keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Stubb Haistaa Sormiaan



Suunnitelmissa on ainakin kaivella ja sikäli myös haistella, yhä enemmän ja enemmän revaa / persläpeään. Kuten näette kuvasta, on Stubb tykästynyt paskareikänsä ominaistuoksuun ja haistaa siinä sormiaan, kopeloituaan ensin (oletetusti, ja VAIN) omaa perseenreikäänsä.

Vaikka jotkut voivatkin todeta, että "hänen lienee vaikea haistella tai kaivella persreikää, koska hän ON sellainen itse!" - mutta tähän on vastattava, että: ei se ole vaikeaa, sillä hänessä on MYÖS erillinen ns "persreikä" VAIKKA  hän myös ON persreikä !

Eikö vain "Politiikka" olekkin ihanaa ?!?

Nannaa kuten sormiensa vivahteikkaat aromit Stubille.

*

Ja kyllä ! Näitte oikein, mikäli olitte näkevinänne hänen myös MAISTAVAN(!!) sormiaan !! Muttei tämä yllätä, sillä lähes kaikki joita viehättää persreiän tuoksu, tykkää MYÖS maistella sitä jos mahdollista. Sama kuin koirilla. Eli voi olla että Stubb on ainakin osittain jonkinlainen koiraeläin.
Ehkä lupu-susi, ehkä ei. En tiedä. Mutta on se kai mahdollista.

Ilmeestään päätellen, on kyseessä melko "stydiä kamaa". Ja ilmeisesti myös jonkinlainen yllätyskin, jotain mitä hän ei muista syöneensä !
Tässäpä vasta "skuuppi" !! Tai "sähköjänis" tai jokin näistä vitun naurettavista, puuduttavista, klisheistä.
Eniwei, kuvassa hän itse asiassa näyttäisi olevan lähes larcrimoossi, eli "kyynelten partaalla" !
Ehkä se on se kun persläven HAJU, yhdistyy sen tajuamiseen, ettei ole enää paskankaan tai sen hajunkaan, väärti, "Politiikassa". Vaan saa lähinnä lyhyen "puheenvuoron" -kunhan sitä ei kukaan sensuroi!- silloin-tällöin siellä jossain kellarissa missä tämä jengi, ihan oikein(!), "kokoustaa" ja ulista jossakin kirjaston ullakolla Helsingissä.
Ja totta Mooses käydä myös välillä YLE:llä muistuttamassa "Kansaa" pysymään mahdollisimman matalana ja köyhänäkin jos vain passaa.

*

Stubb ehkä myös JÄLJITTÄÄ asioita ja olentoja, hajulla. Ehkä on "sormettanut" jotakin olentoa, ennen kuvan ottoa, ja on juuri lähdössä jäljittämään.
Ehkä hän SITEN löytää saaliinsa. Ja uuden Viran jostakin.

Tai ehkä hän vain "pussaa" kättään kuin Italiaano nähtyään oikein hienon pitsan, ja lähettää sen "lentosuukon" tuossa ...johonkin. Luultavasti jonkin Suuren Röllin pyllynreikään.
(Kyllä, Hector tuli minullekkin mieleen. [SEKÄ Röllistä, ETTÄ pyllynreiästä!])

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti