sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Neukku Drigu

Riku Rantala upposi (vähintäänkin silmissäni) lopullisesti.

Tähän asti olen antanut hänelle ja Tunnalle "benefit of the doubt"in, mutten anna enää; ne ON seinähulluja, taivasta ja kuuta kiljuvia järjenvastaisia Vasurin mulkkuja. No matter what.

Ihan Perus Kommari-Marxisteja.

Tämä aikamme Suur Ajattelija ja Hyväätekevä Humanisti on mennyt antamaan maailmalle tämän kauniin, uuden, merkittävän ja älykkään kai ennen kaikkea, sitaatin joka kuuluu näin "...sananvapaus on uhka sananvapaudelle...".

Pysäyttävää.



*Hhhhrrrrr*...ihan puistattaa tämä liikuttava Filosoofinen Ajattelu syvyyksineen ja esiinkaiveltuine outoine totuuksineen. Tämä on merkittävä mies, tämä R.R !



Tästä kaiffarista olisi jo se "isä aurinkoinen" (tappaja) -kin, ylypee !

Riku on paitti sanonut tuon melko vitun hyytävän ja täysin selkeän Kaapistatulo Kommarina juttunsa, niin äijähän on myös heitellyt "Pakoloisia™" suomalaisten setelinipuilla ja saanut tuloksena jonkun neekerinkekkanan värkkäämään ja veistelemään sen jonkun vitun kaarnalaivan tai veneen. Tai jollan tai vain kurjan puunpalan jossa on näennäinen veneen muoto ja purje. Eli siis köyhien lasten LELUN !! 1800-luvun köyhien.


Vjoidaan shaanoa, jotta Drjigu veti ns pohojat !! Äijä pisti nhiiihnj pjahan, hettei shiiten oikjein ole ennää shanotawaa kai ees genel-jhäkään toishella MnooonikGhjulturisthilla™ !!




" Brjawoo Davaritz ! "

Alakhaa ihtjestäkin jo tunthuu Drysshjältä !


Koska Triigu veti NÄIN selkeät pohjat tai huiput, miten tän nyt ottaa, niin ......mitä voin enää edes kommentoida tai sanoa !? Hei ?!....khamoon men !

En voi kuin langeta Rixan (haisevien?) jalkojen juureen ihaillen, kuin kulttijohtajan jalkavaimo, ja odottaa josko hän sanoisi vielä joskus jotain yhtä ihanaa ja viisasta ja myös ihan aidosti opettavaista ! Tai edes jos hän antaisi minulle kunnian, ja virtsaisi MINUN suuhuni !?




Kiitosh !

Toveri !

Hei ! Khiitosh !!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti