maanantai 27. huhtikuuta 2015

Äkkinäinen ajatus Valdesta

Kirjoitan taas tavallaan "ideattoman" kirjoituksen, koska haluan !

Tulin eilen ajatelleeksi PALJON ! ja pääsin ajatuksissani ihan helvetin syvälle ja pitkälle, ja nyt olen suht masentunut, koska tiedän, ettei YKSIKÄÄN ajatuksistani ikinä tule toteen tässä elämässä ja teidän takianne. Koska teistä EI OLE SIIHEN !!!

Teidät on geneettisesti ohjelmoitu epäonnistumaan ja tuhoamaan itsenne ja kaikki aidosti kaunis ja "khuul" ja kekseliäs ja sielullinen ja välitön ja inspiroitunut ja pyhä. Vähän kuten neekeritkin, mutta niihin verrattuna te olette vielä aloittelijoita.

Tulin ajatelleeksi mm "Valtiota" ja "Poliisia" ja sitä mitä TE niistä "ajattelette" eli olette siis kuunnelleet iskää ja ottaneet sen hevonpaskan vastaan kuin Taivaasta Annettuna Pyhänä Totena !!
Mutta todellisuudessa kuitenkin; se on vain läjä, lajitelma ja kasa, typerää paskaa ja hämmentynyttä taikauskoista aristelua ja hölmistelyä.

Sellaisia te vain olette ! Ei sille kai mitään mahda.

Mutta eniwei; minua aina jokseenkin jopa vähän naurattaa / huvitta kun te olette laativinanne jotain vitun visioita ja suunnitelmia ja mitä kaikkea, millä "muuttaa asioita Politiikalla". ......Siis... ei ? hevon vittu !
HAhahaahahaaaaaaaaaa...

Odotan vain, että : kuinka kauan Maapallon "Ihmiseltä" kestää hoksata (vaikka minä ja pari muuta, globaalisti, yritämme valaista ja auttaa), että ratkaisu heidän / meidän ongelmiinsa / ongelmiimme EI löydy "Valtiosta" -ikinä ! vaan SE on SE ONGELMA !!!!

Tämän uppoaminen teidän umpipuisiin ja ihraisiin päihinne...SE, se tulee kestämään. Pidemmän tovin !

Voin ihan vakuuttaa.

* * *

Sillä EI OLE MITÄÄN vitun merkitystä eikä väliä, keitä, tarkalleenottaen, latvalahoja puuupäitä te äänestätte pitämään huolta TEIDÄN OMISTA ASIOISTANNE!!.... (huomaatteko tuossa mahdollisen, snadin, ristiriidan...?) ja mitä "väriä He tunnustavat". Lopunkaiken he kaikki tunnustavat sitä yhtä ja samaa eli Dollarin Vihreää.

Mutta jos Hra. Galambos oli oikeassa, tulevat He ennenpitkää yksinkertaisesti katoamaan maan päältä. Sillä oikeat ihmiset ja He, on kuin öljy & vesi. Ne EI dikkaa sekoittua. Kuten juutalaisetkaan muiden kanssa.

On melko vitun tympäisevää katsella AINA suomessa, kymmenen uutisissa esim (jota olen alkanut välillä katsomaan jostain syystä!) ...jotain vitun trenssitakkisia tai villakangastakkisia Stadissa majailevia "Poliitikkoja" huohottamassa jossain Eduskunnan tai Miniparlamentin pihalla keskenään kameroiden kuvatessa, ja taustalla ehkä haastatellaan jotain "asiantuntijaa" (eli luultavasti jotakuta jolla ei ole mitään oikeaa tekemistä) joka molkottaa ja sönköttää ja ammattimaisesti änkyttää jotain yhdentekevää sianpaskaa siitä mitä tämä ja tämä "Hallitus" (mikä VITTU on "Hallitus" !?!?!!?!?!) tulee nyt ja nyt tekemään tälle ja tälle asialle. Vitun idiootit !!
Vastaus on, että :ei yhtään mitään !! Ja jos jotain niin he tulevat ahnehtimaan lisää vaurautta ja valtaa ja lisäämään eksponentiaalisesti (räjähdysmäisesti) kieltoja ja lakeja (jotka siis ovat lähinnä kieltoja! harvemmin ne SALLIVAT sinun olla tai tehdä jotakin) ja tekevät kaikkensa jotta kaikilla muilla kaikki olisi mahdollisimman vaikeaa ja ahdistunutta.

Kas SIINÄ on teille "Valtio" pähkinänkuoressa.

Ja te vitun aivottomat idiootit luulette ja uskotte, että SE pelastaa teidät ?!?!
...tsiiiisus vittu...

Mutta summa summaarum: suomalaiset eivät ole anglo-saxoni sotureita, jotka pystyivät ja kykenivät toteuttamaan kyseisen olotilan eli Amerikan eli Anarkian. Joskin niilläkin meni sitten ennenpitkää kusi sukkaan ja he antoi valtion ja politiikan hiipiä tuohon uuteen ja lupaavaan ja vapaaseen ja ihmeelliseen "maahansa" (joka EI OLE "Maa" traditionaalisessa mielessä, tai ei ainakaan pitänyt olla, mutta kuten toivottavasti tiedätte tai ainakin joskus tulette ymmärtämään: menestys kylvää oman tuhonsa siemenet) ja sehän hiipi !! ja se levisi kuin kulovalkea ja on nyt kietoutunut kuristamaan kuoliaaksi koko paskan.

Niin siinä on aina käynyt ja tulee ainiaan käymään kunnes TE opitte. Ja USKALLATTE muuttua, mutta en totisesti jää pidättelemään henkeäni !!

Tässä on lopuksi vielä .... tällainen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti