tiistai 26. joulukuuta 2017

Linkki "Sakuun" ja Kansalais-Aloitteeseen

http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/12/26/menkaahan-toihin/

Ensinnäkin; wau ! Ja että "mitä ihmettä!?!!?" APU lehdellä on BLOGEJA ?!?!?
Ok.

Ja toisekseen, menkää jos viittitte, allekirjoittamaan tuokin vitun vetoomus. Tai "kansalais aloite" tai mikä lie se on.

Jotta itseään tärkeinä ja merkittävinä pitävät poppamiehet ja poppanaiset voivat mennä keskenään hikimajaan naamarinsa päällään, ja tulla sieltä ulos "Oikeudenmukaisen Ratkaisun" kanssa ja kera.
Konsultoituaan ensin "jumalia" tai takapuoliaan tai koiria siitä jostain naapurustosta tjns. Lähinnä kuitenkin vain; aikansa vatvottuaan ja märehdittyään ja jankuteltuaan ja vetelän väsyneesti ja puolivillaisen vastahankaisesti kierrätettyään vastuuta ja sen semmoista, tarpeeksi kauan ja monta kertaa, toistensa kautta, kuin kuumaa perunaa sylistä syliin.


Hei ! Mulkut ! Hei !? Se EI OLE teidän päätettävissänne mitä maailmassa tapahtuu ja miten köyhien on elettävä.
Saatanan häikäilemättömän ilkeät narsistiset koirat, ja hävyttömät vitun määräilijät !!!


Oi mikä HARMI se on että suurin osa ihmisistä on teitä kohtaan, ja kyttiä(!!) kohtaan, niin laupeita ja loputtoman anteeksiantavia. Kuten itsekin tiedätte; juuri SE teille antaa tuota "munaa" tehdä kaikkea mitä TIEDÄTTE ettei pitäisi tehdä eikä kukaan HALUA, mutta teette ny kuitenkin. Kun ei iskä lapsena antanu tehä mitään !
Täytyyhän se ny perkele päästä kostaan kaikille !! Se on vain reilua. Ja näin.

Teistä pitäisi ISO lajitelma AMPUA tai muutoin murhata. Kuten KAIKKI kytät ja syyttäjät ja koirat ja "poliitikot" ja muut Luciferin paskahousut ja laumojamuodostavat simpanssinmulkut TIETÄVÄT OOOOOIIIKEIN hyvin !! Sen täytyy olla oikein KRISTALLINKIRKAS sen tiedon jopa niiden kohmeisten saalistajien ja sieluttomien itsekkäiden zombien "tajunnassa".

Vitun horot.




Saatana että KEHTAAT ja/tai USKALLAT ! Sipilä !

USKOMATON äijä ! Siis aivan vitun häkellyttävä paskaläjä.

Minä todella alan uskoa että sen tarkoitus ON todella tehdä "Kusipäisyyden Maailmanennätys". Se vain vaikuttaa siltä joten ehkä se ON niin ?
Huunous ?



Pipilä ei taida käsittää vasureita enempää "Status Quon" käsitettä.

Se on se mikä on nyt melkolailla MENNYTTÄ !! SEN te rikoitte ihan heti kättelyssä. Viimeistään kun Mutavyöryssä™ Valitsitte Puolenne.
Minä jätän teidät kylmästi sillepuolen, voitte pitää nekrunne, minua ETTE pidä.

Ettekä te ketään, KETÄÄN, muutenkaan mihinkää "muuta" kuten tiedättekin vitun sieluttomat eli rutiKÖYHÄT mutta materiassa rikkaat, pikkusieluiset kurjat luuserit ja mulkut.



*


Täytyy vielä sanoa että, se on merkillistä ettei kiusaajien halu ja TARVE tyydyty ja lopu ja sammu ja löydä täyttymystään, vaikka he olisivat päätyneet tuollaiseen loisivan roiston elämäntapaan eli "politiikkaan", vetelehtimään Toisten Ihmisten Rahoilla, vaan sitä täytyy kokeilla onneaan, aina vaan ja uudestaan.
Mutta se on vain niiden OLEMUS ja luonne ja sikäli KOHTALO.
Kun on pahaksi syntynyt, täytyy sitä sitten elellä pahana ja aiheuttaa pahennusta ja sydänkohtauksia yms niin kauan kuin henki kropassa pihisee.

Enwei...

Vitun pallopäinen körtti; suosittelen TYYTYMÄÄN siihen ryöstösaaliiseen mitä NYT jo nautit vitun röyhkeä mulkku. Sama koskee teitä KAIKKIA siellä linnanmuurien sisällä.

Kävi miten kävi, te tulette häviämään tämän "faitin". Ja saatte silmillenne ja saatte taipua ja nöyrtyä; ihan kuten pitääkin ja kuuluisikin.

Selvitetään vielä lopuksi, että; ei ole OLEMASSA MITÄÄN oikeutta päättää muiden puolesta, pakottaa muita, ja VAATIA muita elämään tietyllä tavalla ja tietyn ideologian ja maailmankuvan mukaisesti.
Valtio = ORJUUS ☭.
Ja kytät niitä neekerinpyydystäjiä; ja ne TYKKÄÄ siitä.

Ne tulisi KAIKKI lahdata, ja te KAIKKI tiedätte tämän kyllä.
NÄIN kamala ja alhainen ja Satanistinen ja nurinkurinen ON tämä maailma.
Eikä pahuus hellitä otetaan, sitä ei vain valitettavasti haittaa.

Minua HAITTAA, ihan suunnattomasti, mutta pahoja EI haittaa. Ne nauttii !

KAIKKI yhdentekevät ja pienet olennot on AINA kiireisiä.
Niille maailma on VAIN "äkkiä!! äkkiä!! äkkiä!! jostain jotain safkaa mulle !!..täytyy tappaa jotakin, täytyy välttää kiss..AIIAIIIIAIAIII!". Ja tuota maailmankuvaa ne sitten levittää ja "promulgoi".




Orjuutta, 2017-luvulla.
Ja kaikkea muuta KUIN Maahanmuuton seurauksena tännehaalittujen alkuasukkaiden ja ählämien ja somppujen suosimista ja elättämistä ad infinitum; kuinka paljon sitä voikin omiaan VIHATA !!


Wau.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti