkasta sen dokumentin siitä Samin jostain Hartwall-Areenakeikasta. Joka oli kyllä ohjelmana sinänsä mielenkiintoinen ja dokumenttina, ihan in bona fide;  todella hyvännäköinen ja tyylikäs nykyaikainen khuuli dokumentti.
Mutta se mikä siinä kävi alati vain selvemmäksi ja suorastaan PÄÄLLE(!) on taaskin SE että; Sam Heedbär ei kuulu lähellekään esiintymislavaa ! Ellei esitys sitten ole "Parrakas Nainen" tai "Lihava Yksinkertainen Mies Pärisee Eksistentialistisen Kriisin Reunamilla" tai ehkä vain tyylikkään lyhyesti ja ytimekkäästi "Suomen Suurin Pudottaja" tjns.

Viimeistään tuo dokumentti teki sen HYVIN selväksi että Sami Hedberg EI OLE minkäänlainen ihmisten naurattaja tai koomikko, vaan lähinnä VALTAVAN ISO MIES jolla on ongelmia paitsi narsisminsa kanssa niin myös harhainen käsitys omasta huvittavuudestaan ja joka on eräänlainen KIUSAAJA itsekin.

Sami EI OLE SUOSITTU SIKSI että se olisi hauska, maind juu, vaan SIKSI että se on yksinkertaisesti I S O !  Fyysisesti.
Uskokaa tai inttäkää vastaan, mutta niin se ON.

Sam oli samankokoinen kuin jäähallin oviaukkokin, eli noin pari metriä korkea ja ainakin metrin tai puolitoista, leveä. Siis TIUKASSA paidassa ja TIUKEMMASSA vyössä ja bleiserissä ! En tiedä mitä SITTEN olisi tapahtunut jos se olisi ollut vain "omana itsenään", miten laajalle alueelle se olisi sitten levinnyt. Se olisi kai ollut kuin jokin taikinatehtaan räjähdys tai jotain.
Nähkää; ISOILLA ihmisillä ei ole elämässään juuri MITÄÄN HAASTEITA ! SIKSI niille elämä sinänsä, on hyvin hyvin tasaista ja haasteetonta, esteetöntä, purjehdusta, alusta tylsään loppuun. Siksi(kin) niillä on harvoin mitään mielenkiintoista sanottavaa mistään. Kuten juuri Heedbärillä.

Sillä ei näy eikä tunnu olevan MINKÄÄNLAISTA elämänkokemusta tuon lavallapärisemisen ulkopuolelta. Tai ainakaan se vitun typerä läski ei ymmärrä ikinä MAINITA mitään siitä...junou...SIITÄ mistä Stand Upissa on KYSE ffs !


Se on muutenkin juuri se, eli Stand Up, mitä suomalaiset "ständapkoomikot" oikein VÄLTTELEE !! Joka on kuin menisi "pelaamaan lätkää" paljain jaloin, vitun idiootit. Ei siitä mitään tule.
Siinä täytyy olla TERÄÄ !! Ja "terä" EI OLE "huuda ja karju ja ärsytä yleisöä, vitun tyhmä muulinpaska!".

Sam on HYVIN, hyvin, TYYPILLINEN Suomalainen Viihdetaiteilija; se on OLEVINAAN ja se poseeraa ja siitä otetaan kuvia ja se käy aina haastatteluissa ja on esillä ja näin, mutta se ITSE ASIA jää täysin ....vain pelkäksi POTENTIAKSI. Ei tosin sillä, ettäkö hänellä kyseistä potentiaa OLISI, mutta tämä on se asian laita ns.

Sitä ollaan ikäänkuin hän olisi jo jokin "saavuttanut" tyyppi, josta voidaan jo puhua "osana komiikan kaanonia" ja josta voidaan aina näyttää hidastettua mustavalko videokuvaa ja laittaa seinälle hänen "signeeraamiaan" mustavalkoisia (ja lihavia!) valokuvia, ikäänkuin hän olisi JOTAKIN.

SE on suomalaiset ALHAISTA !!
Se on RAUKKAMAISTA ja täyttä paskaa ja fuskaamista !
Ei se ole MITÄÄN !

Ja minä uumoilen että te tiedätte tämän itsekkin.

Se on sitä samaa Naisia Miellyttävää, Yhteiskunnallisesti Hyväksyttyä, Pehmo Paskaa mitä KAIKKI muukin suomlannissa tuotettu vitun lanta ja sonta aina on.

Siinä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN. Ei kerrassaan MITÄÄN, eikä sitäkään.
Se on VAIVAANNUTTAVAA ja todella todella MYÖTÄHÄVETÄVÄÄ.
Ja pahinta on juuri se, että ainakin MINÄ NÄEN sen hyvin SELVÄSTI, että mm Sami Hedberg TIETÄÄ TÄMÄN varsin vitun hyvin itsekin, ettei sillä OLE MITÄÄN, mutta SILTI se saatanan pullosilmäinen läski plösö menee sinne lavalle ja ottaa ihmisten rahoja vastaan. Vaikkei niitä rahoja vastaan SAA mitään !
Mutta ilmeisesti tämä kelpaa tälle tyhmälle ja naiiville, pelkurimaiselle, vitun lantakansalle. Miksei, maksaahan ne kaiken muunkin kiltisti ja nätisti AUTOMAATTISESTI, tilistään. Puhun nyt "Verosta".

En tiedä onko joku OIKEASTI niin vitun tyhmä ja vailla makua ja tajua mistään, että OIKEASTI nauraa Sam Heedbärin jutuille, jotka on yhtä hauskoja kuin kuunnella jotain vitun riutuvaa valittavaa vanhusta joka pieree samalla kun toistelee jotain ei-kiinnostavaa historiikkiaan , vai onko kyse siitä jostain vitun "Sosiaalisesta Vaistosta" joka teillä "Sosiaalisilla Ihmisillä" on, joka saa teidät hirnumaan mitä typerimmille vitun imbesillin aivottomille jutuille vain siksi että hei! KAIKKI MUUTKIN NAURAA ! JEE ! HAHAhahaha.a.....ai kauheeta kummuakin nyt naurattaaaAAHAHAH aAHAAAAAA !! LOL.
Vai mistä on kyse, mutta se on ihan vitun mahastaottavan inhottavan vaivaannuttavaa katsella kuinka yleisö teennäisesti ja lähes vastahakoisesti, kuin saisivat jonkin kohtauksen, periaatteessa läpsivät itseään reisille ja nauravat hampaat kimallellen kuin jossain vitun Ammattiopiston mainoskuvastossa olevat zombiet, jollekkin vitun tyhmälle ja ei-milläänlailla-hauskalle Heedbärin perkeleen pärinälle.

Samin juttujen "taso" on kuin jollain vitun tyhmällä ja lihavalla / läskillä, ala-asteen vittupäällä joka ei vain ymmärrä pitää vittu turpaansa kiinni ja syödä vain sitä rehuaan, vaan joka on koko ajan suu auki joka paikassa koska luulee että "jengi diggaa" kun se käy huohottamassa siinä juustonaksinhajuisella hengityksellään ja hikoillen, ja sölköttämässä jotain typerää paskaa jostain vitun "mielenkiintoisesta RPG-pelistä" tai kuinka paljon rasvaa hän pystyy yhdellä kertaa imemään joko pinnaltaan tai vain voipaketista. (Vinkki; se on se KOKO vitun PAKETTI!).

Se on niitä siis, niitä sellaisia ISOJA vitun höhliä, jotka ei vain oikein tajua että ovat "persona non grata" ympäri ala-asteen pihaa. Ja myöskin sisätiloissa. Ja missä vain tiloissa. Myös hyvin laaaaaaajoissa ulkotiloissa.

Paitsi ehkä hyvin laakealla laidunmaalla. Mutten siltikään usko että lehmät dikkaa kauheasti siitä lihavasta päällepäsmäristä joka käy aina syömässä kaiken niiden ruohon ja rehun ja muut safkat.
Ja kierii vielä sonnassaankin kaiken päälle. Siis niiden lehmien, mutta miksei kyllä omassaankin ?
Ihan hyvin voi olla.

-

Sam ei ole hyvä KOOMIKKO, mutta hän VOI OLLA hyvä "asioiden aikaansaaja ja järjestelijä". SEN minä sekä näen, että myönnän. KOSKA hän on niitä GIGANTTISEN ISOJA "ihmisiä", hänen on helppo hoidella bisneksiä ja todennäköisesti häntä siksi myös KUUNNELLAAN ja hänet NÄHDÄÄN ja OTETAAN VAKAVASTI HUOMIOON yms, ja hän jaksaa pysyä suht hyvin hereilläkin, ja jaksaa jauhaa sitä asioiden bisnespuolen sontaa.
Ihan jo siksi ettei hänellä mitään muutakaan oikein ole annettavaksi ja jauhettavaksi.


Se oli muuten se Hartwall-Shou kuin jokin oppikirjan esimerkki Lahjattoman Näennäistaiteilijan Epätoivoisesta Lahjattomuuden Peittely-Yrityksestä ja huomion itsestään "shouhun" ohjaavasta manööveristä.

Hei; JOS itse ASIA tai TAITO riittää, ympärille EI tarvi mitään vitun "shouta" ! Ei tarvita mitään vitun "Brandonia" tai lentäviä apinoita ja mopoautoja, tai yksisarvisia apinoita yksipyöräisillä, trapetsilla ajamassa ilotulitteiden räiskyessä taustalla, ja Rammsteinmaista liekkisuihkahtelua ja muuta YLIMÄÄRÄISTÄ roskaa ja täytettä !!!
Kuten HYVIN tiedätte.

Saati sitten mitään vitun "artistivieraita" kuten Elastinen yms ! Vittu ; KUINKA USEIN olette nähneet jonkin OIKEAN ständapkoomikon tekevän MITÄÄN, lähellekään, vastaavaa !?!?!??! tai sinneppäinkään !?!?

Jep ! Luultavasti ette KOSKAAN !

SE johtuu siitä että; sellainen koomikko on yleensä HAUSKA !! JA SE on Ständapin SE JUTTU !
Ei mikään vitun "side show" missä pyörii joku vitun pesukarhu "jetpäkillä"...











































....jep.


Se joka pystyy - TEKEE. Eikä kyhää siihen ympärille mitään vitun "vuosisadan shouta" ja JAA huomiota niiden KAIKKIEN MUIDEN "ohjelmanumeroiden" kanssa.
Ja vittu; MISSÄ helvetin STÄNDAPKEIKASSA on jumalauta VÄLIAIKA !!?!? Ei ...vitulla päähän.........hei ?...!.....wtf.. ?!..


Vittu mikä MULKKU Sami on. Pistää "jengin" tuolla tavalla koetukselle jo muutenkin, puhuen tyhjänpäiväistä höpöttävää paskaa yksin lavalla, ja sitten vielä vittu veeeeenyttääääää sitä kolmituntiseksi kärsimysnäytelmäksi ja masokistiseksi ryhmä-nykytaide-teokseksi, kuin jotain vitun Haliwuudin paskaleffaa missä näyttelee sen hetken kuumimmat juutalaiset puupäiset lyhtypylväät.

Vittu !



Vaikken arvosta tätä tyyppiä hirveästi, Heedbäriä enemmän (tai no, tuo on jo julmaa), niin onhan hän räikeästi Samia parempi ja katsokaa tästä pätkä edes jonkinlaista "oikeaa ständappia" !
Huomaatteko jotain vitun liekkejä tai muuta YLIMÄÄRÄISTÄ ?!....Vai vain pälvikaljuhkon amerikkalaisäijän puhumassa, mutta olemassa myös ihan hauskakin ?!?
Tuo juttu lähinnä on hyvä tuo kun hän käsittelee sitä miten sanojen merkitys on alkanut haalentumaan, SIINÄ on jo pieni näyte oikeasti HAUSKASTA ständapista.

Noin kohdasta 05:45 eteenpäin on tuo juttu kielen muuttumisesta. Mutta koko pätkä on kyllä ihan tsiigaamisen arvoinen ja sopivan lyhyt.




Yksi ero on tuossa ^ Samiin esim SE, että kaikki mitä Louie sanoo.........siinä on jokin ns "pointti" ! Jokin itu. Luuwie ei vain päästele ääniä ja huutele törkeyksiä yleisölle kuten suomalaiset vitun pystymetsän nuijat.

Nytkin tuossa telkassa tuli tuollainen ohjelma muuten, kuin "Stand Up", jonka olen katsonut kaksi kertaa. Mutta tällä kertaa en voinut katsoa kuin Jaska Saariluoman, sillä sitä edeltävät (tosin olin välillä syömässä enkä nähnyt kuin sen jonkin ensimmäisen vitun idiootin) olivat jo niin karmivaa paskaa etten voinut kertakaikkiaan kuin sylkeä ruutuun ja kävellä tieheni.
Se idiootti mikä siihen tuli kuuluttajan jälkeen ensimmäisenä oli paskempi kuin se vitun KUULUTTAJA, JA sen lisäksi(!!) se vitun paskapäinen typerä vitun idiootti ääliö alkoi heti ensitöikseen loukkaamaan yleisöä !
Ai vittu mikä saatanan perkeleen typerä vitun kommunistinen juntti vatipää ! Vittu teki mieli vetäistä vain turpaan.

Vittu; ÄLÄ MENE LAVALLE saatanan ääliö jollet KUULU sinne !!! ÄLÄKÄ vittu IKINÄ mene sinne ja vyörytä vastuuta "shoun" menestyksestä ja onnistumisesta YLEISÖN päälle ! Saatanan typerä käytöstavaton kloppi juntti ääliö !
Vittu KUINKA tyhmäksi sitä VOI Suomijuntti oikein "kasvaa" !?!

Mutta kun aattelee että sitä syntyy metsään, kuten inkkarit ja neekerit, ja asuu metsässä, kuten inkkarit ja neekerit, ja sitä uskoo Kyttiin Valtioon Lakiin yms ja käy armeijan..niin.... kuinka ÄLYKÄS ja sielukas ja mielukuvitustaomaava jne sitä voisikaan olla ?!
Sitä on vain hajuton ja mauton tyylitajuton keskinkertainen, töykeä, tyhmä mitätön moukka.

-

Oletteko muuten nähneet YHTÄKÄÄN sellaista MUSIIKKIKEIKKAA jossa "muusikko" kiipeää lavalle ja alkaa samantien sättiä yleisöä ja tiuskia sille ja sen jollekulle satunnaisesti(?) valitulle jäsenelle ?! Ja ÄRTYÄ ihan OIKEASTI jos ei saa haluamaansa tai TARVITSEMAANSA vastausta ?!
Vittu miten huonoa ja alhaista ja oppimatonta, moukkamaista ja anti-sivistynyttä käytöstä ! Vittu viidakon paivaaneillakin on selvemmät sävelet käytöksen suhteen kuin tuollaisilla vitun Kouvolan junteilla mikä se luultavasti oli, sillä se NÄYTTI sellaiselta. Sellaiselta tylsältä ja inhottavalta, neliskanttisen pään omaavalta, pölkkypäiseltä juntilta.

- Välikysymys! Eikö Kouvolaa voisi pommittaa?! -


-

Näyttäisi siltä että suomlannissa ollaan nyt kesytetty jo Ständappikin ja rauhoitettu se, ja naulittu lautaan, kuten kaikki muukin tässä tylsyyden ja muodollisen kolkkouden luvatussa maassa.



Noooiin, hyyyvä. Siiinä oot, nätisti, noooin.

Tämä suomlannin ständap pelleily ja irvailu ja yleisön ärsytys ja muu paska, on suomalaisille hyvin tyypillistä Hybris Ultra-Ylimielisyyttä. Suomlannin Fintiaanit KUVITTELEVAT ITSE, olevansa jotain vitun kaikenosaavia jokapaikanhöyliä koska...............no.......koska.
Koska kuvittelevat. Koska he LUULEVAT ettei heidän tarvitse itse ikinä NÖYRTYÄ MIHINKÄÄN kuten esim OPPIMAAN mitään, koska täällä kasvaa tyhmäksi umpiossaeläväksi laiskiaiseksi ja ahneeksi tympeäksi paskaksi.
Kuten se Aku, joka käy vittuilemassa apinoille ympäri maailman.
Millä "kredentiaaleilla" SE siellä käy kusemassa KAIKEN näkemänsä päälle ?!

MIKÄ vitun TRADITIO TEILLÄ lantajuntit, on, jopa myös, kaiken muun lisäksi, Stand Upista ?!
Vittu; te ette tiedä siitä MITÄÄN !
Mutta sen sijaan että MYÖNTÄISITTE ettette ole täydellisiä seppiä syntyessänne, teidän ääliöiden täytyy mennä ja kaahottaa ja uskotella (lähinnä itsellenne), olevanne JO, milloin minkäkin asian huipulla ja experttejä.

Muttette te o. Te olette vain lajitelma asennevammaisia idiootteja metsäläisiä pohjoisesta havumetsästä.
Ja koska se sota ON JO OHI, te eeeeeeeeeeehkä voisitte harkita ottaa asiat vähän skarpimmin nykyään ?! Nou ? Ja uuden ASENTEEN kaikkeen !?

Tämä ongelma on olemassa mm vain siksi, ettei suurin osa ihmisapinoista ole kuin MINÄ, eli ÄLYLLISESTI AKTIIVISIA, vaan älyllisesti ihan vitun ultra laiskoja.

Siihen on muutamiakin syitä joita en nyt jankuta tässä, mutta kaikkia niistä te ette kai käsitä itse lainkaan.



Kuvitelkaa muuten, jos muusikot nousisi lavalle ja alkaisi tökerösti, töksähdellen, kysyä ylimielisessä piehtaroinnissaan yleisöltä että "mi..hei...siis mitenkäs se nyt meni ?...siis tää.....olix tässä nyt siis se C-duuri vai..HEI ?! HALOO !?!? KATSOTKO KIITOS TÄNNEPÄIN vitun tyhmä mulkku paska ! Kun sentään MIIINÄ!! viitsin puhutella tuollaista typerää perkeleen käppänää!"

En tiä tekisikö EDES Kanye sentään ihan tuota ja noin !?


*


MINUN teki ihan pahaa katsoa sitä Samin Areenakeikkadokkaria, ja kuinka Sami siinä lihavan naamansa seasta sölkötti jotain, ikäänkuin TIETÄISI asiasta vittu MITÄÄN, siitä "mitä stand up ON" ja miten se sitä ja miten se tätä ja miten kissat raapii persettään tai Virossa juodaan vettä tai jotain, ja se vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... ad NAUSEAM.

Miksi puhua asiasta mihin ei ITSE mitenkään OIKEASTI LIITY ja mistä ei TIEDÄ yhtään mitään ?!
En minäkään puhu mitään poimumoottorien virtakytkentöjen käyttöliittymän positroonisista häiriöistä ja gerbiileistä ilmanvaihtoputkissa; koska en TIEDÄ niistä (juuri) mitään !

Samin tapauksessa on tosin SE, hyvä puoli, että kukaan ei yleisestiottaen KUOLE hänen puoskarointinsa takia, toisin kuin esim jonkinlaisen "ammattilaisen plastiikkakirurgin" ...joka vain väliaikaisesti toimii "sukulaisiltaan vuokraamassa" autotallissa, ja epäilyttävälllä alueella.

Samikin tosin, liikkuessaan edes Ständapin LIEPEILLÄ, lilluu melko vitun "epäilyttävällä alueella".

Eikä vain laardissa, kuten kotonaan.

Täytyy muuten sanoa / mainita, kun mieleeni tuli, että; SE on melko merkillistä että, JOS kerran Sam matkaa noinkin paljon kuin sitä nyt mainostetaan että se liikkuu, ympäri suomen, niin nin SE on hieman omituista että se kuitenkin on ja pysyy aina tuon saman näköisenä ja painoisena. Eli jotain 150 - 250 Kiloisena järkäleenä.

Miksei se ala painijaksi tai nyrkkeilijäksi !? Tai ihmis-kanuunankuulaksi ?


-

Minä katsoin Juutuubista jonkun radiokanavan tällaisia omituisia pätkiä joissa esiintyy juurikin Sam Heedbäri, mm spaidermäninä ja teräsmiehenä ja Zorrona ja minä lie muuna. Ja otin näitä kuvankaappauksiakin siitä....







..näyttääkö tuo ^ teistä jonkinlaiselta "hauskalta mieheltä" vai täysin ulapallaolevalta vitun idiootilta ? Joka on luultavasti myös ihan aidosti ja oikeasti häiriintynyt ?
(Toisaalta; suurin osa suomalaisista ON häiriintyneitä.)


Se on eräänlainen Miespuolinen "Ibi Love" ! HAHAHAaaaaaaaaaaaa.
Olipa muuten hyvä vertauskuva ! Vaikka itse sanonkin. Kristus !

Sensijaan että se käsittäisi luovuttaa ja nöyrtyisi, se vaan käy kahta ärtyneemmin päälle ja alkaa KARJUA kuten tuossa alimmassa fotossa. Rintakehä paljaana ja vain odottaen takomista.

Sami ikäänkuin kiukuttelee "tuomaristolle" koko "uransa", kuten "Ibi" teki Idolssissa käydessään sekoamassa julkisesti. Mutta Sam ei vain osaa ottaa vinkistä opikseen. Ibi sentään kai ymmärsi, ja hävisi kuin vapaus Euroopasta.


Sami vain odottaa että jokin hauskuuden ja huumorin omena tippuisi hänen massiiviseen ja lihavaan, rasvaiseen päähänsä, ja yht´äkkiä hän olisi se mikä hän HALUAISI olla. Mutta elämä ei vain toimi niin. Se mitä HALUAA ja se mitä ON, ovat useimmiten 2 räikeän ERI ASIAA.
Ja kuten olen usein sanonut, ei sitä voi saada, jos sitä ei ole. Sitä joko ON hauska tai sitten EI OLE.
Se EI OLE mikään vitun "taito" tai opittava "piirre". Se on myötäsyntyinen olemus ja rooli, elämässä ylipäätään, ja se seuraa myös tietynlaisesta persoonallisuudesta ja yleensä ulkoisestakin olemuksesta.

Ja myös tarpeeksi suuresta Älykkyys Osamäärästä yms.
EI suuresta mahasta.


-



Sami on "ihan huvittava" hahmo JOSKUS, koska on tuollainen ISO hölmö, ja se saa eittämättä asioita tehdyksi ja rattaita pyörimään, kuten itsensäkin alamäkeen, ja on EHKÄ liikkeellä jokseenkin in bona fide, mutta koomikko tai hauska se EI OLE.


Melko ylimielinen niljake se lähinnä näyttäisi olevan. Ja myös TODELLA todella hyvin syönyt.
SITÄ se luultavasti ajatteleekin yleensä keikoillaan, mitä SÖIS myöhemmin, kun tää keikka on viiiihdoin ohi !

On vaikea keskittyä mihinkään jos mielessä ei pyöri muuta kuin jokin munkki tai kakku tai kanan koipi-reisipalojen kuvajaiset.


Sami on kuin se Yleismaailmallinen Taiteilija, joka PAKOTTAA itsensä tunnetuksi ja ÄNKEE ihmisten elämään ja on ITSE tyytyväinen, mutta jolla ei OLE mitään annettavaa Taiteen saralla.

Ehkä kokki voisi sopia sille ?!....Streptokokki ...? Tai jotain, emmätiä.




Eikö kukaan, todella, voisi jo sanoa sille ?! Hei ?....kamoon, nyt se edelleen luulee että sen kuuluu olla lavalla ja "ständapkoomikko" !! Sen mielestä se kai "kuuluu sinne" koska "se tykkää siitä" tai jotain. Mihin hän taisi viitata siinä dokkarissa. Mutta hei; lapset saattaa työntää sormet perseeseensä tai käpyjä suuhunsa, JA tykätä siitä, muttei se tarkoita että niin KUULUU OLLA.





"Täst saat sa Samin komediaa!"  "...mjäääääh....ihan sama.."




- Fin -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti