keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Wahteran Pave(n teksti)

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/10/26/55-miljoonaa-suomalaista/

Ja niin juu, oli tässä yksi päivä tällainenkin, vähämielisten parahdus. Kuin että "Jeee!! meitä on nyt yli 5,5 miljoonaa!! wuuuuuhuuuuuuuuuuuu!!"

Ja SAMA JENGI taas toisaalla kailottaa liika-kansoituksen ongelmista.
Jukka Hankamäki sanoi tästä asiasta niin, että tämän ongelman on luoneet Heterot. Siis liika-kansoituksen, ja SIKSI siitä ei tohdittaisi puhua, koska se koskee kaikkia hetzkuja, ja HÄVETTÄÄKIN. Luulen että Hankis on taas ihan oikeilla jäljillä. Apinat häpeää sitä mitä ovat, mutteivät ole valmiita TEKEMÄÄN ITSELLEEN mitään. Ihan Perus Vasemmistolaista; muuttukaa te kaikki muut !


Mutta kuitenkin, Pavelta ihan hyvä ja tärkeäkin, kirjoitus. Jonka totisesti soisi jonkun "päättäjän" eli panikoivan ja HETERON sätkynuken(kin) lukevan ja pistävän nootille.


Itse asiassa ei ole MITÄÄN hyvää tai hienoa tai kehumista. Jollei ole mielisairas ja/tai tyhmä.
Suomen ehdottomasti parhaita puolia on nimenomaan se mitä me itse usein INHOAMME, eli SE että täällä sentään on saanut elää ja olla suht. rauhassa ja sivussa ja syrjässä kaikesta. Täällä on ollut tilaa ja aikaa ja puhdasta luontoa ja silkkaa potentiaa.
Jonka tosin Valtio ja Lait ja kytät ja sekalaiset muut juopon-äpärät ja puukkojunkkarit on hyvin tehokkasti pilanneet. Kuten aina.

Mutta sehän on se mitä varten ne on ylipäänsä OLEMASSA; tuhotakseen kaiken ja kaikki muut. Hitaasti ja rauhallisesti, ja välillä nopeammilla pärskähdyksillä.

Se on kai, asiasta toiseen, myönnetty ihan avoimesti, että suurimmaksi osaksi tämä kohkattu väestönkasvu on tullut MaahanAsettujista™. Termin "lanseerasi" muistaakseni "Yrjö Perskeles", en ole ihan varma. Mutta se on hyvä termi. Ne tulee, ne asettuu. . ....siinä kaikki. Kuin Valtio-Hallitus-Kytät-Lait-Juutalaiset, Demonijengi ja himmeli, ennen ja aiemmin VAPAAN yhteisön tai minkä lie "klaanin" keskuuteen ja keskelle ja sekaan ja "päälle". Ja alkaa sanella, ja niitä vain totellaan koska........................
...................... __________________________________________________.... ...

.....................niitä vain totellaan.



On aivan vitun karmivaa että nyt jo jopa suomikin on alkanut täyttyä kaikista näistä vitun kurjista erämaiden ja rämeiden ja soiden ja viidakoiden ja arojen ja savannien villi ja alku-ihmisistä. Aivan vitun kamalaa.


Voi tosin hipilläkin hymy hyytyä SITTEN kun se VIIIIIIIIIIIIIIIIIHDOIN pääsee todella ELÄMÄÄ sinne TOTEUTUNEESEEN Työläisten Paratiisiinsa, missä on ählämeitä ja nekruja noin 40-50 miljoonaa, kumpiakin! Ja joka nurkka väärällään. Ja vaaleita villamyssyhippejä ja maaäidin ystäviä on se joku muutama sata.
Vittu SITTEN ainakin MINUA naurattaa !! HAHHAHAHAAAa
Aill bi läffin !


SAATTAA mennä jopa Brunilan Cro-Magnon kovikseltakin se kyömyturpainen typerä vittupään naama lyttyyn. Jopa niin että se vallan muussataan. Itse asiassa minä oikein TOIVONkin sitä !


🎶...olishan se hiiieenoo, jos näin se OIS, se ois ihan lottovoittoo, torvensoittoo, aamunkoittoo, kovanaaman loppu kun lähenee... 🎶



-


Vittu mitä saatanan saamattomia vitun vätyksiä ja liejurottia te Perkeleen POLIITIKOT oikein VOITTE olla !! Ai miin; KUINKA saatanan munaton ja tuppisuisen saamaton sitä oikein VOI olla ?!?!
Te teette helvetti jo SUOMESSA, suomen ennätyksen niissä !

Sanokaa kerrankin joku teistä, jossakin Suuren Maailman Poliittisessa Asiayhteydessä ihan vain suoraan että; me ei suomeesa haluta neekereitä ja rätipäitä. Yhtäkään. Piste.
Diil with it.

Ja raportoikaa mitä ne sanoi. Tai teki.

Veikkaan että levittelevät käsiään ja sölköttävät kuin jokin vitun Fransmanni että "wööö...ööö...mmm...wÖÖÖ...h.." ja näyttävät hämmentyneiltä ja ehkä joku roikkuu jo kattokruunussa ja yksi piileskelee verhon takana ja loput on ottaneet jalat alleen ja pinkovat karkuun minkä kehtaavat.

Ja lakatkaa viemästä Yhteisestä Kassasta niin räävittömän HÄVYTÖNTÄ ja Saatanallista, vitun ruhtinaallista VARKAAN osuutta, saatanan paskasiat.



HÄVETKÄÄ.



Vittu MINÄ en näyttäisi lärvääni enää ikinä MISÄÄN, jos olisin teidän vitun ääliöiden apinoiden sijassa. Mutta kun ei ole evoluutiossa vielä kerennyt apinaa kummemmaksi niin hei; minkäs sille voi !?
What kän ja duu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti