torstai 11. heinäkuuta 2013

Kimipeikko & pyrstötähti osa.3

" Turtle Power !"


Lisää tietoa Kimistä.

Alus on jonkinverran vaurioitunut, mutta pysyy yhtenä kappaleena ja sama koskee Kimiäkin. Hän on kuulemma jo rauhoittunut ja hyväksynyt kohtalonsa osittain ja alkanut jopa takellellen soperrella lyhyitä lauseenpätkiä. "Hän on saanut kyllä suunsa auki" sanoo Enzio Lutka, lentonsa valvoja. Kimi uhkasi yhdessä vaiheessa syöksyä myöskin suoraan Universumin anukseen eli rysähtää Tampereelle, mutta aluksen nokka  saatiin kuin saatiinkin käännettyä jälleen "kohti ääretöntä ja sen yli!".

Mitä muuta tästä uudesta kuvasta (joka on otettu Kansainvälisen sillipurkin kyydistä) voidaan päätellä, on että Kimi alkaa jo saada vähän silmäpusseja ja orientoitua uuteen ympäristöönsä, osittain jopa laimeasti kiinnostuneena. Alus vaikuttaisi vähän palaneehkolta, mutta se oli odotettavissakin ja on sallituissa rajoissa, kuten Kimin silmäpussitkin.
Kimiä seurataan paikoitellen / satunnaisesti, huonolla ja pätkivällä valvonta / web -kameralla ja hänen on nähty paitsi torkkuvan ja huutavan myös kolistelevan aluksen seiniä psykoottisen oloisena ja nautiskelevan pullon kuohuvaa (Shamppanjaa). Hän aiheuttikin itseasiassa pienimuotoisen katastroofin Shamppanjoinnillaan, sillä sitä pääsi aluksen sähköjärjestelmiin, mutta siitä selvittiin pelkästään yöunien menetyksillä, muutamalla juotoksella, palaneilla sormilla ja yhdellä lennonjohdon itsemurhalla eli siis "säikähdyksellä" ts.

Hänen varusteensa, ruokansa yms, riittä kuulemma vielä noin viikon joten kaiken pitäisi olla reilassa, ...ja reilan tallessa :) !. Hän on myös kuulemamme mukaan tehnyt tuttavuutta Laikan kanssa ja ohittanut jo pari tai useammankin,  epäonnista-Simpanssia.

´Varmistamattomien huhujen mukaan aluksen olisi määrä laskeutua joko Seutulaan tai sitten vaihtoehtoisesti Imolan radalle, suurten juhlallisuuksien saattelemana, jos hyvin käy mäjähtää Kimi ja aluksensa Seinäjoelle, tuhoten näin koko saatanan junttipaskan tai ehkä jopa Mikkeliin, mutta vain jos onni suosii. Muutoin nämä em. perslävet saavat jatkaa eloansa, ...(toimituksen omia kommentteja. Eivät ole Emoyhtiön virallisia näkemyksiä HUOM!).´

Jäämme taas tarkkailemaan tilannetta
...pysykää kuulolla...
..tai älkää...
..ihan sama...
~Fin~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti