torstai 29. joulukuuta 2016

Moni Maa Päältä Kaunis





Tällaista alkaa tulla tämän "ihanteellisen ja korruptoitumattoman" maan, kiiltävän ulkokuoren alta yhä enemmissä määrin esiin. Tämän "menestystarinan ja maan jossa ei ole juuri mitään vikaa".

Vikoja on kyllä, mutta kuten kaikki HALVEKSITTAVAT ihmis-apinat ja kommarit  AINA tekee; niitä vikoja ei KORJATA, ihan jo siksi ettei niistä "saa" edes PUHUA !!!! Tai netissä "vihakirjoittaa". HAHAHhaaaa "vihakirjoittaa" ! AHAHa...ai kristus näitä vitun pipilän potilaiden keksimiä psykoottisen tyhmiä hevosenpaskanimiä ja näennäiskäsitteitä ja muuta Orwelilaista vitun kaoottista roskaa !
Haistakaa saatana vittu !


Tämä kaikki, ja tuo kaikki ^, muistuttaa minua kovasti siitä Pohjois-Korean "Shin" loikkarista ja sen tarinasta / kertomasta.
Suomalaiset alkaa totta totisesti; yhä enemmissä määrin muistuttaa juurikin tuon kyseisen Kurjan Maanpäällisen Helvetin rutiköyhiä ja absoluuttisen sieluttomia asukkaita, jotka on kirjaimellisesti tunteettomia kuin eläin, ja IHAN yhtä vitun alhaisia ja itsekkäitä.

Sitä LUULISI teidänkin alkavan miettiä että "MIKÄ tällaista AIHEUTTAA ja ON ALKANUT aiheuttamaan ?"

KAIKISSA "sosialisti" tai kommunisti maissa, on AINA tällaista; kurjaa ja epäinhimillistä, tunkkaista paskaa. Ja Totaali Rikollista.

Mutta taidan jo ymmärtää ettei teille kannata ikinä mainita näistä asioista MITÄÄN, sillä se on kuin puhuisi jollekin yksinkertaiselle eläimelle; se ei ymmärrä ja tekee siltikin väärät johtopäätökset ja alkaa toimia NIIDEN pohjalta. Tällaisia te olette, mm SIKSI minä inhoan ja vihaan teitä.



Kiitti.




Ei o ku 2 vaihtoehtoo !!...?....joko tai....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti