Katsoin tuossa juuri päättyneen Sade:n konsertin yle-Teemalta, ja on pakko kehua kyllä täälläkin. Aivan vitun mahtavaa, kaunista ja sielullista, tunnelmallista ja tyylikästä (liian pitkään kuunneltuna ehkä meille valkeille tuo kävisi tylsäksi). Kaikki oli tyylikästä, puvuista, taustaan ja musiikkiin, ja tuo muzaakki sisältää jotain, mitä ei juurikaan ole enään nykyään missään, koskaan, ei musiikissa, missään sen lajissa, ei elokuvissa, ei kertakaikkiaan missään, ei oikein edes arki-elossa, sikäli kun sitä siinä nyt on ikänä ollutkaan ; paikallaanoloa, keskittymistä, tunnelmaa, keskittynyttä paikallaanolevaa tunnelmaa. Jota voisi miltei pullottaa.
Ja tuo on oppitunti, jonka soisin nykyajan "artistien" joskus oppivan, tuo aito, ikiaikainen ambienssi, tunnelma. Mihinkään ei nähkää tarvi olla kiire, vaikka lahjattomien haliwuudin jutkujen elokuvat ovatkin ohjaukseltaan ja leikkauksiltaan täysin päättömiä, höyrypäisiä kiimaisen kyvyttömiä, luodin lailla eteneviä mitättömiä, haaleita, tunteettomia ja tunnelmattomia kasoja paskaa. Paljolti kuten joku joka ei osaa soittaa, soittaisi jotain instrumenttia väkisin vänkäämällä, suostumatta uskomaan, ettei osaa ja luovuttamaan. Tuottaa vaan sen sijaan, sietämätöntä kakofoniaa, kaikkia ärsyttäen ja kaikkien hermoja tuhlaten. Herran piaksut mitä paskaa nykyajan musiikki onkaan !.
Tuo konsertti herätti henkiin sitä tunnelmaa, ihan yksin, mitä kaikki muut yhteensä eivät ole saaneet kohkattua henkiin sittemmin 80-luvun (ja ehkä ysärin), koko aikana. Vaikka kyseessä onkin oikein neekeri-muija tai kaiketi jonkinlainen mulatti, niin Sadeeta ei voi kö kehua, jätät kaiken meidän modernin sonnan totaaliseen pimentoon, täysin varjoon. Meillä ei ole täällä pallon katolla, edelleenkään mitään oikeasti hyvää, sielullista, syvällistä, merkittävää ja niin ees päin. Ei mitään. Ei yhtään mitään / ketään. Ei sitten mitään !.
Helvetti, kuinka valjulta nyt tuntuukaan meidän omat räpeltäjät, tämän jälkeen. Mahtavaa Sade, mahtavaa !.
Erityisen maininnan joudun antaan vielä konsertin taustakuvana häärineelle Jew Yorkille, joka parhaimmillaan on kai yksi kaikkien tunnettujen aikojen khuuleimpia Cityjä, kaupunkeja, oikea Art Deco kaunotar, edelleen vailla vertaa. Tunnelmani on niin extaasinomainen, että saatan lähes kuvitella, hallusinoida vanhan kunnon New Yorkin, sen miltä se nuorena tuntui ja näytti, ennen tätä aikaa, ennen 2001:stä, silloin kun kaikki oli vielä kaunista tai menossa kohti sitä(jotain, ...kaunista). Vanhaa kunnon, nuoruuteni Americanaa, ...huoh. Se on niin kammottavan kuollut nykyään.
Jumalakaan ei enää asu Amerikassa, Amerikan autoissa ei ole enään munaa eikä sielua, eikä Amerikassa itsessäänkään, ja jos se unelmien Yenkkilä todella menetetään, menetetään jotain todella kaunista, ja harvinaista. Amerikka, älä sittenkään kuole ! ...(ehkä..).. vaikka hullujahan te kaikki olette..mutta mitä muutakaan meillä tällä laneetalla on ?!. Tsiisus fak.
Enkä ole missä kännissä tai mitään, pääsin vain näin "korkealle" tuolla skeidalla, i got high to that shit !. Damn top.
Suomalaiset taiteilijat ; te ette ole paskankaan väärtejä, te ette tuohon pystyisi vaikka olette jonkinnäköisiä valkoisia. Uskokaa vaan huviinne. Sen kun lillutte siellä Sibelius ja Bibelius Akadeemioissanne, muttette te ole silti ikinä juur mitään, pelkkiä ulkokohtaisia suorittajia ja sikäli kuten Poliitikotkin, helvetin tylsiä ja rutikuivia.
voisipa tuo tunnelma säilyä elin-iän, kuin lapsuutta se oli. Helvetin elämä! Saatana !. No, jouuu näyttäisi kaikki merkillepantava sanottava hiipuvan, joten on aika näyttää näpeille kaapin paikka... hätistää ne pois tästä kojelaudalta. Nyt! heti!! huss
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti