sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Avoin Suomi Somaleille (Suomalia)

Joku Muslimin tai Sompun paska on kirjoittanut kirjan !! Joka jo sinällään on tietenkin sangen ymmärrettävästi aika merkittävä Uutinen, sillä jos ei muutoin niin ainakin siksi, että se tarkoittaa ja tuo samalla esiin, että; ainakin jotkut murjaanit ja muslimit ja somalitkin jopa (!!!) osaavat saatana kirjoittaa !!!!!

0_O !!?!?

Kyseinen puikulakalloinen sompunpaska oli mielestäni jopa Huomenta Suomessa tai jossain vastaavassa (tai suomessa kun ollaan, niin luultavasti niissä kaikissa "ajankohtais-ohjelmissa") jankuttamassa luultavasti siitä mitä iltsikan uutisartikkelissakin eli että ; suomalaisten ja suomalaisen"yhteis"kunnan TÄYTYY nyt vain kertakaikkiaan MUUTTUA ja TAIPUA muun maailman (Muslimi Maailman jos tarkkoja ollaan!) painostuksen alla ja edessä ja näyttää nätisti pyllyä ja kumarrella Mekkaan ja alistua ("islam" = "alistu").

Suomen "Yhteis"kunnan tulisi nähkääs, tämä neekeripäällikkö toteaa, tulla "avoimemmaksi yhteiskunnaksi" ja blääblääblää, en suoraansanottuna juurikaan jaksanut lukea / kuunnella yhtään enempää, koska... miksi ärsyttää itseään yhtään enempää kuin on pakko ja tarvis? ja nostaa verenpainettaan.


Yhteiskunta ja takaluukku avoinna.

Kyseisessä kirjassa on "suomensomalien" eli ihan Somalian-Somalien kokemuksia suomesta ja mielipiteitä suomesta ja suomalaisista yms paskaa joka ei oikeasti edes kiinnosta ketään, kuten Somalien henki ja elämä ja olemassaolo ja kaikki muu heihin liittyvä. Ei kukaan teistä OIKEASTI välitä !! Mutta suurin osa myös Valkoisista Roduista on älykääpiöitä ja paskakasoja ja valehtelijoita ja tyhmiä isoksikasvaneita lapsia, joten ne näyttelee välittävänsä ....koooska... ?... kaiketi lähinnä siksi, että ovat tyhmiä !
Ja koska luulevat sen tuovan jonkinlaisen tyyneyden ja vapahduksen ja piilotetun ja mysteerisen, eteerisen, onnen ! ja hurmoksen ja laupeuden ja raukeuden ja rauhan ja kunnioituksen ja sallimuksen ja kaitselmuksen ja rahaa ja valtaa ja seksiä ja kaikkee ...

Mutta näin ei oo.

Se tuo vain... maahan Somaleita ! Ja tauteja ja rikoksia ja loputonta antipatiaa ja ärtymystä ja likaa ja riehuntaa ja älämölöä ja typeryyttä ja alkeellista (maksimissaan) Rauta-kautista "kulttuuria" ja kivikautista "ymmärrystä" ja koettelemuksia ja rumia rättejä ("vaatteita") ja mielipuolisuutta (jota meillä oli jo ihan omasta takaa ihan tarpeeksi) ja taikauskon nimissä tehtyjä brutaaleja ja pyörryttäviä väkivallantekoja yms satanistista primitiivistä tyhmyyttä. Ja siis Somaleita. (Joka on tiivistelmä, lyhenelmä, kaikesta edellämainitusta).

* * * * *

Totuus on, että: suomen "yhteis"kunnan EI tarvitse muuttua tippaakaan, pätkääkään, yhtään, ei lainkaan. Siksi, että joku tänne väkisin änkenyt saatanan somalian-neekeri niin käskee ja kehottaa ja toivoo haikeasti ja sanoo. Ja kirjoittaa siitä jollain vitun "eksoottisilla" harakanvarpailla vielä jonkin paperille painetun teoksenkin !! Ettäs saatana kehtaakin perkele !!
Vittu mikä mekkala ja meteli ja pärinä ja surina SIITÄ nousisi jos MINÄ menisin saatana Somaliaan ja alkaisin siellä käskyttää niitä paikallisia (houkuteltuani ne ensin maahan [puusta alas, herran tähden sentään!! koeta nyt pysyä kyydissä !]) khatia-pureskelevia puikulapäisiä, sinimustia verhoihin ja lakanoihin käärittyjä murhapaviaaneja erinnäisin käskyin ja vaatimuksin ja pyynnöin jne. Se olisi aika meteli, se.
Se vastaisi luullakseni jotain pienimuotoista hirmumyrskyä. Eikä se loppuisi edes tämän vuosisadan aikana.

Asia on edelleen nähkää näin: kukaan meistä EI OLE IKINÄ HALUNNUT yhtäkään TEISTÄ tänne. Me emme ole teitä tänne halunneet tai pyytäneet, emmekä me ole Anglo-Saksoneita joita te "muut" olette jo oppineet jekuttamaan ja ahdistelemaan ja pakottamaan ja manipuloimaan ja taivuttelemaan jne. Me emme koskaan taivu. Te ette ymmärrä kuinka päättäväisen härkäpäisen lössin kanssa te olette NYT joutuneet napit vastakkain !!
Täällä ei mikään saatanan, helvetin, perkeleen, neekerinkekkana sanele "sääntöjä". Täällä ne lähinnä sanelee halla. Ja pimeys ja valtava laakeus ja sen sellainen.

Tämä EI OLE muiden kuin Meidän maa. Sikäli me muistutamme Neanderthaalia ja Askhenazi"jutkua" että me emme taivu tai myönnä ulkopuolisille IKINÄ, pääsyä sisimpään. Sinnä ei ole mitään mahkuja teillä päästä koskaan. Kuten sanoin, toistan, me emme ole Anglosfääriläisiä.

Ehkä me olemme täällä ylhäällä pohjolassa alunperinkin juuri siksi, ettei me ja muut valkoisetkaan, tykätä toisistamme ja toistemme elämäntyyleistä kovinkaan paljoa.
Ja kukaan ei tykkää neekereistä ja / tai somaleista (joita jopa muu neekerimaailma pitää liian takapajuisina ja alhaisina ja rikollisina ja mielipuolisina ja alkeellisina jne !!) ja muista vastaavista.

Joten; pysykäähän nyt, ihan vain siellä omilla territorioillanne. Älkääkä käykö minun kotimaahani ja alkako vielä vaatia asioita.

Menkää vain takaisin kotiin ja kaikki tämäkin draama on sillä selvä !! Se on ohi yhdessä yössä.



No ! You go to Hell !!

Tälle asialle ON alettava TEKEMÄÄN jotakin. Valtio / Poliisi tulee edelleen tekemään sitä mitä varten ne on syntyneetkin eli : kiusaamaan kaikkia muita ja anastamaan ja pakottamaan ja varastamaan ja kyykyttämään ja nöyryyttämään ja kerjäämään verta nenästään, ylimielisestä ja itsekkäästä rikollisen nenästään. Ei NE tule ketään AUTTAMAAN. Se on niiden primäärikoodin vastaista. Kuin pyytäisi kissaa sukeltelemaan tai krokotiilia lentelemään, vaikka se hetkellisesti onnistuisikin, on se niin totaalista rienaa kyseisille olennoille, ettei se kauaa kestä ennenkuin ne luiskahtavat taas, suoraan takaisin omaan uomaansa eli olemaan saalistajia ja kiusaajia ja omahyväisiä ähiseviä, ahdistelevia mulkkuja. Jotka jatkavat kunnes jokin brutaalimpi pysäyttää ne.
Siinä kaikki.

C´est la vie.


Ja lopuksi vielä: siinä jutussa mainittiin myös (taas) Rasismi™  eli siis lähinnä Valkoiset vastaan Muut versio "rasismista". Joka on se ainoa kielletty ja väärin oleva ja paha ja tuomittava jne versio.
Mutta fakta on edelleen, että: ennen "Maahanmuuttajia" ei suomessa ollut mitään "rasismia" ja ennenkuin mielisairaat itsekkäät lapselliset Vasemmisto-kiusaaja öykkäri-"hipit" alkoi nähdä kyseisen Mörön siellä täällä, joka nurkan takana ja jokaisessa sanassa ja kuvassa ja julisteessa ja aistia sen jo joka-vitun-ajatuksessakin.
Se on nyt saatu manattua siis esiin, tyhjästä !! Ja TÄSSÄ neekerit yms ON hyviä. Siinä ne kyllä ON hyviä, sitä ei voi kiistää. Eikä tarvi.

"Vestigia Terrent" (mutta ei oikeasti, mutta sanoin noin, koska noin voisi nyt joku sanoa. Esim Matrushka).

On todella ärsyttävää ja vastenmielistä, että joku saatanan vitun kusipäinen somali, tulee minun kotimaahani, johon minäkin vasta alan itse tutustua, ja julistautuu sen jäseneksi ja lähes Kunnia Kansalaiseksi ja alkaa saatana sanella minulle ehtoja ja estoja ja kieltoja ja käskyjä ja miten elää ja olla ja mitä saa sanoa ja ei saa ja tehdä ja ei tehdä, koska joku saatanan, vitun, kuvotta ja oksettava, likainen Terroristi-murhamies-pedofiili-aasin-nussija kivikaudella on niin käskenyt. Haista saatanan kuvottava mussutin pitkä vitun paska. Ja painu vittuun minun kotoani !!

Ja mitä on tuo ämmämäinen valitus ja jankutus siitä, että "keskustelu PARANTAA rasismin" ?!?... haha..täh ?
Ei T O D. muuten "paranna".
Herran perkele.

Miehet ei juurikaan keskustele, suomalaiset vielä vähemmän, suomalaiset miehet ..vähiten. Eikä meidän mielemme mihinkään muutu vaikka laulaisimme ja tanssisimme somalien kanssa päivät pitkät, ja illat jutustelisimme muiden neekerien ja aasian marakatti-muslimien kanssa. Me olisimme silti sitä mitä aina ja sitä samaa mieltä kuin aina.

Tämän asian se "bottom line" on, että : me emme halua teitä tai ketään muutakaan tänne. Siinä kaikki !! That´s the loooooong and short of it.

Mutta se ei näytä menevän jakoon tai edes perille. Ei sitten millään.

Ja vielä sellainen asia, että : tuossa iltsikan artikkelissa tuo somppu sönkötti jotain siitä jostain vitun endeemisestä, loputtomasta, raa´asta ja käsittämättömästä sodasta mitä ne huitovat marakatit siellä Somalimaassa jatkuvasti keskenään käy, ja siitä että, vaikka sinne on paluuta mietitty jne ei sinne uskalla mennä ja blääblääblää. Eli haluan vain tuoda esiin sen, että : jos nämä tänne notkumaan tulleet tyypit on omassa hiekka-apinoiden planeetassaankin noin hyödyttömiä pakenijoita niin mitä vitun annettavaa niillä olisi ikinä kenellekkään muullekkaan ?!?! Miksi huolia hyödydöntä, joka luultavasti pakenisi heti Ruotsiin jos täällä alkaisi taas paukkua ?
Jos se ei dikkaa kuolla siellä omassa paskalävessään niin ...kuolkoon sitten ruotsissa.

(En ole sodan tai armeijan tai minkään sellaisen kroomagnon typeryyden kannattaja !! en sitten yhtään. Mutta tämä tuli nyt vain mieleeni ja ajattelin senkin mainita).

Ja hän mainitsi myös, ettei ole hyväksi, että heitä on niin paljon työttöminä ja se olisi jo aika korjata ja työllistää somaleita ja muita vitun nekruja sen kuin vain keretään jne. Haista somali paska.
Jos joku olisi syytä "työllistää" niin; ihan meidän omat työttömät ja sitten robotit ja ehkä koirat ja siiiiiitten jossain siellä kaaaaaaukana, ihan jonon hännillä, voisi häämöttää jokin siivoojan paikka jollekkin erinomaisen ansioituneelle neekerille. Mutta siis palkaton paikka, tietenkin.
Robotit kyllä kuuraa varmasti vessatkin yms, ei siitäkään mikään kiinni jää.

Eli... EI !! Ei ole MITÄÄN syytä tehdä mitään tai antaa mitään, kenellekkään ulkopuoliselle.

Menkää vain kotiin. Jos kuolette siellä niin sitten te kuolette siellä. Sellaista se on, apinain elämä. Ehkä SE on teidän kohtalonne. Muslimien juttuhan on juurikin kuolema !! EI elämä. Kuten meille valkoisille (vasemmisto ulosluettuna).


Minä en halua teitä tänne, kukaan ei halua teitä tänne ......miksi te OLETTE täällä ??! (Vähänkin kunnollinen ja fiksu tyyppi ottaisi kyllä opikseen ja ymmärtäisi jo hienovaraisemmankin vihjeen ja lähtisi vähin äänin. Mutta nekru ? neekeri ei lähde edes suurin vitun mölinöin ja valtavin vaikeuksin !! Ei sitten millään. Koska se tietää, että ilman valkoista "yhteis"kuntaa ja valkoisia ympärillään, sillä on edessään vain paluu omiensa pariin eli kivikaudelle ja loputtoman typeryyden ja sokeuden ja sieluttomuuden tilaan, ja päättymättömään sotaan josta kukaan ei edes osaa sanoa miksi se alkoi ja koska ja mihin se johtaa. Nekru riippuu valkoisessa kuin nainen miehessä, kuin takiainen. Koska tietää helvetin hyvin itsekkin omat rahkeensa ja niiden absoluuttisen riittämättömyyden. Neekeri tietää MURSKAUTUVANSA omiensa paineessa ennenpitkää joten se pyrkii viivästyttämään sinne paluuta mahdollisimman pitkään. Tässä on siis kyse, summa summaarum, vitkuttelusta.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti