maanantai 26. toukokuuta 2014

Kultamitallipeli

Niin, eli Suomi siis hävisi sitten Venäjälle / Ryssälle lätkässä viis kaks (5-2).

Huono homma, mutta tuossa oli myös voitto häviössä. Nimittäin nyt Suomi sai koulutettua parhaassa mahdollisessa koulussa ja ympäristössä, itselleen ihan ihka uusia ja nuorempia "Leijonia" tulevaisuutta varten ja jotka saivat jo heti ensimmäiseksi mitallikseen noin merkittävän mitallin ja tuollaisesta ympäristöstä jossa suomesta ei ehkä hirveästi pidetty ja jossa tuon loppupelin paineet ja yleisön lähes vihamielinen suhtautuminen -toivat psyko-emotionaalista painolastia ja koettelivat siis täten mini-leijonia oikein kunnolla. Ja nyt niillä on jo heti alusta alkaen omana ennakkotapauksenaan periaatteessa Voitto!! sellaisesta ympäristöstä ja tunnelmasta ja asetelmasta ja mediaryöpytyksestä. Tämä teki suomen kiekolle minun ymmärtääkseni suunnattoman palveluksen ja parannuksen ja siivitti kaikkea eteenpäin ja lujaa !!

Suomi on totisesti jo ihan täysverinen "kiekkomaa" !!

Hyvä juntit !

(Vaikka on harmillista, että ensimmäisen kohtaamisen Ryssien kanssa kullasta, vei sitten Ryssät. Mutta minkäs teet)

P.s Itse luulin jo, että tämä on itsestäänselvä homma; me saamme jo kolmannen mestaruuden heti putkeen, nyt ja tässä !! Mutta ei vielä, ensi kerralla sitten.

+ Pelatkaa aina ihan loppuun asti !! Älkää koskaan luovuttako ja alkako vain seistä ja pakitella kuten nyt taas teitte, vaikka kellossa olisi enää 1:24. Ruotsikaan ei lopettaisi eikä Kanada. Uskoa pitää hamaan loppuun asti !! Aivan vihoviimeiseen kellonlyömään asti !!


Sempre Fidelis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti