torstai 1. syyskuuta 2016

"Gad Saad" linkki & Valaistusta Teille Tyhmille

Luin tässä jokin aika sitten jotain teidän Kotiperäisten Finuiittien monista monista, ja aina aivan yhtä laimean ja mauttoman ja persoonattoman tyhmistä, blogeista. Ja siellä joku kommentaattori, joku ....saattoi olla "Kumitonttu" tai "Vasara Hammer" tai jokin näistä, toi esiin tällaisen pallinaamaisen juutalaisen jota hän on seuraillut mm You Tubessa.

"Gad Saad".

^ Tuo on siis äijän nimi.
Hän on jonkinlainen erämaan, aavikkorotta, Libanonista ja, siis JA, tuon LISÄKSI, juutalainen ! Vittu mikä yhdistelmä.
Mutta kuitenkin, niin ja hän NÄYTTÄÄ siltä kuin joku olisi yhdistänyt jonkinlaisen sulamistilassa tai prosessissa olevan Muinaisegyptiläisen ja yhdistänyt siihen jonkin "Suleiman" nimisen juutalaisen, ja sitten siinä samalla kun se sulaa ja punehtuu auringossa, lyönyt oooiikein lujaa hänen tai "sen" lärvän alaosaan nyrkkeilyhanskalla, eritoten tuohon suun ympäristöön. Hän on sellainen ...no totisesti "pallinaamainen".
Mutta kuitenkin siis niin, olin sanomassa että hänellä on kyllä näköjään paljonkin kaikkea kiehtovaa sanottavaa tuolla psykologytudeissa, missä hän näyttäisi pitäjän majaansa / majailevan.

Ja luettuani niitä nyt melkolailla tässä putkeen noin 10 sivua, olen  valinnut tähän TARKASTI(!!) ja hyvin tiukkaa seulaa ja empiirisen pätevää ja kriittistä Tieteellistä Metodia noudattaen(!!), pari hyvää esimerkkikolumnia.

If you please...


https://www.psychologytoday.com/blog/homo-consumericus/200906/evolutionary-psychology-yields-fascinating-and-unexpected-findings

Elikkä siitä, ensimmäiseksi, meiltä löytyy nippu hänen antamiaan, vastauksena jollekkin vitun vatipäälle pallinaamalle sönköttimelle, Todistuksia Evoluutiopsykologian Puolesta ja Pätevyydestä.
MINULLE tuo lista on kuin joku luettelisi yksinkertaisia päivänsylvyyksiä ja jokapäiväisiä trivialiteetteja, kuten esim; pilvet liikkuvat joskus taivaalla.... pilvet ovat lähinnä valkean ja harmaan eri sävyjä ja vivahteita, appelsiinit on oransseja ! Tiesittekö muuten, että Englanniksi on appelsiini ja värin oranssi sana, yksi ja sama ?! Kääk.
Koirat haukkuvat ja kulkevat lähinnä nelin jaloin, kuin suomalainen tai Aito Ryssäläinen juoppo.
Vesi on märkää, ja siihen ei voi mennä ja pysyä kuivana, joka siis määritellään "ei - märäksi".
Jne jne...

Ai miin ffs, se on loputonta, tämä jankutus teidän keskinkertaisuuksien kanssa !
Mutta kaiketi tuollainen tekee vaikutuksen yksinkertaisiin ? Ai donnou. Muttei se mitään, hyvä jos luette EDES tuontasoista sisältöä, se kasvattaa tajuntaanne edes minimaalisesti.

Gudugd.

Mutta siis; tässä pari mielenkiintoisinta osuutta tuosta listasta...

- "Yksilöt" jotka ovat Empatian osalta merkittävän....tai no, "yksilöt" jotka ovat merkittävän EmpaaTTISIA! Ovat niitä jotka todennäköisimmin haukottelevat vain siksi että näkevät jonkun tai jonkin muun haukottelevan.
MINÄ esim EN ole empaattinen tuon perusteella. Minä sanoin "minä en ole empaattinen TUON PERUSTEELLA!"
Opettele perkele YMMÄRTÄMÄÄN lukemasi, vitun apina !
Ju gaaddeemn faking manki !

- "Kulinaariset Traditiot" eli "mitä safkaa missäkin syädään" - ovat sopeumia paikallisiin oloihin tai kuten tuossa asia ilmaistaan paaaaaljon hienommin; paikallisiin "nicheihin" eli lokoihin / lokeroihin / marginaalisiin ikkunoihin, jne.
Eli toisinsanoen; koska suomessa ei OLE luonnostaan paljoa, juurikaan, mitään muuta syötävää, mitään hedelmiä tai juureksia tai tällaista, on täällä SIKSI syöty, Vasurit kuuletteko(!?!?), niinkin paljon LIHAA!!
Kuollutta elukkaa !! LIIIHAAAAA !!

Ja tämä on hyvä esimerkki samalla siitä mitä se DissectLeft-blogin pitäjä sanoi Vasureista, eli että he ovat oikeita "klassisia PINNALLISIA ajattelijoita". Eli he eivät AJATTELE, mitään, ikinä, LAINKAAN!!
Vaan alkavat kurkku suorana ja täyttä häkää, parjata ja torua ja kiljua ja kirkua ja karjua ja kailottaa ja älistä, milloin mistäkin olemassaolon piirteestä, edes YRITTÄMÄTTÄ ymmärtää sen TODELLISTA OLEMUSTA tai sen syitä.

Suomalaiset ei syö paljon lihaa, koska halusivat aina vain syödä elukat pois, vaan koska tämä ei ole mikään vitun Sumatran viidakko, missä on kaikkea Pithayasta Pomeloon ja banaanista sokeriherneeseen ja nuudeleihin. Tämä on kurja, karu maa. Moreenia ja havupuita, pari elukkkaa ja paljon tyhjää ja tyhmää, ja pimeää.


- Naiset ovat TOTAALISIA ELUKOITA !!
Tämä on minua miellyttävin ja samalla INHOTTAVIN osuus.
Eli naiset mm, on kaikkein eniten kaikkia uusia isyyden varmistelun metodeita VASTAAN, koska "..ihan KAIKKI mitä naaras tekee, perustuu biologian / evoluution määräämään LASKELMOINTIIN"  Hah !
Eli siinä se nyt myönnetään, hienoin sanankääntein; nainen on pelkkä, silkka, elukka !! HAHahahaa, totaalinen ja aivoton IMBESILLI. Aivan Absoluuttisen Pöyristyttävä moraaliton vitun kusiruutta ja alhainen perkeleen vitun apina, vailla MITÄÄN niitä piirteitä jotka tekevät Ihmisestä, Ihmisen !
Nainen on siis jäänyt pelkäksi ihmisen raakileversioksi eli Jonkinlaiseksi Muinais Apinaksi. Kuten MINÄ sitä kutsuisin.



Siinä sen listan paras anti.

Ja sitten jotain ihan muuta.

Tällainen linkki tuli siihen tarjolle, perustuen noihin lukemiini juttuihin.

https://www.psychologytoday.com/blog/women-who-stray/201302/can-nice-guy-learn-the-sexiness-the-bad-boys

Voiko Kiltit Tietsikkanörtti-Nynnypojat oppia Pahisten seksikkyyden (naisten silmissä) ?

Tuossa tuotiin nyt esiin, lopussa, yhdellä lauseella, kaikki se mitä olen KOKO vitun ELÄMÄNI, AINA, halunnut sanoa teille ilkeille, älykääpiöille, petoelukkamiehille siinä ympärillä;  " A man can be BOTH a male with very masculine desires and attitudes, AND a self-aware, responsible and thoughtful person. The two are not mutually exclusive" !!

Eli: mies voi olla SEKÄ hyvin maskuliiniset halut / halun kohteet ja asenteet omaava, ETTÄ itsetietoinen, vastuullinen ja ajattelevainen (tai huomaavainen) henkilö. Nämä EIVÄT ole toisensa poissulkevia asioita !!!


Ja tässä siitä vähän ylempää vielä toinen pätkä, näistä testosterooniauhkuvista käpyaivoisista Koviksista, jotka saavat vereni kiehumaan ja hermoni repeämään ja epätoivoni nousemaan loputtomaan potenssiin..

"Rather than talking about the "bad boy," I suggest talking and thinking about these men as being highly expressive of a traditional masculine ideal. For these men, that masculinity comes out in a more unconscious, confident, even brash and arrogant manner. These types of men are not self-conscious about their desires, and their dominating tendencies. Their impulsivity, aggressiveness, even selfishness, are expressions of an internal lack of self-conciousness or self-questioning."

Sensijaan että puhuttaisiin Pahiksista / Pahoista Pojista, ehdotan että näistä miehistä puhuttaisiin ja heistä ajateltaisiin niin, että; he vain ilmaisevat sitä Perinteistä Maskuliinisuuden Ihannetta, TODELLA todella ....ilmaisevasti (karkeasti / vahvasti). Sellaisille (typerille sioille), maskuliinisuus tulee esiin enemmänkin sellaisena epätajuisena (tai ei-tiedostettuna), itsevarmana, ja ´jopa´ karkeana ja ylimielisenä versiona. Tämäntyyppiset miehet (apinat) eivät ole itsetietoisia(!!) halujensa ja dominoivien taipumustensa suhteen / kanssa. Heidän impulsiivisuutensa, aggressiivisuutensa, jopa itsekkyytensä, ovat ilmausta heidän sisäisen itsetietoisuuden ja itsensä kyseenalaistamisen puutteesta !!

Aa-vitun-men !!

TUON kun olisi se "isä Jumala" voinut asentaa näihin vitun karkeisiin käpyaivoisiin VITUN Retu Kivisiin, niin olisin minäkin voinut paaaaljon paremmin tässä elämässä. Ja teillä olisi minut. NYT en voisi rehellisesti laulaa että "du hast mich".   Nein !

Hemmetin hyvin kuvattu kyllä, täytyy sanoa. Juuri tuollaisia ne vitun ällöttävät älykääpiöt, vitun rystysilläänkävelevät käpyaivot ON !! KAIKKI. Sioista rikollisiin. Skinistä liian höyrypäiseen Urheiluvalmentajaan ja milloin mihinkäkin VITUN "Poliitikkoon". Ei AJATUSTAKAAN päässään ! VAIN adrenaliinia ja tuota -teroonia, suonissaan ja tyhmyyttä siellä missä PITÄISI olla Ajatteleva Sielu.
He ovat siis kuin bodattuja NAISIA toisinsanoen. Ja yhtä vitun vastenmielisiä.
Minä VIHAAN niitä, oikein TODELLA !

Sellaiset tekevät minunlaisteni, joita tosin ei suomessa liene muita kuin MINÄ ITSE, elämästä, ei vain Totaalista Helvettiä ja Via Dolo Roosaa jne, myös aktuaalisesti MAHDOTONTA.
Minä elän kirjaimellisesti, kuin Tarzan(!), Apinoiden Keskellä !!....eli siis...mihänä, OLEN(!), Tartsan !

Tuota samaa tuo esiin itse asiassa, itse Eshter Vilar, siinä TOISESSA kirjassaan, jonka silloin löysin kun siitä ilmoitin täällä Blogissa, jostain päin nettiä. Nimeltään se on "Polygaaminen Sukupuoli" ja se on ihan  yhtä vitun totaalisen dynamiittisen ja häkellyttävän huippuhyvä, kuin se Klassikko "Hyvinkoulutettu Aviomies"kin. Ne kirjat jokaisen olisi PAKKOLUETTAVA jos mitään !!
Ne kuuluisi tankata jokaiseen pippelilliseen, niin pian kuin vain mahdollista.
Mutta niin tuskin käy, koska se EI palvele, PALVELE nimenomaan(!!) hahaha, NAISTEN "intressejä". Niiden vitun paleoliittisten apinoiden, joita IHMISmies jostain syystä edelleen vetää ....perässään.

Mutta siis niin, Eshter toi siinä mm esiin jotain mikä oli minullekin sangen VALAISEVAA, niiden öyhöjen ja karjujen, typerästä ja alkeellisesta apinankäytöksestä, sillä olin aina ihmetellyt ...kuten olen enemmän tai vähemmän tehnyt myös tässä Blogissa, että MITEN se on MAHDOLLISTA ettei ne kiusaajanpaskat ja muut rotan-aivoiset machiavellistiset idiootit ja kaikki kusiluihut ja "Poliitikot" ja Kytät yms paskaläjät, osaa saatana ikinä PELÄTÄ, että HEIDÄT ITSE(!!!!) litistetään, KUN he tekevät muille pahaa !?!
Tätä MINÄ en älykkäänä olentona vain saata kertakaikkiaan KÄSITTÄÄ !?!? Minun on vaikeaa taipua nin alas, mutta Eshter tuli pelastuksekseni, ja sanoi että; ne on yksinkertaisesti NIIN(!!!) vitun yksinkertaisia ja TYHMIÄ, että... ja get this! vittu ajatelkaa(!!) - että ne ei osaa edes KUVITELLA OMAA KUOLEMAANSA !!!??................ O_o..... ai miin ?............




....ei voi..her..r..ei jumalaaaauuuuuttttaa saatana ? Hei !?...ei VOI vittu olla tottakaan !?!? Ei VOI !! Perkele ! Olla ! T OO O OO O O O O TT A !!?!?

Eli siis; ne ala ja ylä -asteen kovikset, joista moni kuuluisi joko "tarkkikselle" tai suoraan eläintarhaan tai mieluiten vain roskiin, ja niistä joista tulee "rikollisia" ja "Kyttiä" ja "poliitikkoja" ja "johtajia" ja muita häiriökäyttäytyjä-paskaläpiä, on siis vain yksinkertaisesti NIIN yksinkertaisia....että.... ....... ne on NIIIIIIN yksinkertaisia ?!...emmä........mä...e.n....ei saatana ... KUINKA se on edes mahdollista ?!.......se on aivan vitun USKOMATONTA, MINULLE, edes kuvitella. Että joku voi mennä ja saatana pitää itseään kai käytännössäkatsoen Kuolemattomana. Hailänderinä. HAHaaa... vittu mitä "throubäkki" idiootteja. Mitä ali-idiootteja, mitä tyhmiä vitun Morlokkeja. Tsiisus vitun perkele. Hei luolamies ?!.....hei !?...hei? haluukko kuulla yhen jutun ?!...noh, thahahahaa, tässä se tulee; jos asia on kerran VAIN, NOIN, niin se TARKOITTAA idioottini SITÄ, että   sinä   elät   PELKÄN   säkän ja muiden onnistuneen höynäyttämisen  varassa !!
Sinä siis toisinsanoen keräilet OMIA hampaitasi lattialta tai tuijotat arkun sisäkattoa HETI(!!!!)  jos ja KUN, bluffisi EI mene läpi. Sinä siis, sanoen VIIIIELÄ toisin, luotat silkkaa Moukan Tuuriin ! Pelkkää Idiootin Onneen, kuten eläimetkin.

Haista siis aliapina vittu ja kuole !

I SII joor blaff !


Mitä hevon vittua MINÄ teen tällä planeetalla ?!...Mai gaad !! Whai äm AI, hi´r !?!?

Eli siis vielä kerran; nämä testosteroonia hikoilevat, ja usein pälvikaljut, pullistelevat ja sykkivät suonet omaavat, luolamies-miehet, eivät vain osaa KÄSITTÄÄ niinkään perustavanlaatuista ja Perus Tasoista käsitettä, "konseptia", kuin "kuolema". Tai "oma" ja "kuolema". Eli siis, miltei, OMA KUOLEMA.

Esim krokotiili on tuossa samassa sarjassa ja kategooriassa.

Miettikää sitä !
Nou ?


Vittu miten TURHALTA voikaan tuntua, syntyä tänne, teidän sekaan, varustettuna NÄIN ylivertaisella tietoisuudella ja tajunnalla ja älyllä ja viisaudella ja hoksaavuudella ja visionäärisyydellä ja sen sellaisella !! Ai miin; kuuuuuuiiiiinka hukkaan sitä VOI mennä !

Ai vittu soikoon, ai saatana sentään.... huh helvetti..... saipahan taas veret kiertään.


Mainittakoon vielä että; kaikki nuo piirteet mitä tuollaisella "Neanderthaalilla" ON, ja mitä tuossa mainitaan ja kuvataan, ne on "myös" R I K O L L I S T EN piirteitä !!!!!!!!!!!!!!!!!
Eikä vain että ne ON rikollisten piirteitä; ne on niiden MÄÄRITTELEVIÄ piirteitä !! Ne on ne piirteet, jotka muiden muassa, TEKEVÄT RIKOLLISEKSI    YLIPÄÄNTÄÄN herran tähden !!
Tai kytäksi, for that matter. Mutta mikä ERO on kytällä ja "rikollisella" ?!

Hei !? vitun luupää; what´s the difference !?!
Ja kysyn samalla, että: oletko, niin, monastikkin saanut RIKOLLISILTA sakot ?!........joita ET VOI jättää maksamatta ilman TOTAALISEN VARMOJA ja vääjäämättömiä SEURAUKSIA ?!?....hei ?!.....hei Lainkuuliainen ? hei ?!....kuulekko ? luetko sinä tätä edes ? vitun tyhmä Villiapina.


- Välirukous.
Oi Herra, anna sataa TAAS sitä tulta ja tulikiveä ! Mitä laajemmalti, sen parempi !! kiitti, ja haista vittu. Saatanan kiviriippa kusipää, sadistinen typerä ylimielinen lapsi! kiitti vielä. Hei, kiitti.
Välirukous ohi. -


Mutta täytyy vielä palata tuohon ylempään, kuvaukseen noista Zombiheteromiehistä. Ai vittu miten täydellisen naulankaantaan se osuikin ! Herra jumala.
Tuo oli HYVÄ vitun kuvaus. noinkin tyhjänpäiväiseltä noupadi kirjoittajalta. Vai tietääkö joku Kuka Vittu Tuo On ?!

Eli ne kaikki koulussa (jo), muita kovistelevat ja ympäriinsä käskyttävät ja määräilevät, idiootit, ei vain kertakaikkiaan TAJUU !!
Kuten olen sanonut; kytät, KUN teitä moititaan tyhmäksi, se EI OLE mitään vitun "nimittelyä" tai turhautumista tai tunteiden vellontaa, vaikka sitäkin saattaa toki asiaan kuulua, sillä onhan siinä tilanteessa jokin fyysisesti ISO ja henkisesti hyvin pieni, huohottava idiootti tarttunut luvatta kroppaasi, ja kuin raiskaajat (muutkin), pakottaneet itsensä päällesi tai SINUT johonkin. Tekemään jotakin tai olemaan tekeMÄTTÄ, tai menemään johonkin tai olemaan meneMÄTTÄ tai kahlinneet johonkin vitun kuparikautisiin "rautoihin" kuin jonkin vitun King Kongin, tai lukinneet sisään autoonsa, jonka maksaa heille heidän uhrinsa, jne yms. Ne idiootit EI. VAIN. KÄSITÄ. Koska niiltä puuttuu ITSETIETOISUUS. Niiltä PUUTTUU siis periaatteessa se yksi ja ainoa piirre mikä TODELLA erottaa meidät ELÄIMISTÄ ! Eli kyttä / rikollinen ON, aivan tasan totaalisen de facto; elukka tai eläin.
Ikäänkuin tätä EI nyt tietäisi joka ikinen planeetalla koskaan asunut henkilö / apina.

Niin nin kytät; se johtuu SIITÄ !! Se johtuu siitä että; totisesti, te ETTE TIEDÄ mitä te teette !
Mutta MINÄ, EN anna teille, ikinä, anteeksi.
KAIKKI teidän tekonne ja silkka olemassaolonne on ANTEEKSIANTAMATTOMIA. Äs satsh, an sich, per se, sinänsä, itsessään.

Voidaankin kai sanoa, että "poliisista" ja "poliitikosta" ja muista taantumuksellisista, atavistisista, esiintymistä, voidaan kai nähdä "ihmislajin" menneisyyteen ! Kuin taikaikkunasta. Niihin karkeisiin, takkuturkkisiin jonkinsortin apinaolentoihin, joihin ihminen perustuu.


Jokin tällainen sen on oltava...




Vai väitättekö, että ETTE osaisi, ninqu yhtään, kuvitella tuolle Kytän Paskalakkia ja Kytänmerkkiä ja vyölleen "mutkaa" ja kässäreitä !?

Ai thoot sou.


Silmissään on sama barbaarin, tyhjä, "..joo, mut silti ! siiilti! vittu jos teet niin, niin naps !! sit napsahtaa! ja SE. ON. VARMA!" katse. Sama kuin leijonalla ja krokolla ja monilla monilla muilla....mmm... kehittyneillä ja jaloilla elukoilla..


Minun on vielä lopuksi palattava kertaalleen ihmettelemään sitä, MITEN joltain voi PUUTTUA ITSETIETOISUUS !!?!?!

Jumalauta AJATELKAA mikä puutteiden puute se on !! Vittu sehän lähentelee jo, jollei jo OLE, sama, ihan tasan, itseään lobotomiaa !

Olento joka EI OLE TIETOINEN ITSESTÄÄN ja omista teoistaan ja niiden aiheuttamista, kaikista(!!), seurauksista toisille, .....eihän se edes OLE "olento" se on vain kuin tuuli tai jokin muu tiedoton luonnonvoima. Eihän  sitä ole vielä olentona edes OLEMASSA herran tähden !! Ei se ole syntynytkään vielä. Se on vain olennon POTENTIA. Ei vielä itse OLENTO.
MINÄ olen olento, ja minä vittu IIIINNNHOAN tätä paikkaa asukkeineen, sydänjuuriani myöden. Niin TOTAALISESTI. Tämä Paikka On Kamala !


Ei se ihme ole että kytät ja rikolliset ja koulun versiot heistä, eli "kiusaajat", pilaavat toisten KOKO VITUN ELÄMÄN, ja vailla MITÄÄN tunteita tai katumusta; he eivät herran tähden ole edes TIETOISIA siitä mitä TAPAHTUU !! He ovat NIIIIIIIIIIIIIIN tyhmiä.
he eivät ole vain TYHMIÄ, he ovat tyhJiä.


Ja / mutta; kuten tiedetään, ELÄIMILLÄHÄN ei ole mitään käsitystä toisten kunnioittamisesta ja siitä ettei toiseen saa FYYSISTI kajota, ilman hänen ERILLISTÄ ja SELKEÄÄ lupaansa !! (Katso "pidätys" tai "raiskaus")

Mutta koska teidän Tavallisten, ajunta on pilattu ja väännelty ja manipuloitu pilalle, te ette kai siksi NÄE tämän koskevan yhtälailla niin kyttää, kuin raiskaajaakin. Kyttä on teille jokin Erillinen Kategoria, jolla On Oikeus.
SE voi juontua vain vääränlaisesta HARHAISESTA, maailmankuvasta. Ja tarkennettuna, siitä että sen "auktoriteetin" KUVITELLAAN tulevan itse asiassa, ei suinkaan Paholaiselta, mutta itse Jumalalta ! Ja jotenkin.....?..."Raamatusta" ?!..kai ...tai jotain.
Näin te LUULLAKSENI "ajattelette".
Ja yleensä minä "luulen".... OIKEIN. Ja korrektisti.
Se taas johtuu siitä, että; minä olen ihan VITUN ÄLYKÄS. Ja viisaampi kuin Buddha.

Muttei noin SAA SANOO !! Tai ees aatella ! Hei !?...kyllä mä tän tiä! nii ! ja sä tän tiät ! ja kaikki tän tiätää ...hei ?!....

Jep.
Oikeassa olet, Anonyymi Kommentoja ! Kaikki tietää jo senkin, tällä Valaistuneella Ajalla, että; neekerikin on itse asiassa vain IHMINEN ja iiiiiiiiiiiihan samanlainen ja tasoinen ja kykyinen ja potentiaalinen, kuin valkoinenkin !
Ja samahan koskee kaikkia rotuja ! Mitä ei siis kuitenkaan edes ole olemassa !...joten.... ..hahaa.. joten ?....hei !?.. mitä TÄMÄ on ?... jotai ..rasis.. jumalauta Sä OOT ..VAAN ninku joku RAAAASISTIIII™ ja näin !!! AAAAAAAAAAAAAAApuaaaaaaaaaaaaaaaa.

Rasismiihan™ tämä on. Plein än simpl. Kaikkihan sen TIETÄÄ ! Hei !?.. että ninq tää "Rasismi™" niin ...nin... nin se on niinkun siis se ...tai sitä, ja sillee, että niin nin ninku et huamaa neekerin olevan lohduttoman typerä ja alkeellinen ja koomisen sellainen, ja sit se et SANOO SEN tai tua jotenkin ninq tyyliin "esiin" tai näin...ja tällee.... ÄÄÄITII; TÄÄLLON RASISTIIII





...







.....
...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti