maanantai 19. lokakuuta 2015

Tunnetut MaMut älähtää osa.2



Heidät olisi tullut AMPUA heti tavattaessa. Mutta TEHTIINKÖ niin !??!
Ei tod !


" Maailmanmatkaajana tunnetuksi tulleelta tv-tähdeltä ilmestyy kirja Riisuttu Suomi, jossa hän ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi tekevät läpileikkauksen suomalaisesta yhteiskunnasta.

Alizad haastatteli kirjaan kymmeniä suomalaisia.

- Ennakkoasenteet ja ennakkoluulot johtuvat tiedon puutteesta. Samalla tavalla kuin maailmalla ihmisiä kohdatessani muurit murtuvat, sama tapahtui nyt täällä, Alizad sanoo. "

Tuollaista sakkia pitäisi ensin repiä hiuksista jonkun aikaa, ihan VITUN LUJAA, ja sitten repäistä siinä samalla koko vitun tyhjä, kusinen, pää irti.

Millä vitun oikeutuksella te tulette saatanan ruskeat apinanpaskat MINUN kotimaahani ja alatte MUUTTAMAAN sitä mieleiseksenne !?!? Teillä täytyy todellakin olla hyvin alhainen, lähinnä apinan tasoinen, kunnioitus muita kohtaan ja ymmärryskyky ja huomaavaisuus.
Vittu se ole MINUN asiani SOVITTUA TEIHIN !! Perkeleen kusikyrvät, vaan TEIDÄN MINUUN ja meihin !!

Ja mieluiten voisitte sovittautua ihan omiin maihinne. Jotka siis toki on "ihan yhtä hyviä" ja siksihän te TÄÄLLÄ olettekin !
HAHa ahahahah aha hahAHAH ahaaaaaaaaaaaaAAaaa.

Ja mitä tulee tuohon käsitteeseen jolla teitä keskinkertaisella tajunnalla "siunattuja" viedään kuin pässiä narussa, niin; MISTÄ te luulette ns ennakkoLUULOJEN ylipäänsä TULEVAN ?!?! Häh ?! Vitun idiootit !!
Joku kirjoitti netissä tämän niin (hieno vertaus), että: jos ampiainen pistää sinua, sitä ehkä aattelee ensin, että "jaa...ehkä tuo tyyppi ei vain tykkää minusta tjns" ja jatkaa matkaansa. Mutta KUN sinua pistelee niistä useampikin tai ne KAIKKI, aivosi tekevät ihan tasan 100% korrektin ja tarkan ja oikean johtopäätelmän, että "ahaa: nuo  pistävät!"

Eli: ampiainen pistää. SE on sen "juttu". Eikä siitä miksikään muutu vaikka sitä kuuuuinka jankkaa.

*

Ja P.s minua ei kiinnosta eikä ketään muutakaan, kuinka joku saatanan helvetin PERKELEEN ähläm-ääliö tai kurja kosovolais ämmä tai kotkan-nokkainen ähläm-ämmä on otettu vastaan. Haistakoot saatana vitun ja painukoot helvettiin.
Eikä tämä tästä miksikään muutu. Meillä on sitten TAISTELU edessä jos ei muu auta, ja yleensähän se EI auta. Sellaista täällä apinain planeetalla vaan ON.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti