tiistai 13. marraskuuta 2012

Prognoosin lyhennelmä

Minuun teki, tuo aiemmin esittämäni kirjoitus, "Prognoosi" kyllä nyt ihan järisyttävän vaikutuksen. Joten pakko edes vähän myhäillä tässä jotain, sen tiimoilta. Vaikka jos vetäisin tähän ihan mikroskooppisen yhteenvedon sen sisällöstä. Niin sanotusti "Cliff notes" eli lyhennelmän / ranskalaisin viivoin kiteytetty, tiivistelmä.

Eli Summa Summarum ; Ihmisten kulttuureita tai elämäntapoja & metodeita oli "aluksi", kolme primääristä
- Metsästäjä Keräilijät
- Maanviljelijät
- Paimentolaiset
jossain vaiheessa, hoksasivat "paimentolaiset" / Nomadit, että on tuottavampaa yksinkertaisesti orjuuttaa nuo 2 muuta ihmisryhmää / elämäntapaa kuin pöllöillä valtoimenaan ympäriinsä, etsien aina vain vehreämpiä laidunmaita karjalleen. Metsästäjä keräilijät ja maanviljelijät, olivat sangen säyseää sakkia, ikään kuin Eedenin puutarhan jengiä tai Atlantiksen rauhanomaisia altruisteja. Elellen harmoniassa, tasapainossa muiden ihmisten ja elukoiden sekä itse luonnon kanssa.
Tätä idyllistä ja myös viatonta aikaa kutsuttiin ympäri maailman mm. nimillä Kulta-aika ja Uni-aika ja sitä kestikin useamman tuhat vuotta. Kunnes sitten jotain ikävää ja kaikenkattavaa tapahtui. Nimittäin, paimentolaiset päättivätkin langeta kuin tuomiopäivän myrsky, muiden ihmisten, rauhanomaisten ihmisten, niskaan ja orjuutta heidät. Tästä sai alkunsa tuntemamme moderni maailma tai "maailman järjestys" joka on tiukan (pakotetun / epäluonnollisen) hierarkinen. Niinsanotusti "luokka yhteiskunta".  Jossa sitten ylläri pylläri, siellä ihan katonharjalla hierarkiassa keikkuu, "Paimentolaiset" (eli ryövärit, roskasakki, loiset, jne.). Heistä tuli aikaa myöden, "Kuninkaita" ja kaikkea muuta, mukavan "tasa-arvoista" Hoi Polloihin nähden, "tavallista kansaa" he ovat aina pitäneet ja pitävät edelleen, alempiarvoisena (tulee heti mieleen "Heimon" käsite : Goyim) ja ikään kuin omana omaisuutenaan.
Tekstissä viitattiin (ja loisteliaan osuvasti) Akira Kurosawan 7 Samuraita leffaan, eritoten kohtaukseen jossa kasa näitä, "ilkiö-Samuraita" (lievätkö pikemminkin Ronineita) katselee, sangen paljonpuhuvasti, talonpoikais kylää / maalaistolloja (maanviljelijä ihmisheimoa) kukkulan laelta, alaspäin. Nenän ja kukkulan -vartta pitkin ns. Miettien ryöstääkkö kylä nyt vai vasta sitten kun, viljelijän tolvanat ovat niittäneet satonsa.
Tuo on jokatapauksessa ällistyttävän vahva, simppeli ja nyt kun sen hoksaa, niin ihan itsestäänselvä asia. Eli maailmassa on todellakin ihan eri jengejä, kotoisin eri paikoista ja lähtökohdista jne. jotka on nyt sulautettu yhdeksi massaksi ja jota kaikkea valvoo ja hyväksikäyttää tuo itsekäs, laiska ja ahne "väkivaltaeliitti" tyyppinen ihmisryhmä. Tässä vaiheessa voisi jo ehkä puhua, rodusta.
He ovat nuo "konna-Samurait" joita vastaan, ei "tavallisilla"ihmisillä juuri ole eikä ole koskaan ollut, mitään puolustusta saati mahkuja. Jotka surutta ammentavat, toisten töistä. Käyttävät ihmisiä kuin karjaa, työjuhtia ja sen sellaisia örvelöitä, elävinä työkaluina ja nämä tietenkin eivät
A - ymmärrä (nykyään varsinkaan) koko dynamiikkaa kovin hyvin.
B - välitä paskaakaan, koko asiasta vaan määkivät ja tekevät, työtä käskettyä.
On kannattavampaa, vain loisia ahkerien ja puolustuskyvyttömien orjien yhteiskunnan "Bosseina" kuin jatkuvasti vaeltaa ympäri palloa, etsin lehmille heiniä(tai lampaille).
Jotenkin näistä anastajista, tulee nyt kyllä vähän päälle väkisinkin mieleen, eräitä tiettyjä ...hmm "ryhmiä" ja sukuja ja sen sellaisia. Esim kaiken pahan yksi, aluista ja juurista ; Rothchildit ja toinen pahoilais-lauma Rockefellerit +monia muita vastaavia. Mainittakoon vielä Brittien Kuninkaalliset "siniveriset" ja oikeastaan kaikki vastaavat, loiset.
Juutalaiset noin ylimalkaan muutenkin, täytyy mainita. Kyseiset jengit eivät ole juurikaan "käsiään lianneet" rehellisillä / oikeilla töillä, historian saatossa ja tietävät, ettei heidän tarvitse "vajota niin alas".

He katsovat olevansa ikäänkuin "oikeutettuja" hallitsemaan, ihan vain siksi, että ...no siksi. Ja siksi, että se on heidän "juttunsa", heille erityinen kulttuuripiirre tai elämäntapa. Voisi sanoa, että hehän ovat siis "elämäntapa rikollisten" todellinen Arkkityyppi!. Mutta tämä dynamiikka jokatapauksessa selittääkin jo sitten mualimmaa aika hemmetin paljon. Periaatteessa ero näiden ihmistyyppien välillä on samanlainen kuin erot, rotujen välillä. Yhtäläillä kaikenkattava.
Ja tästä paskasakista on myös, meitä valkoisia jo pitkään piinannut Kristinusko kotoisin. Tämä kyseinen "klikki" käsitti jo kauan sitten, että ihmisiä hallitakseen heidän on ensisijaisesti, hallittava kansojen "Suurta Tarinaa" tai luomiskertomusta / uskontoa. Eli siis lopunkaiken maailmankuvaa ja Omakuvaa. Ja Ristinuskohan käskyttää, meitä "karjalaisia" tottelemaan mukisematta, vierailta mailta tänne pelmahtaneita pappeja ja tapoja. Sanovat, että me ihan ´tarvitsemme heitä´ tai nalli napsahtaa, pääsemme käymään siellä "kuumassa maassa".
Tämähän on kaikki tietenkin, ihan puhdasta soopaa / paskaa ja tarkoitettu vain meidät orjuuttamaan. Meiltä on viety se oma, oikea, alkuperäinen Suuri Tarinamme ja sen myötä oma Itse. Ja mitäs se (iroonista kyllä..) Juutalaisten kehystetty Kirja sanoikaan ?..." ...totuus _vapauttaa_ mutta valhee tekee orjaksi". Nimpä, nimpä. Eipä tuohon paljoa voi lisätä, tuo on kaikkien aikojen merkittävin lausahdus, sanon minä !.
Jollet tunne itseäsi, on sinua helppo viedä kuin Pässiä nauhassa. Ja niinhän meitä on viety, tukka putkella, tuon tekstin mukaan viimeiset kuutisen tuhatta vuotta, aikalailla yhtä soittoa.

Ja tämä kaikki on nyt, nykyään johtamassa omaan loogiseen päätepisteeseensä, Totalitääriseen Globaaliin Kommunistiseen (tai miten vain) Maailman Hallitukseen. TGMH
Sanomatakkin selvää, että tämä on vain yksinkertaisesti pystyttävä torppaamaan, keinolla millä hyvänsä. Epäröimättä, pelkäämättä, ailahtelematta, ihan tyynen rauhallisena.
Eli lähettäkäämme nämä, helvetin roistot, öykkärit, hyväksikäyttäjät, loiset, gangsterit, lakeijat, poliisit, sotilaat, kurkunleikkaajat ja koko sairaan sakin takaisin pitkin peltoja ja laidunmaita. Päänsä kainalossaan mieluiten, jos mahdollista.
Tämä tosin vaatii "talonpojilta / viljelijöiltä" tuntuvaa "munainkorotusta" tai sen, että saisivat apuunsa "7 Samuraita". Heitin pitäisi löytää se voima itsestään, sisältään. Niinkuin tämän roistolauman murhaamaksi joutunut Joosuakin (Jeesus) yritti omana aikanaan sanoa. Se tosin päättyi "tits up" / kyyneliin.
Mutta eniwei, mitään oikeaa rauhaa yms. ei koskaan tule, eikä saavuteta ennenkuin tämä "paimentolais"lauma on ajettu lopullisesti, ensin alas vallastamme ja sitten vain tiehensä. Sota on heillä verissä ja heille ykkös Bisnes, josta eivät ihan äkkiä luovu. Ainakaan kovin kiltisti.
Tarviiko edes sanoa, että heihin vetoaminen on yhtä turhaa kuin vedota, Krokotiilin "parempaan puoleen" sellaista nimittäin ei. vain. ole.

Oikea Summa Summarum ; olemme vain täysin eri sakit ja totaalisen yhteensopimattomat, joten eiköhän se olisi aika erota jo ihan joka-ikisessä-tapauksessa. Jos koskaan, niin nyt. Nyt kun maailma jo muutenkin lähes palaa. Kaikki muuttuu. Nyt voisi olla se hetki, napojen vaihdosta ja magneettikentän ailahteluista uutta tajuntaa ja voimaa hakien. Saatan palata tälle astialle vielä myöhemminkin, mutta raporttini päättyy, tältä erää tähän. Kiitos.

Kapteenin Blogi, tähtiaika: 2:34 13.11.2012
Aikani naputeltua, olen saanut mielestäni kaikki tarvittavat, ylimalkaiset kohokohdat raportoitua. Parhaan tämänhetkisen kykyni mukaan. Kaikki on sekaisin, maailma palaa, ajat ynnä muut, muuttuvat. Klingoneita ei onneksi ole mailla eikä halmeilla. Valtakunnassa kaikki rempallaan, sivilisaatio on rappiolla...kai
Kapiteeni hiljenee.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti