perjantai 14. joulukuuta 2018

Fatsel ja Vihakääleet

Linkki


Fatserin kusipäät alkaa nyt rimpuilemaan ja kiukuttelemaan liekassaan kun ovat ensin ihan ITSE aiheuttaneet pyörremyrskyn vesilasissa, lähtemällä Orwellilaisen käsitteellistämisen ja sanojenkäytön ja vääntelyn ja muokkauksen ja sensuurin tielle.
Upotkaa puolestani lopullisesti.

En sääli lainkaan. Te teitte Fazerin historian suurimman emämunauksen ja te UPPOATTE sen seurauksena kyllä ennenpitkää.

"Suutari pysyköön lestissään" kuten sanonta sanoo.







Ja vielä näille kaaliaivoisille vitun vittupäille painajaisille mitä nykyaika suoltaa ulos hyytävään tahtiin; ei, ei OLE MITÄÄN nimeltä "sananvastuu". Sellaista EI OLE kuten ei ole siivekkäitä läpinäkyviä kissojakaan.
Se on ihan eksklusiivisesti Marxistien ja muiden törkyisten ja psykopaattisten vallanhimoisten rottien keksimää dementoitunutta typerää sölköttävää satanistista vitun roskaa, jolla ankeuttaa "länsimaailmaa" ja suomea mahdollisimman paljon, ja jolla sulkea "poliittisten vihollisten" suita. Sulkien samalla KAIKKIEN suut ja mitätöimällä koko kulttuurin olemuksen ja kaikkien kaiken hauskan ja vetämällä pingottuneeseen happamaan ja katkeraan ja rutikuivaan ja räjähdysalttiiseen tilaan koko zeitgeistin ja kulttuurin ja "julkisen keskustelun"  tilan ja tunnelman jne, ja PILATEN täten TÄYSIN KAIKEN kulttuurin musiikista tv:hen ja sarjoista elokuviin ja juutuubvideoihin.
Se on TotaaliKontrollin väline vitun käpyaivoiset munasarjoillaan "ajatteletvat" ärsyttävät nyrpeät vitun kusipäät tyhmät idiootit opiskelijatytöt ja muut vitun läskipäät jotka siellä kommenteissa saarnaatte ja tuotte ylpeästi aivotttoman sieluttoman tietämättömän typerän ylimielisen typeryytenne esiin.

Te olette nyt SEKOITTANEET ainakin kaksi eri asiaa, a) oman kotinne, ja b) "julkisen" tai "yhteisen" SUOMEN tai kulttuurin tai miksikä tätä sanookin.
TÄÄLLÄ EI PÄDE TEIDÄN SÄÄNTÖNNE ! Se on ihan tasan FAKTA ! Jos aiotte tehdä omien lapsiparkojenne elämästä totaalista alisteista vitun painajaista, niin kiusatkaa sitten noilla AHDASMIELISILLÄ älykääpiön APINAN vaatimuksillanne niitä, vitun inttävät inhottavat iljettävät ilkeät pikku kitupiikit kusipäät kommarit, mutta jättäkää "Julkinen Suomi" rauhaan !!!!

*

Ja miksi te olette tuostakin taas "pöyristyneitä" ?!?! Ettekö te TODELLA osaa vitun uusavuttomat saatanan tollot odottaa noinkaan yksinkertaista asiaa kuin että KYLLÄ; ihmiset tulevat käyttämään mitä vain tuollaista mahdollisuutta tehden jotakin HAUSKAA ja kekseliästä ja huvittavaa ja leikkisää ja mitä lie !!!??

Niin kuin minä tein näitä kylttejä sillä jollain ohjellmalla millä näitä saattoi tehdä...






Ei se vain ollut ÄMMÄ kun keksi että "aletaan vaatimaan aikuisilta ihmisiltä kuuliaista lastentarhan hikarin käytöstä ja kilttejä hissuksiin ja varovasti suhisevia yhdentekeviä lälläripehmosanoja!" johon ne kaikki muut vitun kääpiöt läskipäät käpyaivot kommarikoiranpaskat oli ninQ et "joooo! IhQQQ hei!! KIVAA!" ja näin.


Ei teille tullu esim mieleen että...mmm..."mitä me olemmekin täysin ja totaalisen VÄÄRÄSSÄ!?!?!!? Ja astumme alueelle johon ei pidä mennä sen enempää kuin miinakentälle tai sodassa sinne mihin vihollisen tykinammukset laskeutuvat tasaisin väliajoin ! Ja josta sitten voisimme alkaa ISOON ÄÄNEEN valittamaan ja mankumaan ja syyttelemään niitä ammuksia jne!!"  ?????

Ei mikään tuollainen ^ ikinä käy pienessä mielessänne ?!?!?!
Mutta toisaalta, ei Kommunististen paskaläpi-Helvetti maiden tai Natsi-Saksankaan "suvaitsevaiset ja ymmärtäväiset ja normaalit järkevät ihmiset" mitään niin sanoneet tai tehneet niitä PAHOJA vastaan, mutta meuhkasivat kyllä senkin edestä kaikkea hyvää ja kaunista vastaan, ja toki myös jutkuja, mutta se oli siinä vain seassa.

Miltei voisin lyödä vaikka vetoa että myös Hitlerillä oli jokin tällainen ^ kampanja meneillään ! "Älä Loukkaa Ketään" kampanja. Luultavasti "Woodan - Maaäitiä" tai jotain muuta vitun Perkelettä, huunous.

Teillä ei valitettavasti ole minkäänlaista ÄlykkyysOsamäärää. Ei sitten MITÄÄN. Minkäälaista.
Te olette yhtä päästänne pyörällä ja ulapalla ja pihalla kuin jokin tyhmä höynä keski-ikäinen yksinkertainen vitun ämmä joka pyörii kuin hidas propelli kännissä pitkin yökerhon tanssilattiaa ja hymähtelee vähän välillä jollekin karvaiselle perkeleen äijäkuvatukselle joka siihen änkee huohottamaan ja hikoilemaan viereen.
(Luultavasti tuo muuten kuvaa myös ne VITUN kokoukset missä näistä älyvapaista ja vapaudenvastaisista MEGAkyttä / kommari kampanjoista päätetään)


HAISTAKAA VITTU JA UPOTKAA POIS !!!


Kiitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti