torstai 7. heinäkuuta 2016

Pizza Rax

Tai Maanpäällinen Kakofooninen Helvetti.

Josta käytän nyt lyhennelmää PR.

PR on kuin sikolätti, täynnä ympäristönsä rumimpia ja vain hädintuskin "ihmiseksi" määriteltäviä olentoja, ja ihan silkkoja "kehareita". Ja niitä jotka on niiiiiin VITUN köyhiä, että ovat SIKSI niin vitun luotaantyöntävän rumia ja tunkkaisen likaisia ja kaikin tavoin kammottavia.

Eli; olen siis käynyt Pizza Raxissa tässä joitain aikoja sitten. Mitä yleensä vältän kuin ruttoa.

PR:ssä syöminen on lähinnä syljen ja rään ja silkan PASKAN, + kiljuvien lasten ja keharien, välttelyä. Ja edes jonkinlaisen, alkeellisimmankaan, RAUHAN, saavuttamisen epätoivoista ja lohdutonta tavoittelua.
Eli kuin elämä pienoiskoossa itse asiassa.

Ensinnäkin; lakatkaa nyt jo VITTU pistämästä niitä saatanan tympeän typeriä perkeleen NykyNuoria siihen kassalle, jotka ei saatana osaa tai tiedä, mistään, mitään ! Ja joilla ei ole alkeellisintakaan käsitystä mistään "asiakaspalvelusta" ja / tai siitä mikä ON tai EI OLE, mahdollista, suotavaa, toteutettavissa yms, tai mikä EI OLE feisbuuk.

PR:sissa astiat ja ne saatanan, pysyvästi sontaisen näköiset, mukit (koska vain IHMINEN osaa käsitellä oikeaa LASIA, eikä Pitsa Raksissa KÄY ihmisiä! Paitsi minä once in a blue moon) ja miksei lautasetkin, lentelee ja kimpoilee ja vain lepäilee, pitkin lattiaa, enemmän kuin ovat levollisesti siinä jossain pöydällä tai millä vain lattiaa ylemmällä tasolla, jossa niiden KUULUISI olla. EI kuitenkaan tuolilla HUOM !!!

Ne kirkuvat ja kiljuvat ja ympäriinsä sinkoilevat lapset saattavat ihan hyvin myös pitää niitä sekä suussaan, sinänsä, että käyttää niitä jonkinlaisina leluina. Jolloin niiden joku vitun Lähiö Läski YH-äiti ehkä vähän, näön vuoksi, näennäisesti kieltää heitä ja kääntyy sitten takaisin puhumaan Mirjan kanssa sähkölaskusta tai siitä kuinka lasten isä horjahti (taas! saatana!) kännissä parvekkeelta... kuolemaansa ! Tai jotain.

*

Pizza  Raxissa on vielä ENEMMÄN kaikkia ihania, kiehtovia ruuanmuruja niillä penkeillä kuin edes jumalauta Picnikissä !!
Ottakaa hetki ja antakaa tuon oikein upota päähänne, ja sulatelkaa sitä, kuten Soini juustoa, luultavasti, tällä hetkellä.... tuolla jossain. (Ja mikä kätevintä; milloin ikinä tätä luetkin, jos tätä joku todella lukee, tuo toimii silti ! Soini on SILTI jossain tuolla ulkona, vapaana ja sulattamassa juustoa!)
En ole kai kertaakaan, ikinä(!!), päässyt istahtamaan ihan täääyysin puhtaalle, tai ainakin muruttomalle, penkille, Raksissa.
Yleensä ne on kuin joltain olisi varissut ohrapuuron ryynejä ostoskassistaan siihen, ihan hyvä läjä, tai siinä olisi väännetty pitsasta kaikki mahdolliset murut mitä irti lähtee, ihan vain piruuttaan tai koska kyseessä on olleet Mustaloiset.
Vitun ällöttävät perkeleen ali-apinat luuserit zombiet, varkaat ja tyylitajuttomat paskakasat intialaiset saatanan kaatopaikkarotat.

Mutta eniwei...

Raxissa syöminen vastannee melkolailla TÄYSIN, sitä että yrittäisi "Fine Dining"iä eli Hienoa Syöminkiä keskellä jotakin vitun kamelin aitausta eläintarhassa. Paitsi että kameli ei ehkä olisi lopultakaan niiiiiiin häiriöksi tai edes kiinnostunut niiiiin häiritsemään, kuin ovat Pitsa Raksin "asiakkaat". Jotka on kuin suomen Woolmartin "asiakkaat". Eli nätisti sanottuna: melko järkkyjä.

Epämuodostuneita ...erilaisia muotoja, jotka  jotenkin kuitenkin kykenevät itse liikkumaan, ja kai jonkinverran myös näkevät, eri suuntiin, kuin jokin vitun hepokatti tai jokin. Jonka ruokailutavatkin heillä on.
Tai vastaavasti; juutalaisten ruokailutavat, jotka on kuulemma ehkä kamalinta mitä eläessään voi IHMINEN nähdä. Joten luojan kiitos minä EN OLE, tietääkseni, nähnyt ikinä jutkun syövän !!!
Thänk faking gaaaaaad !

Raksissa vallitsee se sellainen Hoi Polloin alimmille köyhille, ja kurjimmille rotille, tarkoitettu tai heistä vain luonnostaan irtoava ja heitä kaikkialle seuraava; loputon vitun rääkyminen ja levottomuus, loputon kalina ja kolina ja miksei myös kilinä? Sellainen vitun kakofonia ja räkäinen pärinä. Erilaisten sottaamisten ja rääpimisten sekameteli ja kaaos, Cthulhu !

Sry.

Sellainen vitun jaaaaatkuva perkeleen myllerrys ja yliläskien kroppien punkeminen edes-takaisin kun hakevat siinä "lihää pitsblraaaaaghh!" kun he suupieliään nuollen ja sormeillen, lähtevät kukin YHTÄ AIKAA vyörymään ja löntystelemään ja löllymään ja kierimään ja pyörimään ja konkkaamaan ja hikisenä ja vaivaisena, pöhöttyneenäkin, änkemään kohti sitä ...mikä se sitten onkin.. "buffet" vai ? Sitä.
Missä on niitä, aaaah niin ihqun hygieenisiä ja hyviä, pitsoja.
Sitä kohti.

Sitä samaa kärryä jonka näkevät aina unissaankin.

Josta he sitten lappaavat lisää sitä äklöä mönjää jo likaiselle lautaselleen, niin että se otin VARMASTI koskee siihen vitun LIKAISEEN lautaseen, koska tottakai kaikki muutkin asiakkaat haluaa syödä SINUN LIKAISELTA LAUTASELTASI, saatanan vitun perkeleen, käytöstavaton, PORSAS !!
Ryhtyisit "Poliisiksi" ! SIINÄ on sinun "juttusi" ! Siinä tuo kaikki on MINIMIvaatimus. Sosiopatian ja juuri-&-juuri peitellyn murhanhimoisen aggression lisäksi siis.
Mutta siihen vaaditaan kai, ainakin, jokin nauriin älykkyys tai jossain niissä PARHAISTA piireistä ehkä jopa se "keitetyn perunan" tasoinen tietoisuus, joten... en tiä... mutta voitte kokeilla.

*

Astiat on hyvin harvoin Raksissa edes KAUKAISESTI puhtaat, saati sitten LÄHImainkaan puhtaat.
Yleensä niitä ei erota, siis niitä "puhtaita", niistä likaisista.
Toisin kuin esim eräässä paikallisessa Aasialaisessa puljussamme. Jossa ne ON melko vitun puhtaat.
Muttei se olekaan mikään Likainen Räkäinen Eläintarha, kuten Pizza Rax. Jonka siis IDEA, on juurikin tuo em.

Sotilaiden kanttiini keskellä SOTAA on siistimpi ja järjestyksessä PALJON paremmin, kuin PR.
Ja siellä on paljon vähemmän melua ja vaaraa ja kaaosta ja sekasotkua, kuin PR:sissa.
Hygieeniasta puhumattakkaan !

En tiedä onko kaikissa Raxeissa sama valikoima, mutta jos ON, niin se ei ole häävi. Se on itse asiassa melko vitun surkea ja kurja ja valitettava ja suppea.
Lähinnähän se on Buffet Arkisin ja Buffet Viikonloppuisin. Siinä kaikki.

Vittu tuohon verrattuna Koti Pizza on kuin jokin Lontoon hienoimpiin kuuluva Gordon Rämsin gurmee-ravintola. Kattavine, muttei liian, valikoimineen päivineen.


Hei, Pitsa Raksin ääliöt vittupäät; mitä jos minä haluaisin JOTAIN IHAN MUUTA, kuin "Buffet"in ?!? Johon jokainen vitun kehariääliö on jo sylkenyt ja kussut ja yrjönnyt ja ehkäpä paskantanutkin, ja jonka JOOOOKAISTA "ruokalajia" ovat lääppineet ja sörkkineet ja tökkineet, superlikaisilla sormillaan. Jotkut tultuaan suoraan PASKALTA ! Sormeilemasta anustaan, ja käsiteltyään heppiään tai sitä "pissasimpukkaa".
So...FAK NOU !


Eikä sellaiset VITUN teinitytöt mitä jostain syystä työllistetään nyt ihan kybällä, ja kaikkialla, OSAA eikä VIITSI(!!) pitää mistään mitään oikeaa ja merkittävää huolta, vaan ovat vain "hällä väliä" asenteella ja tuohtuneena, siinä tiskin takana. Venaamassa että pääsee KOTIIN Feisbuukkiin tai lukemaan blogeista muotiohjeita ja meikkivinkkejä ja miten olla pullistumatta hiivaiseksi läskiksi, sen sijaan että joutuvat selailemaan niitä töissä. Vaihvihkaisesti.

*

PR yksi ehdotus teille: ÄLKÄÄ IKINÄ !!!! Ja ai miin IKINÄ !! antako "ihmisille" mitään mahdollisuutta ITSE mennä ja räplätä niitä vitun ruokia !! SE on totaalista rienaa näiden vitun kusipäiden käpyaivojen villi-ihmisten parissa.
Vittu kun viidakon ja savannin raadonsyöjäelukoillakin on enemmän tapoja ja hygieeniantajua kuin näillä vitun köntyksillä.

Pistäkää ne mieluummin johonkin LASIN....tai no, MUOVIN(!!) ffs, taa ja antakaa niitä sieltä PYYDETTÄESSÄ ja ; kertakäyttö lautasille !!!

Mikä siinäkin on, ettei kertakäyttöä suosita ikinä missään ?!? Vai onko sekin, tai no onhan se - mitä sitä ihmetellä ja kysellä, kiinni niiden VITUN läskipää kusipää vittupää runkkareiden, "elämäntapahippien" elämäntapa paskapäiden ja häiriköiden "Poliittisesta" VITUN meluamisesta ettei "saa tuhlata ja haitata luantoo! hei ! mään!! heeeeeeeeeeBOOOO...t..vittu..hei, hei!? kundi hei! mä lähen ny po-lot-taan hamppuu !! THAHahaa vetään r-u-a-HOO!! mataFAKAAAAA !" .

Myöskin, ja TAAS(!!!), miksei   M I S S Ä Ä Ä Ä Ä N ole IKINÄ, vittu IKINÄ(!!!), Pommaccia ?!?!

Vittu minä joisin sitä luultavasti yhdeksässä tapauksessa kymmenestä JOS sitä olisi !!

HEi; kuinka vaikeeta tää on !?!? Suomalaiset ?! Kuinka !??!

- Oma Kebab paikka....Scan Burger !!
- Sinne P O M MA C C I A ?!?!?!?!?!?!?!?!?!


                                          HOW   FUCKIGN   DIFFICULT  CAN (!!!!) IT   BEEeeeee !!?!?!?!?!?



Vittu tunkekaa perkele perseeseenne tai omaan typerään vitun visiootomaan ja itsettömään kitaanne tai vaikka naapurin Leenan perseeseen tai kissan paskaan, ne saatanan OLVIN hevonpaska limut tai aina ne saatanan SAMAT vitun tympäännyttävät "vaihtoehdot" vitun Suomlannin lanta-Finuiitit !! PERKELE !!

Miten teille ei tule koskaan ikinä mitään itselle mieleen !?!? hei ?! MITEN ?!?!
Tätä minä olen IIIIINNnnnhonnut, syvästi, ja VIHANNUT räikeän vitun ärtyisästi ja kärttyisesti, teissä, koko vitun ikäni !
Mutta se johtuu vain siitä että olen teitä räikeästi älykkäämpi ja tietoisempi elämänmuoto ja olento, ja tiedän paitsi ENEMMÄN, PAREMMIN, ja minun olisi PITÄNYT syntyä johonkin tuonne "Suureen Maailmaan" johon KUULUN, eikä tänne tunkkaiseen ja katkeran happamaan vitun säkinperään / pussinpohjaan. Takapuoleen. Täynnä vihaisia tyhmiä Ryssiä, skinejä yms, jotka luulee olevansa valkosia ja MINUN olevan se "homo jätkä" koska olen kaikin tavoin parempi ja viisaampi ja hyväkäytöksisempi ja lahjakkaampi ja eritoten heihin verrattuna; supermallin NÄKÖINEN. Se yksin jo riittää, btw, täällä Landella "homo" tuomioon, jos satut olemaan kaunis / hyvännäköinen kuten Oikealla Ihmisellä ON taipusta olla.
Se EI käy Morlokkien pirtaan ! Ei sitten yhtään eikä ollenkaan.

Ne idiootit hirnuu ja mylvii niin että sylki lentää, ja siis solvaukset. JOS ja KUN näkevät jotakin mikä EI OLE kuin lantaan survaistu Per-Looks Galerian rumin rumilus.

*

No mutta...kuitenkin.... lähdin jo poikkeamaan aiotusta aiheesta sinänsä.



Raksissa myös HAISEE kamalalle, ja koko paikka ON vain yksinkertaisesti; ihan vitun totaalisen kaamea. Oikea vitun kurja perseenläpi ja reikä. Pahempi kuin Mäkki !
PALJON, pahempi.



" Älä siinä hauku. Tää on meijän juttu ! Me viihdytään täällä. "



                                                               Pizza  RAX  <==== "This Place Is Terrible"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti