sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kurjista (pika)Kuppiloista

Mikä siinäKIN on, ettei suurin osa ihmisistä näy käsittävän "PIKAruuan" käsitettä ?! Edes ne työntekijät herran tähden !!
Vittu jos menet johonkin Mäkkiin tai johonkin, valmistaudu jonottamaan kuin paikkaan jossa jaetaan ilmaista kultaa.

Tsiisus Fak !!

Ja siinä on nähkää muulit SE, että KUN olet PIKAruokapaikassa, siellä on vain tietty, RAJATTU, määrä niitä "asiakaspaikkoja" eli periaatteessa ja de facto; pöytiä yms. Ja niitä ei oikein saisi nääs jäädä panttaamaan ja rohmuta itselle kovin kauaksi aikaa. Eritoten jos sisään lappaa koko ajan vielä vain lisää & lisää väkeä.
Valkoinen ja täyspäinen käsittäisi siirtyä ennenpitkää alta pois, mutta kaikenlaiset vitun nykynuoret muulit vaan retkottaa siinä, pitkin pöytiä ja tuoleja ja pitää samankaltaista ääntä kuin apinat eläintarhassa. Näppäilevät Muodikkaita Ai-Founeja jotka on Yksilöllisiä, koska juuri kellään muulla ei o sellaista....... ja poseeraavat mahdollisesti myös jonkin vitun "Etnisesti Värisevän™" "Uus-Suomalaisen" perkeleen neekerin kanssa, joka on vain tyytyväinen, ettei tarvi tappaa hyönteisiä tai toisia nekruja, ruuaksi. Siis juuri SINÄ PÄIVÄNÄ.

Muutenkin..... minä inhoan teitä nuoret !! Te viette MINUN maailmani, ja MINUN vuoroni loistaa !! Tämän piti tulla olemaan MINUN !!

Ei tuollaisten vitun kusipäisten ja tyhmien räkänokkien ja kloppien !

Nuoret pitäisi kaikki tappaa !!

Mutta....taisin jo eksyä aiheesta..?.. Niin nin siis PIKAruoka... Mäkki ainakaan, ei ole mikään PIKAruokala. Ei de facto. Ehkä de jure, muttei takuulla facto !

Mikä ...miten... siis..MITEN vaikeaa se VOI olla, pitää SIITÄ joooootenkin edes, huolta, että se mitä mainostetaan PIKAruokalana, olisi....junou?... PIKAruokala ?!?
MITEN, siellä voi olla niiiiiin saaaaaaaaaaaaaaaaaaatanan HIDASTA aina ja kaikki !?!?
Vittu siinä ajassa kun Mäkistä saa jonkun kurjan limpun, saisi oikeassa ravintolassa jo saatana kypsän PASTA-annoksen, ja SE pitää kuulkaa KEITTÄÄ ensin !! K E I T T Ä Ä !!!
Sitä minulla alkaa tehdä, jos ja kun menen "pikaruokalaan".

Itse asiassa jo silloinkin kun vain astun ovesta ulos. Olen miltei heti, raivoissani !
Mutta toisaalta........ jos nyt OOOIKEIN tarkkoja ollaan, niin olen suurimman osan myös sisälläviettämästäni ajasta melko tai sangen   -raivoissani.

*

Ja yksi toinen asia mikä minua vituttaa niin suunnattomasti, ettette uskokkaan, on se kuinka KAIKKI vitun Tyhmät Eläimet, joiden kanssa siis joudun julkisilla paikoilla jakamaan sen navetan syöttölän, RÖYHTÄILEE ja pieree ja paskoo ja yrjöö ja kukoo ja yskii ja niistää ja mitä lie, SUUUREEEN ÄÄÄNEEN !!
Ikäänkuin he yrittäisivät lähettää jotain räkäistä viestiä Marssiin tai johonkin.
Vittu jos siinä syö JOKU MUU vittu vieressä jotain ...emmätiä...junou?....RUOKAA tai jotain, PASTAA tai jotain, niin vittu ihan vitun vihoviimeinen asia mitä se JOKU haluaa, HALUAA, kuulla on sinun saatanan räkäinen korinasi !!


Koeta nyt PERKELE ottaa - muut - huomioon !!
SE on VALKOINEN juttu !! Se EI OLE nekruille tai millekkään ei-valkoiselle LUONTAISTA.
Jotkin "niistä" VOI kyllä KOULUTTAMALLA saada NÄYTTELEMÄÄN "sivistynyttä" ja sisäsiistiä, kuten kissan ja koirankin voi opettaa paskantamaan ulos mieluummin kuin siihen missä sillä hetkellä on, toisin kuin Poliitikot ja nekrut, mutta se ei OIKEASTI ole niissä SISÄLLÄ ja TARTU niihin lopullisesti.

Btw ! "Case in point" eli tyyppiesimerkki; Berlusconi syö omaa RÄKÄÄNSÄ !!.Hyi vitt.....yyäääk...kiitti vitusti ! nyt meni taas ruokahalu pitkäksi aikaa kun muistin tuon..... Fak.


Minä sitten vittu VIHAAN niitä idiootteja joilla ei ole muulinkaan, tai aivottoman piisaminkaan, tilannetajua tai käsitystä ja tietoisuutta YMPÄRISTÖSTÄÄN ! SE on muuten yksi tyhmille TYYPILLINEN piirre; täysi tiedostavaisuuden puute ympäristön ja itsen suhteesta. (Usein käsittäen siis myös oman "habituksen" eli ulkonäön / vaatteet yms. Hajukaan ei ole "pois-suljettu" [vaikka sietäisi olla])

Se johtuu varmaankin osittain siitä tyhmyyden detailjista, että tyhmät lienee koko ikänsä niitä sellaisia "jos mä en nää sua, sä et VOI nähdä mua!" tyyppisiä zombiksikin tyhmiä, muuleja.
Ne luulee kai, etten voi haistaa niitä jos ne ei ITSEkään haista itseään; mutta minä voin, ja ...oletko sattunut ajattelemaan, että ehkä se SYY siihen ettet enää haista itse itseäsi, on se että nenässäsi on jotain vikaa tai se on vain jo tottunut siihen tunkkaiseen löyhkään ja antanut periksi ?!? EHKÄPÄ ??!

Ja sitten on niitä jotka suhahtaa ja lehahtaa siitä pöydän liepeiltä, ja huitaisee vieläpä jollain takinreunallaan sinua tai annostasi, tai varisee jotain vitun kissankarvoja pitkin pitsaasi tjms.
Tällaiset navetan eläimet tulisi vain kieltää julkisista syömälöistä.
Heitä voisi varmaankin ihan hyvin syöttää KÄYMÄlöissä, mieluummin kuin "syötölöissä".
Tai niinkuin Soiniakin syötetään, eli ämpärillä navetassa. Ja joskus myös siinä muiden Sikojen kanssa, siinä kaukalolla. Mutta SIIHEN Timo ei oikein taivu, se vaatii vähän rennompaa niskaa ja vähempää ruumiinrasvaa. Esim SONNIT pystyy siihen.
Tuli jostain syystä mieleeni.

*

Mutta lähinnä PIKAruuastahan minun tässä piti purnata.

No....ei tässä kai toistaisekti siitä tämän enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti