torstai 16. kesäkuuta 2016

Ihmisiltä Ählämit Pois

Katselin tuossa Juutuubista kuinka Konan OuBraijjen -muiden muassa siis- kyynelten partaalla ja silminnähden ...sanotaanko "surun murtamana", vetosi Ammerikkalaisiin tai "Poliitikkoihin" tai tulen ja Vuu Duun jumaliin tai johonkin, että sellaiset konarit kuin millä se islamiaedustanut hiekkamurjaani teloitti ne 50-homomiestä / poikaa, pitäisi kieltää. Tai saada pois Amerikkalaisilta.

Hän mm mainitsi olevansa itsekkin isä, ja ajatelleensa asiaa kaikilta mahdollisilta kanteilta, eikä vain kertakaikkiaan keksi mitään järkevää syytä miksi "Kansalaisilla" tulisi / voisi / saisi, olla, niinkin tehokkaita aseita kuin tuo murhaajan konari. Joka siis oli jokin puoliautomaattinen vekotin.

Täytyy ihan kunniamainita kyllä, että Conan tekee näitä mainintoja jos ja kun jotain pahaa tapahtuu, eli ählämit kiukuttelee, ja Conani on aito ihminen tai tyyppi tnjs, ja silminnähden järkyttynyt tai vaikuttunut tai jotakin.
Mutta Konani on siltikin lopultakin väärässä. Ehkä siksi että on irkku. Ne on kuulemma tyhmiä kuin saapas. (Ja lisättäköön vielä, että kännissä myös!)

Kuten pari tyyppiä siinä kommentoi; myös Hitler keräsi kansalta aseet POIS, ja tämä jo klisheeksi muodostunut "aseet ei tapa ihmisiä, vaan ihmiset" juttu.

Molemmat yhtä totta kuin traagistakin. Ja siinä jo on KAIKKI. Mitään muuta ei oikein ole tai tarvi.

Sekin, se lähi-idästä ITSE(!!) kotoisinoleva murjaanitar, se Kim Kardashian vai mikä se nyt on, se pitkänaamainen, luunaamainen, läskiperse ? Se kumminkin, oli todennut HETI iskun jälkeen, että ihmisten on nyt (taas) aika luopua aseistaan.

Mutta MINÄ annan teille kaikille, für alle da, nyt sen OIKEAN TOTUUDEN asiasta; ihmisten tulisi luopua Ählämeistään.
Siinä kaikki !!!

Ja tiedätte kyllä itsekkin. Jos ählyä ei ole, ei ole terroria tai terrori-iskua. Ei ählämiä ===> ei terrori-iskua ===> ei terrori-iskua ===>.....ei terrori-iskua !
Simppeliä !!

*

Mutta koska "POLIITIKOT" ei halua "menettää kasvojaan" tai ....näyttää...joltakin, miltä eivät halua näyttää, täytyy TOISTEN IHMISTEN vittu K U O L L A !!! NÄIN paksukalloisia paskalänttejä "poliitikot" on !!

KUKAAN ei ole ansainnut hirttotuomiota enempää kuin "poliitikko" ja "kyttä" ja "Lainlaatija" ehkä vielä enemmän !!
Ja te KAIKKI, TIEDÄTTE; tämän(kin) kyllä. Mutta se on jo niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin syvällä haudattuna, ja niiiiiiiiiiiiiin tukahdutettuna, kaiken ehdollistetun sonnan alla, että vaistonkaltainen reaktionne on vain KIELTÄÄ se HETI, jos ja kun se mainitaan.
Vaikka tunnettekin HETI, itse, tehneenne jotain väärää. Muttette osaa vain sanoa MITÄ se on. TÄTÄ se on.

Sinut on vain "aivopesty" siinä kaikki.
Vanhemmat "ihmiset" ja ihmiset, oli täällä ensin. Ne on ehtineet muodostaa kaikenlaista, ja kertoa SEN sitten lapsilleen ja uusille sukupolville.
Vanhat on happamia.
Niillä on "agendoja".
Ne on väsyneet elämään.
Ne on seinähulluja.
Uskokaa niitä vain hyvin valikoiden.

Mutta eksyin taas jo aiheesta. Niin ....eli, kuten Konanikin totesi, näistä joukkomurhista on tullut jo niin tavallisia, että niiden tämä jälkipuinti ja jankuttelu on jo eräänlainen Kansallinen rituaali, itsessään.
Ja SILTI !!!! MITÄÄN ei tehdä. YKSIKÄÄN vitun kusiruutta "poliitikko" ei hievahdakkaan, tai korviaan lotkauta, sillä ...voisihan siinä menettää perkele ITSE, henk.koht. äänen tai kaksi, tai vähän sitä näennäistä sananvaltaa mistä nämä vitun käpyaivoiset itsekkäät typerät nynnyt kusipäät ovat kiistelleet pienen ikänsä.
Hei idiootti; vittuako VALITSIT moisen "uran" ?!?! Saatanan kusiaivo.
Vitun jankuttelevat juutalaiset, ja niiden "valkoiset" remorakala-seuraajat.


Kuinka kauan tässä vielä "katsellaan" ja "ihmetellään" kun ÄHLÄMIT ja siis nimenomaan, ja yksinomaan ÄHLÄMIT(!!) - teloittaa, räjäyttää, tappaa ja ampuu ja murhaa ja puukottaa, Eurooppalaisia Euroopassa ja Jenkkejä Amerikassa ?

Kai te KAIKKI nyt JO näette, että KAIKKI on jo, vähintäänkin pinnan alla, muuttunut !?!?!? Eurooppa ja Amerikka on jo eräänlaisessa haapean sodan tilassa. Ja kaikki se mihin valkoiset HALUSIVAT ja HALUAISIVAT keskittyä, on tavallaan paussilla tuolla takana.
NYT tässä vain tsiigaillaan josko jotain ilmaantuisi. Mutta kukaan ei saa saatana niitä taikasanoja suustaan tai perseestään; "EI. ENÄÄ. YHTÄKÄÄN. ÄHLÄMIÄ. EIKÄ islamia!! KAIKKI murjaanit karkoitetaan Valkoisten alueilta seuraavan 48:n tunnin kuluessa, kiitos ja anteeksi!"


Thät´s it !! ^^^ Thät´s faking it. Siinä kaikki mitä tarvitaan.
Ei tarvita yhtäkään vitun kyttää tai lakia tai mitää muutakaan Vapaamuurari-Juutalais-sontaa, vaan selkeä PÄÄTÖS jossa KAIKKI on mukana, ja se on siinä sitten. Siihen loppuu terrori TÄÄLLÄpäin maailmaa.
Asian voi sano niinkin, että; se poika siellä ...oliko itse asiassa juurikin Orlandossa, olisi vielä elossa, jos siellä EI OLISI ollut krokotiileja. Näin yksinkertaista tämä joskus todella vain ON.

Krokotiili on sama elukka kuin "Arabi"kin, mutta vain vähän kehittyneempi versio. Mutta molemmat ovat vain supertyperiä esihistoriallisia saalistajia, ei juurikaan tietoisuudeltaan alkueläintä ylempiä. Tyhmiä kuin jurakauden fossiilit. Tai no "kuin" ja kuin. ON. Niinhän se ON.
Odottakaa vain, ja ennenpitkää täälläkin joku vitun munakarvanaama vetää yht´äkkiä jonkun valkean Elovena-lapsen, tytön tässä tapauksessa, veteen ja hukuttaa tai syö. IHAN SAMOIN kuin tuo krokotiilikin. Ihan samoin.
Ja se saattoikin olla jopa ählämi krokotillipuvussa, en tiä.

*

Se mikä maailmassa lopultakin, lopunkaiken, PITÄISI kieltää, jossa olisin HETI mukana ja ihan totaalisen kybällä, on yksikertaisesti: typeryys. Siinä kaikki.
Jos SEN poistaa, poistuu MYÖS pahuus. Poistuu terrori ja poistuu KAIKKI muutkin ongelmat, mitkä ei ole esim painovoima tai inhottava tuulenpuuska, tai raivoisa bakteeritartunta tai jokin muu vastaava. KAIKEN muun VOISI kyllä poistaa HELPOSTI jos vain TYPERYYS kiellettäisiin, tai tarkennettuna; ei "kiellettäisi" vaan poistettaisiin.

Ja tämä taasen kiertyy mielenkiintoisesti, takaisin sekä ählämeihin että neekereihin että ryssiin. Koska ne OVAT "tyhmyys" inkarnoituneena, NE on se mikä on poistettava. Ja maailma on parempi. Niin paljon paljon parempi.

Toki meillä on omiakin super-älykääpiöitä muassamme, mutta minä lasken ne kuuluvaksi muutenkin jo noihin edellämainittuihin, joten niitä ei NYT lasketa erikseen.

*

Summa Summarum: MINÄ en ole edes mikään aseiden ystävä, miltei päinvastoin, minä olen tykkäämättä niistä suurimmaksi osaksi, mutta NE itse ei tapa eikä murhaa, niillä ei ole tietoisuutta eikä tahtoa, eikä ainakaan PAHAA tahtoa. Kivenkin voi heittää, kuten Palestiinalainen tai Vasuri, muttei se ole KIVEN syy eikä vika. Vika on AINA ja VAIN siinä heittäjässä.
Ase on lopultakin vain työkalu, ja käyttöesine. Ei mikään maaginen talismaani ja murhaava entiteetti itsessään. Se on VAIN ...ase.

Pelkällä pyykkinarullakin voi tappaa.

Ählämit, tyhmyys ja paha tahto on ne mitkä on "kiellettävä".
Tuo tosin on hyvin lapsellinen ja pehmeäpäinen käsite, "kieltää". Ikäänkuin te olisitte jossain vitun asemassa tässä kosmoksessa, KIELLELLÄ todellisuuden piirteitä !!

NAISET puhuvat ja kai oikeasti "ajattelevat" noin. Kuten Halosen paska siitä jostain taulusta, mistä se saatanan kuvottava ämmä KEHTASI vittu 2000-luvulla vain tokaista että "tuo pois!" !!
Vittu mitä TOTAALISTA RÖYHKEYTTÄ !!!!!!!

Keitä vittu te LUULETTE olevanne ?!?! Ja MIKSI te LUULETTE että on kaikkien muiden olentojen "velvollisuus" vain totella ja alistua ja elää kuten TE sanelette ?!?!
Teillä ei TOD. ole kaikki kotona.


NYT on VIELÄ "poliitikon" kusiaiset, aikaa tehdä Suomessa kaikki tarvittavat muutokset yms, ja vain kertakaikkiaan KESTÄÄ se KAIKKI paine mitä se tuottaa, olla ERI mieltä suurten mulkkujen kanssa. Vittu tikahtukoot tyhmyyteensä jos niin on ollakseen. Ja jos kaipaatte sinne suureen maailmaan niin MENKÄÄ herran tähden, KUKAAN ei luullakseni estä !?!?! Ellei joku typerä vitun "virkaintoinen" kytänpaska näe sinun housuissasi tai passissasi tai tukanleikkuussasi tai kengänjäljessäsi tai hengityksessäsi, jotakin epäilyttävää, ja vikaa. Ja täten estä sinua. VAIKKA siis olisit itse sentään "Poliitikko" eli oletetusti heidän herransa ja käskyttäjänsä. Mutta joskus koirakin puree jopa omaa "alfaansa" / isäntäänsä.



C´est la vie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti