torstai 4. huhtikuuta 2013

Oppilaitoksista vielä..

Innostuin tuosta aiemmasta kirjoituksestani vielä jankuttamaan tämän verran.



Aalto Yliopiston Elokuva ja TV-käsikirjoitus alan ennakkotehtävissä esim. on tehtävä

"Tehtävä 3: TV-Draama
Laadi lyhyt, näkemyksellinen kirjoitus aiheesta ´keinot Suomalaisen tv-draaman kansainväliseen menestykseen´ käsikirjoittamisen näkökulmasta. Otsikoi kirjoitus. Liitä lähdeluettelo kirjoituksen loppuun. Enintään kaksi sivua (2)".
Tähän minä sanoisin samantien, että miksi helvetissä  "Suomalaisen  TV-Draaman " pitäisi menestyä kansainvälisesti, milläänlailla ?!?!?!. Miksi !?!?!.

Ja sitten saman puljun Elokuvauksen (sinematografia) ennakkotehtävistä

" Tehtävä 1: Omaelämänkerta
Kirjoita tekstinkäsittelyohjelmalla tai kirjoituskoneella tarinanmuotoinen elämänkertasi ja anna sille nimi. Pyri tarinassasi todentuntuun ja vaikuttavuuteen, Pituus enintään yksi  (1)sivu. Liitä elämänkertaasi ,ukaan omaa ansioluetteloasi muistuttava lista elämäsi todellisista tapahtumista sekä tuore passikuva.
Arviointiperusteet: kerrontataito"

Ja tähän sanon, että miksi helvetissä oletatte, että kaikkien elämässä on ylipäätään jotain kertomista !?. Mitä jos elämäni onkin ollut yhtä tasaista mitäänsanomatonta latteaa, litteää viivaa ?!. Mitä sitten kirjoitan?. Ei elämänkertani välttämättä ole niin kiinnostava tai sovi kaikille tjns.


Seuraavaksi törmäsin tällaiseen osioon Haaga-Helian Matkailu-alan kuvauksessa.

Liikkeenjohdollisuus

Liikkeenjohdollinen ajattelutapa syntyy opiskelijalle johtamisen, laskentatoimen, markkinoinnin ja viestinnän opintojen kautta. Hän ymmärtää, että yritystoiminnan taustalla on taloudellinen ajattelu. Kokonaisvaltaisen liikkeenjohdollisen näkökannan avulla opiskelija osaa kehittää liiketoimintaa. (kursivointi omaani)

ja tuo tuossa on yksi asia mitä suurin, ylivetaisesti suurin osa ihmisistä ei pidä minään eikä varsinkaan pistä pahakseen, mutta minäpä pistän !. Ja luulen, että hyvin moni muukin pistää, nimittäin tuo on joillekkin meistä ( periaatteellisille, maskuliinisille, syvällisille, Valkoisille ) vastenmielinen TAO. Eli elämä joka perustuu vain rahantekoon, joka on siis tyystin Juutalainen & Amerikkalainen -materialistinen ja sieluton tao. Tuollainen ajattelu ja maailmankuva jne. rajaa jo pois monta meistä potentiaa muutoin pursuavista, ehkä me olemme niitä " parhaita miekkoja joita ei koskaan paljasteta ".

Tää on niin tätä.

Tulee mieleeni aivan loistavan blogaajan Jj-Solarin sitaatti jonka juuri luin (itseasiassa ihan tasan juuri !!) joka kuuluu näin, " kuuluessasi ´suureen Ihmis-perheeseen / ihmisen-perheeseen´  kuulut globaaliin rystysiään raahaavaan itsekkäiden ahmattien ja varkaiden heimoon ". Tuo on jo kokolailla tarkka kuvaus Immeisistä.

No, mutta eniwei olen ottanut asiakseni lueskella ympäriinsä näitä Suomalaisten Oppilaitosten sekä pääsyvaatimuksia, että ennakkotehtäviä ja muuta vastaavaa sälää, ja täytyy todeta myös, että yllättävän monella laitoksella on ihan umpi-surkeat nettisivut !!. Kaamosta tai kaaOsta, sekamelskaa, mitätöntä valjuutta ja muuta vastaavaa yleistä platkuutta. Pari esimerkkiä ovat  Hyria ja Hamk, Hyrian sivuista esim ei saa selvännäköinen Robottikaan selvää ja Hamkin sivut on niiiin tylsät ja paskat, että jokin mikä on luotu sietämään tylsää ja paskaa, ei voisi sivuja sietää. Jos vain osaisin koodata yms. voisin ihan tasan 100%:sti laatia paremmat sivut noin vartissa. Eli kehittymiseen on varaa, jopa ehkä tarvetta. Toisaalta se saattaa olla, että nettisivut toimivat sangen realistisina mainoksina kyseisten laitosten tasosta ja huonot nettisivut = huono laitos ja laiskoja, saamattomia vätyksiä.  Ehkä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti